You are an ironman

Ei, en itse ole tätä kuninkuusmatkaa suorittanut, mutta perheeseemme leivottiin yksi teräsmies elokuun lopussa. Pääsin itse ensi kertaa tutustumaan tähän kuuluisaan Ironman brändiin ja seuraamaan monen unelmien toteutumista. Triathlonin täyttämatkaa ei turhaan kutsuta köyhän miehen Everestiksi.

Erään ikäsarjan lähtö hieman klo 7 jälkeen aamulla.

3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja maratonjuoksu vielä päälle vie monelta aikaa reilusti yli 10 tuntia. Kisan nopein  kipitti maaliin reilussa 8 tunnissa ja hitaimpia odoteltiin maaliin noin 16 tunnin taivalluksen jälkeen.

Kaikkia kolmea lajia on syytä hallita jossakin määrin. Tosin uinnissa todistin usean sammakkouimarin etenemistä pää pinnalla. Pyöräilyssä ei sentään Jopoja tullut vastaan, mutta muutama varsin verkkainen vaihtoon lipuva suoritus tuli todistettua. Maratonilla viimeistään testataan monen luonnon lujuus, vaikka juoksujalka olisi huippuunsa treenattu. Kaikilla osuuksilla on ns. Cut off ajat joiden puitteissa on päästävä vaihtoon, muuten matka loppuu kesken. Ajasta riippumatta kaikki maaliin päässeet olivat kuitenkin voittajia. Mitä kauemmin matkaan kului sitä liikuttavampia tunteen ilmauksia näytti pääsevän ilmoille. Monen kuukauden työ ja uhraukset saivat täyttymyksensä.

Rannalle jätettyjä tavaroita. Monet sipsuttelivat sandaleilla tai villasukilla rannalle asti ja jättivät ylimääräiset tavarat kätevästi järjestäjien siivottavaksi.

Seurasin kisan etenemistä enimmäkseen uinti- ja juoksuosuuksilla. Siirtymisiin käytin kätevästi pyörää. Kööpenhamina kun on pyöräilijän luvattu kaupunki hyvine pyöräväylineen. Uinti käytiin Amager Strandparkissa, jonne oli noin 6 km matka keskustasta. Aamulla sinne olikin hankala päästä mitenkään muuten kuin pyörällä (tai taksilla). Sunnuntaina ennen klo 7 julkista liikennettä kun ei juuri ole. Pyöräily lähti heti kaupungista kohti pohjoista ja teki siellä kahden lenkin kierroksen, kunnes palasi taas kaupungin keskustaan. Päätin siis jättää sen seuraamisen netin varaan. Juoksuosuudella yleisön määrä oli niin mahtavan suuri, että vaihdon pyörän suosiolla kävelyyn. Kävelinkin lähes koko 10 km juoksulenkin päästä päähän. Matkalla kannustin tietenkin omaa ja muita suomalaisia teräsmiehiä ja -naisia. Järjestäjien mukaan reitillä on jopa 100 000 kannustajaa. Nautin mielettömän kannustavasta ilmapiiristä ja tarkkailin muita tuhansia kannustajia matkan varrella. Juoksureitti palveli myös hyvänä turistireittinä läpi kuninkaanlinnojen pihojen aina pienelle merenneidolle asti.

Kävelymatkan aikana ihmettelin myös järjestäjien työtä ja organisointia. Lähes 3000 kilpailijan vaihtopaikkojen organisointi on jo logistinen taidonnäyte. Vaihdoissa tarvittavat tavarat jokainen kilpailija lajitteli siihen tarkoitettuun pussukkaan johon liimattiin kisanumerotarra kiinni. Pyörät vietiin kilpailua edeltävänä päivänä rannalle vartioidulle alueelle. Pyöräilyn jälkeen vaihtopaikalla keskustassa oli organisaation puolesta henkilöt ottamassa pyöriä vastaan, kun taas kilpailijat siirtyivät suoraan vaihtamaan juoksupussukastaan juoksukamppeita päälle.

Kannustajia löytyi joka lähtöön!

Matkaa ei tosiaankaan tarvinnut tehdä yksin. Ja jos ei ollut vaikuttunut matkan aikana olleista kaiken karvaisista kannustajista, niin viimeistään maalialueella pala nousi kurkkuun katsellessa loppukirien kirjoa. Järjestäjien puolesta tästäkin tehtiin mieletön show. You are an ironman kaikui sen lähes 3000 kertaa ja salamavalot välkkyivät. Jokaikinen sai tuntea olevansa voittaja.

