Kun toipuminen lasketaan kuukausissa

Olipa masentavaa huomata, että edellinen postaus käsitteli tismalleen samaa aihetta, josta ajattelin taas avautua. Vaivat näyttävät seuraavan toisiaan ja ehkä tässä alkaa jo oppimaan kohtaamaan nämäkin vaivat haasteina. Edelliset kivut on saatu paranneltua ja niiden jäljiltä on jäänyt ehkäisevät ja vahvistavat jumppaliikkeet. Akillesjänne/kantapää vaiva kesti lopulta reilu kaksi kuukautta.

Huhtikuusta olen pystynyt aloittamaan juoksemisen ja lisäämään juoksua ihan mukavasti. Uskalsin lopulta myös ilmoittaa itseni puolimatkan triathloniin, joka on parin viikon päästä. Tänä kesänä pääsin lopulta kisaamaan useammassa tri-kisassa. Kesäkuussa pikamatka ja heinäkuussa perusmatka tahdittivat mukavasti treenaamista. Tulokset eivät päätä huimanneet, mutta tyydyttivät kuitenkin. Jälkimmäisen kisan jälkeen rupesi ranteeni oireilemaan ja kävin sitä lopulta näyttämässä myös ortopedilla. Mitään hälyttävää hän ei siitä löytänyt, joten kivun rajoissa jatkettiin reenamista. Käytännössä ranne tuntui ainoastaan pidemmillä uintimatkoilla. Taas näyttää toista kuukautta vierähtävän, että siitäkin vaivasta päästään.

Uusimpana kolotuksen aiheena on kantapää jalkapohjan puolelta. Ei treenatessa tunnut, mutta levossa seisoessa ja kävellessä. Tätä lähdetään nyt seuraamaan, että tarviiko lähteä näyttämään jollekin. Ei tässä kannata lähteä hötkyilemään. Tuskin ihan hetkessä lähtee kuitenkaan. Kunhan ei hirveästi kipeytyisi lisää, kun on parit kivat kisatkin tässä tulossa.

Uusi mottoni: "Treenaamista kipujen ehdolla"