Edes sade ei haitannut maalisuoran kannustajia!

Maalisuoralla näin muunmuassa miehen joka juoksi kukkakimppu kädessä maalisuoraa kunnes löysi rakkaansa katsomosta ja ojensi tälle kimpun. Toinen taas maalin alla kosi polvillaan kihlattuaan. Kolmas tuli maaliin pyörätuolilla (myös vammaisia oli useita kilpailussa mukana). Suurin osa kisaajista yhtyi maalisuoran älämölöön ja teki hirveitä loppukirejä ansaiten hurjat kannustushuudot. Yleisö oli myös jatkuvasti valmiina heittämään ylävitosia kilpailijoiden kanssa. Monet varmistivat voittoisan maalikuvan tuulettamalla näyttävästi leveä hymy huulillaan.  Kyllä - saatoin aistia sen miltä tuntuu päästä huipulle!

Vielä pari metriä maaliin ja 226km päiväurakka on täynnä!

Solvalla Swimrun

Käsi on ruhjeilla, niska hiertynyt, märkkäri repeytynyt ja varpaista lähtee suurella todennäköisyydellä kynsiä irti. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois! Näimme aivan upeita Nuuksion erämaamaisemia maalta ja vedestä käsin ja teimme historiaa Suomen ekassa swimrun kisassa.

Nuotit valmiina maastoon!

Näillä sanoilla tiivistin tunnelmani sosiaalisessa mediassa Solvalla Swimrunin jälkeen. Tarina päivän kilpailuun lähtee kuitenkin jo muutaman vuoden takaa, jolloin perheemme tutustui tähän uuteen lajiin. Alkunsa kisamuoto sai Ruotsin saaristossa käytävästä ÖtillÖ kilpailusta, joka käydään Sandhamnin ja Utön välillä. Tämä yksi maailman vaativimmista yhden päivän kisoista koostuu vaihtelevista juoksu ja uintipätkistä siten, että matkaa kertyy juosten 65km ja uiden 10 km. Tässä linkki myös siihen tarinaan, joka seurasi kun tämä laji löytyi :)

No itse en alunperin ollut kauhean innostunut kokeilemaan lajia. Hulluahan se on toistakymmentä tuntia rääkätä itseään. Onneksi Ötön rinnalle on kehitetty näitä hieman lyhyempiä "jokamiehen" swimrun kisoja. Lopullinen lähtölaukaus osallistumiseen lähti kuitenkin vielä minuakin hullummalta kaveriltani, joka houkutteli minut parikseen. Tältä tyypiltä puuttuu selvästi itsesuojeluvaisto. Kovahan tuo uimakaveri on uimaan, mutta juoksukokemusta metsässä, erämaamaastosta puhumattakaan ei ole yhtään. Hänen edukseen on kyllä sanottava, ettvä aivan loistavasti suoriuduttu ja mielettömällä taistelutahdolla vielä höystettynä!

Kisainfoa kuuntelemassa.

Solvallan maastot ovat tosiaan haastavat ja niin kuin kokeneemmat siteerasivat adjektiivilla "teknisiä". Tämä kilpailureitti koostui ns. itälenkistä ja länsilenkistä. Kisakeskuksena toimi Solvallan urheiluopisto. Itälenkkiä olimme jo testanneet yhteistreeneissä muutamaa viikkoa aikaisemmin ja osasimme näin ollen varautua pahimpaan.

Reitti itäpuolella oli varsin haastavaa - pieniä polkuja eikä kovin helppoja juosta. Reitillä oli yhteensä kolme uintiosuutta ja yksi niistä osui Kattilajärvelle. Matkaa tuli noin 11 km, josta uintia 1,1km. Veteenmenot ja rantautumiset olivat oikein hyviä eikä niiden kanssa ollut suurempia ongelmia. Ystävälliset urheiluopiston opiskelijat opastivat uintiin lähdöissä ja uintireitin kanssa. Veden lämpötila oli 11-13 C välillä eli varsin rapsakkaa. Itse käytin neopreenilakkia, joka oli kyllä oikein passeli varustus noissa lämpötiloissa. Juoksureitti oli hyvin merkitty ja jos vain malttoi seurata merkkejä ei eksymisen vaaraa ollut. Muutama harhalaukaus piti kuitenkin vauhdikkaiden lajinvaihtojen yhteydessä tehdä. Niistä ei onneksi ollut loppuen lopuksi hirveästi muuta haittaa kun muutama väliin jäänyt sydämen lyönti, kun reittimerkkejä ei enää näkynytkään.

Lähtölaukausta odottamassa

Urheiluopiston huoltopisteen jälkeen jatkettiin läntiselle reitille. Tämän piti olla astetta helpompi, mutta saimme todeta, että juurakot ja kivet ja muut ihanuudet olivat näilläkin poluilla läsnä. Korkeuseroakin löytyi astetta enemmän kuin itälenkiltä. Muutamat satojen askelmien ylämäkirappuset saivat pohkeet mukavasti hapottamaan. Lisäksi matkaa sulostuttivat mm. pitkospuut, soiset pätkät ja yllättäen ihmispaljous Haukkalammen kohdilla. Saimme useaan otteeseen selostaa mitä olimme tekemässä ja mistä kilpailusta oli kyse. Onneksi länsipuolella juoksimme myös kansallispuiston runkoreittiä, joka on hiekkatietä. Tämä noin 20 km länsilenkki sisälsi kuusi uintipätkää, joiden piti olla yhteensä 2,2km. Kanssakilpailijoiden kanssa spekuloitiin kisan jälkeen, että pari pulahdusta oli kylläkin etukäteen ilmoitettua pidempiä. Pisteenä i:n päälle järjestäjät olivat järjestäneet loppuhuipennukseksi Solvalla laskettelurinteen kapuamisen, jossa sai viimeisetkin mehut puristaa kropasta irti.

Swinghillin laskettelurinteessä matkalla ylös kohti maalia.

Loppuun jäi myös jännitettävää koska olimme tehneet kahden muun naisjoukkueen kanssa tasaisesti matkaa ja näimme toisiamme aina uintiosuuksien aikana. Olimme tämän porukan kärjessä ja toisena naisjoukkueena etenemässä kohti maalia. Laskettelurinteen päällä saimmekin toisen näistä naisjoukkueista näkökenttään ja koska he olivat vielä rinteen alla saatoimme iloita myös naisten sarjan kakkostilasta (tulokset täältä).

Maalisuoralla - onnellisena!

Vaikka pieniltä fyysisiltä ruhjeilta emme tällä matkalla säästyneetkään niin täytyy kiittää kaveriani kisaan yllyttämisestä. En pidä itseäni minään kummoisena juoksijana enkä juoksua varsinaisesti rakasta, mutta tässä muodossa mukavasti uintien väliin piilotettuna juoksu tuntui maistuvan oikein hyvin. Kylmä vesi myös auttoi mukavasti palaautumisessa ja kelluessa bullareiden välissä kapulat palautuivat mukavasti seuraavalle metsäpätkälle. Tässä lajissa on selvästi aineksia täyttämään tulevaa kilpailukalenteria.

Käringsundin puolikas

Urheiluharrastus antaa niin monenlaisia elämyksiä. Moni muistaa jo sen jännityksen ja innostuksen tunteen kun painaa osallistumisnappia ilmoittautumisen yhteydessä. Puhumattakaan niistä kaikista treeneistä ulkona huikeine maisemineen ja maitohapon makusine sivujuonteineen. Mutta onnistuneen valmistautumisen siirtyminen itse kisasuoritukseen ja itsensä yllättäminen, on jo oma lukunsa.

Uinti takana. Hieman lyhennettynä +15 C takia. Kolmantena ylös vedestä. Seuraava nainen jossain 5 min päässä.

Itselläni ensimmäisen triathlonin puolimatkaan ilmoittautuminen oli jo iso askel kohti tuntematonta. Kestävyysurheilu oli astumassa ihan uudelle tasolle ja en halunnut lähteä puolimatkalle kärsimään. Olen nuoruudessani käynyt vetämässä yhden marathonin, kun olisin ollut korkeintaan puolikkaan kunnossa. Ei ollut kivaa.

Treenejä varjosti kaikenmaailman vaivat, mutta loppuen lopuksi ihan monipuolisesti mielestäni sain kaikkea kolmea lajia vahvistettua niin, että lopulta uskaltauduin lähteä viivalle. Olin jo lähtökohtaisesti ihan luottavainen kuntoni suhteen, mutta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen.

Uinti oli varsin perussuorittamista. Olen kova jännittämään ja se vetää jalat usein aika jäykiksi enkä aina saa ihan kaikkea uinnissa irti. Toisaalta uinti on se vahvin laji, joten en vaivaa sillä kovinkaan päätäni. Pyöräilystä kisa sitten lähtee käyntiin. Ahvenanmaan tiet on ihanteellisessa ajokunnossa ja punainen asfaltti siivitti kulkuani varsin vauhdikkaasti. Neljä lenkkiä antoi mahdollisuuden kannustajillekin pysymään suht hyvin kärryillä menosta maantiellä. Jaloissa tuntui koko ajan passelilta ja en siis viitsinyt  kovin paljoa hermostua itselleni varsin kovista keskareista. Takaraivossa toki hieman tykytti ajatus, että noinkohan vauhti kostautuu juoksussa.

Ja vielä yhdelle kiekalle. Pitkähihanen oli oikein hyvä valinta pyöräilyyn.

Juoksu lähti mainiosti käyntiin yhden puskakäynnin jälkeen. Vasta viimeaikoina olen oppinut juoksemaan kellon kanssa ja tällä kertaa se kyllä taisi pelastaa minut pahimmalta katastrofilta. Vauhtisokeus meinasi viedä mennessään. Maltillisesti käsijarru päällä vedin ensimmäisen reilun 5km lenkin. Vauhti pysyi suhteellisen tasaisena kaikki neljä lenkkiä. Sen verran juoksukunto vielä odottaa huippuansa, että viimeisellä kierroksella ei toiveista huolimatta ollut enää paukkuja loppukiriin. Tiesin kuitenkin, että tavoite 6h aloitus menee reilusti rikki ja olin siitä kyllä enemmän kuin onnellinen ja innoissani.

Erityisen innostavaa oli kanssakilpailijat, jotka hymyilivät ja tsemppailivat pyöräilyn ja juoksun aikana. Huikeeta, että muutkin ovat lähteneet hakemaan hymyissä suin niitä parhaita fiiliksiä siitä matkasta kohti maaliviivaa. Tässä ei perimmiltään ole kyse tiukkapipoisesta sijoitusten ja ennätysten metsästämisestä vaan onnistumisen tunteesta.

Maalisuoralla saa jo tuulettaa! Olipa voittaja fiilis.

Vaikka matka puolikkaan suoritukseen oli itsessään jo iso nautinto, leijailen nyt viikko puolikkaan jälkeen vieläkin pilvissä. Jos triathlon saa aikaan tällaisia tunteita kisa kisan jälkeen, taidan tulla riippuvaiseksi. Tämä elämys kantaa treenausta pitkin syksyä ja kohti uusia haasteita.

Matkaennätykset paukkuu

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämässäni vetänyt yli 100 km pyörälenkin. Ensimmäinen osui ihanalle kevätreissullemme Espanjaan, josta täytynee vielä kertoa myöhemmin enemmän. Toinen tehtiin Lappeenrannassa järvimaisemissa Espanjan matkakavereidemme kotimaisemissa. Meneehän se kun on aikaa ja voi tehdä muutaman kahvilapysähdyksen. Muutenkin keskivertolenkkini on pidentynyt roimasta. Kilometrikisassakin ennätykset paukkuivat jo elokuun alussa kun rikoin ensimmäistä kertaa 1000 km rajan. Kilometrikisa alkaa vasta toukokuun alusta, joten esim. nuo Espanjan kilometrit eivät sinne ole rekisteröityneet.

Toinen matkaennätykseni paukkui avovesiuintikisoissa. Osallistuin Kangasalla järjestettyihin pohjoismaisiin mestaruusuinteihin 5 km matkalla. Seuraavana päivänä olisi ollut tarjolla myös Masters lähtö 3 km matkalla, mutta halusin kokeilla tuota pidempää kisamatkaa. Sijoituksista ei tarvinnut haaveilla, sillä mukana oli parikymppisiä avovesispesialisteja ja muutama nuori suomalainen uintilupaus. Kokemus oli ihan mukava vaikka tylsäähän se oli yksin paukuttaa kaksi kierrosta 2,5 km rataa. Aallokkoa oli sen verran etten juuri muita uimareita matkalla nähnyt. Viimeisenä ei onneksi tarvinnut maaliin raahautua. Loppuaikakin oli mukavasti 1.22,37.

Seurailin tuloksia koko viikonlopun ajalta ja hämmästyttävintä oli huomata, että nuo samaiset avovesihirmut uivat lauantaina 10 km kilpailumatkan tismalleen samaan aikaan kuin perjantaina. Siis kun kertoi perjantain tuloksen kahdella sai loppuajan 10 km matkalle. Ovat ne kyllä yhdenlaisia dieselkoneita!

Kesäharrastukseni triathlon

Kesäharrastukseni muuttuu kesä kesältä vakavammaksi. Tänä kesänä tavoitteeni oli osallistua jo huikasevasti kahteen kilpailuun edellisen kesien yhden sijaan.

Kisko-triathlon 2013, miesten lähtö

Kesäkuun alun Sääksi-triathlonin sprinttimatka (750-20-5) oli tarkoitus olla mukava harjoitus Kiskon perusmatkalle. Perusmatkaa pitempiä matkoja en ole harkinnutkaan ja tuollainen vajaan kolmen tunnin ponnistus onnistuu näillä treenimäärillä ja uimarin pohjilla vielä mainiosti.

Sääksi tarjosi mukavat puitteet kirkkasvetisen, lähdepohjaisen järven ja suhteellisen tasaisen maaston muodossa. Kävimme paria viikkoa aiemmin testaamassa pyöräreitin. Päätimme myös samassa yhteydessä tulla kisapaikalle jo edellisenä iltana ja yöpyä läheisellä opistolla. Kisa kun alkoi jo klo 9.

Itse kilpailu meni uinnin osalta kohtuullisesti. Ikäsarjojen SM-lähdössä miehet ja naiset starttasivat yhtäaikaa. Änkesin eturiviin ja pelkäsin isojen korstojen jyräävän mut lähtöjuoksussa (järvi oli jonkin matkaa varsin matalaa), mutta ihan hyvin pääsin uinnin päälle. Uintiseuraa riitti hyvin ja lopussa vielä ohittelin hyytyviä lihaskasoja. Ihan parhaaseen vauhtiin en mielestäni päässyt.

Pyöräily meni huikasevan reipasta vauhtia ja nautin vauhdin hurmasta. On se jännä etten näytä saavan tuollaista menoa irti muuten kuin numerolappu rinnassa. Porukkaa tulikin alussa vain maltillisesti ohi. Loppumatkasta reitti muuttui mäkisemmäksi ja allekirjoittaneen jalat hapotti. Mukavasti kerrytetty reilun 30 km/h keskarit alkoi tippumaan, mutta selvisin kuitenkin kohtuullisen voimissani vaihtoon.

Juoksu lähti yllättävän kepeästi vauhtiin ja ohittelin pari tyyppiä ja olin kolmannen peesissä varsin pitkään. Tämän leidin ohitin reilu kilometri ennen maalia. Paljon ei loppumatkalla tehoja kropasta kuitenkaan saanut irti ja niinpä loppukirissä tämä ohitettu meni menojaan. Tuloksista vielä selvisi, että kisasimme samassa sarjassa, höh!

Tässä vielä iloisesti edellä.

Kokonaisuudessa olin kisaan erittäin tyytyväinen. Kaikki ennakkoon ajatellut tavoiteajat paukkuivat rikki. Sijoitus SM-sarjassa (N35-39) oli lopulta 7. mutta iloisesti yllätyin siitä tosiasiasta, että mitallille matkaa oli vain 1,5 minuuttia (loppuajan ollessa 1h25min). Kilpailun tasosta mulla ei toki ole mitään tietoa, kun en kanssakilpalijoita (vielä) kovin hyvin tunne. Mutta näillä treenimäärillä täytyy olla vain tyytyväinen.

Iloinen kesäkauden aloitus vaihtui siis jo aikaisemmin mainitsemaani sitkeään yskään. Kiskossa olin kuitenkin mukana kisaturistina ja mukava ensikokemus sekin. Kameralla oli töitä ja sekin oli varsin vauhdikasta puuhaa. Loppukesästä en enää kisoihin halunnut ilmoittautua, koska keskittyminen kohti uinnin EM-kisoja on kuitenkin päätavoitteeni.

Muitakin merkkejä kesäharrastuksen vakavoitumisesta on havaittavissa. Pyörälenkit ovat pidentyneet ja talven harjoittelua on täydennetty spinningin muodossa. Pyörääni on ilmestynyt lisätangot, joita kaikista ennakkomanaamisista huolimatta olen oppinut käyttämään. Juoksuunkin olen panostanut vähän enemmän ja lisännyt juoksu(kisoja)tapahtumia ohjelmaan. Ensi vuonna ollaan taas uuden tilanteen edessä kun olen suunnitellut jättäväni uinnin MM-kisat Kanadassa väliin ja kesä on niin sanotusti vapaa täytettäväksi vaikkapa triathlon kisoilla.

Kotimainen avovesikausi

Eilen sai päätöksensä kotimaan avovesikausi. Itselläni kausi on ollut lyhyt mutta ytimekäs. Avovesitreenit voi laskea kahden käden sormilla. Kisoja oli kahdet. 

Pitkäjärven yliuinti uidaan heinäkuun lopussa Espoossa. Tapahtumaan olen osallistunut jo useana vuotena ja tänä vuonna oli pahimmat sinileväesiintymät minun aikanani, mutta minua se ei niin haitannut. Levät näytti painuneen rantaan ja matkalla en haistanut enkä maistanut mitään. Matkaan lähti 35 uimaria ja itse rantauduin viidentenä. Tällä kertaa uin matkat yksin eikä kiriapua tai suunnistuapua ollut. Yllätyksekseni paransin kuitenkin reittiennätystäni minuutilla. 2,1 km taittui aikaan 31min17s.

Tiukka irvistys uinnin jälkeen. Hieman hengästytti!

Avovesiuinnit SM-kilpailut uitiin eilen 10.8. Kangasalla. 3 km koitokseen lähti omassa 35-49 vuotiaitten sarjassa 9 uimaria. Vesi oli tällä kertaa yli 20 asteista ja siis varsin mielyttävä verrattuna viime vuoden alle 18 asteeseen. Mestaruuteen sai tänä vuonna tehdä ihan kunnon päivätyön kun kakkoseksi tullut oli koko matkan näköetäisyydellä. Matka uitiin kuutena 500 m lenkkinä. Suunnistus oli yllättävän haasteelista tällä kertaa. Soutustadionin pienet ja valkoiset reittipampulat oli hankalat minulle ja jouduin katsomaan suuntaa turhan usein. Käännökset sen sijaan meni mukavan vauhdikkaasti. Vaikka en mitenkään hissukseen muitakaan kierroksia mennyt niin viimeiselle kierrokselle yritin vauhtia vielä lisätä. Viimeisen reilun 200m suoran painelin kyllä aivan kaikki pelissä. Päätin, että loppukiriin tätä taistoa ei viedä ja niin tuo taktiikka puri. Mestaruus tuli 25 s erolla!

Ryhmähenkeä parhaimmillaan! Masters naiset juuri ennen lähtöä.

Taas irvistellään. Voittajan on helppo hymyillä!

Kausi jatkuu vielä Mastersien EM-uinneissa Hollannin Eindhovenissa syyskuun alussa. Siellä minulla on puolustettavana kahden vuoden takainen avoveden EM-hopea. Sarja on tosin vaihtunut, mutta taistelemaan lähdetään. Uinti siellä on mielenkiintoinen. Reitti on kaupungin keskustan kanaalissa ja suora 3 km reitti. Käännöksistä ei siis tarvitse murehtia, muta toisaalta välimatkojen arviointi voi olla haastavaa. Pari siltaa matkalla on, joten hieman tarvinnee reittiin tutustua etukäteen.

(Kuvat Maikki Torsti)

Masters SM Maarianhamina 22.-24.3.2013

SM-uinnit järjestettiin lähes ulkomailla kun matkasimme laivalla Maarianhaminaan. Asiointikin piti pääosin tehdä toisella kotimaisella. Yllättävän paljon masters-uintiväkeä oli kuitenkin meren taakse matkaan lähtenyt. Itselläni starttisetti oli varsin vakiintunut. Perjantain jätin taas väliin, mutta lauantaille ja sunnuntaille lajeja riitti. Viestit jaksojen alkuun ja loppuun ja lisäksi joka jaksossa henkilökohtainen pulahdus. Lauantain päivästä tulikin megapitkä, kun ilta venähti hallin valojen sammuttua automaattisesti klo 20 kesken viimeisten viestiuintien. Eivät olleet kisojen ajaksi poistaneet ajastimia valoista. Lopulta hallilta pääsimme pois vasta klo 21. Vielä kun paikalliset ravintolat eivät osanneet varautua nälkäisiin uimarilaumoihin, kotiuduimme hotelliin ruokailun päätteeksi vasta klo 23. Omalta osalta kisat sujuivat varsin mallikkaasti ja ajat viittasivat siihen, että vielä sitä edelleen kehitytään uimarina. Valitettavasti kuitenkin päälimmäisenä reissusta ei suinkaan jäänyt onnistumisen maku suuhun.

Käännösvahdit työntouhussa.

Lauantain megayllätyksestä vastasi nimittäin virkaintoinen käännösvahti. En muista, että minua olisi ikinä ennen hylätty uimakisoissa. No nyt tuli sekin koettua. Päämatkallani 200 selkäuinnissa kolmannessa käännöksessä en käännösvahdin mielestä toiminut sääntöjen mukaisesti. Itse en kyllä tällaista ”virhettä” tunnistanut tehneeni ja asia selvisi kun mieheni oli netistä liveaikoja seuratessaan ihmetellyt tuloksen häipymistä ruudulta. Tekstiviestiä ihmeteltyäni kävin minäkin tulosliuskoista toteamassa asian laidan. Ei auttanut keskustelut päätuomarin kanssa. Asiasta ei kuulemma kannata valittaa, koska tuomiota ei tultaisi purkamaan. Sana sanaa vastaan. Oh well, eipä aika edes ihan ollut suomenennätys, joten olkoon nyt sitten… Varsin kova aika kuitenkin oli ja olisin mielelläni sen ennätyksekseni kirjannut.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Maarianhaminan Mariebad täytyy kyllä kehua miljöönsä puolesta aika huikeaksi halliksi. Ulkoaltaat olivat talvellakin auki ja siellä kamerat välkkyivätkin ahkeraan. Taustalla sekä hallin ikkunoista että ulkoaltaista idyllinen meren jää, jäätie ja paljon ulkoilevia ihmisiä auringonpaisteessa.

Ja takana siintää meri.

Epäonnen syyskuu

Kun jokin lähtee menemään urheilussa pieleen, saa olla tarkkana ettei kaikki mene entistä enemmän solmuun. Tämä opetuksena itsellenikin jatkoa ajatellen.

Aloitetaanpa alusta. Muutenkin kehnosti mennyt suunnistuskauteni sai loppupysäyksen, kun syyskuun alun firmaliigan osakilpailussa vedin kunnon lipat avokalliolla. Jalat lähti alta niin, että en muista vastaavaa tapahtuneen koskaan. Yhtäkkiä olin vain ketarat ojossa maassa. Joka paikkaa kihelmöi ja verta valui joka puolelta. Hetken tuntemuksia kuunneltuani juoksin kiltisti pari viimeistä rastia ja tein hyväksytyn suorituksen. Kaikkialle sattui pirusti maalissa, mutta enpähän keskeyttänyt ja annoinpahan panokseni joukkueelle.

Vaikka luulin selvinneeni pintanaarmuilla, antoi illan tuskaiset tunnit viitteitä siihen, että en ehkä olisi täysin työkuntoinen seuraavana päivänä. Yö vielä meni buranan voimalla, mutta päädyin aamulla kuitenkin kurvaamaan lääkärin kursittavaksi. Toisesta kämmenestä oli nahkaa rullalla reilun kokoiselta alueelta ja toinen polvi oli samoin kokenut varsin mittavat nahan luovutukset metsään. Muut ruhjeet olivatkin oikeasti pieniä naarmuja. Vaikka henkiset kivut oli valtaisat ei ne fyysisetkään kivut kovin pieniä olleet.

Uimaan ei tarvinnut vähään aikaan haaveilla pääsevänsä. No siitä suivaantuneena aloitin ensin kävelylenkeillä ja lopulta polven saadessa ruven päälle jatkoin juoksemalla. Olinpa tavoitteenkin jo asettanut syyskuun lopun puolimaratonille. Uimaan ei käden kanssa vielä uskaltanut mennä, joten lisäsin juoksutreeniä.

Lopulta syyskuun puolivälissä olisin jo uskaltautunut uimaankin, mutta miehen pitkän työmatkan ja monen epäonnisen lastenhoitoyrityksen jälkeen en päässyt koko syyskuussa uimaan lähes ollenkaan. Olinpahan kuitenkin juossut. Siinä määrin, että viikkoa ennen puolikasta pohje sanoi työsopimuksen irti.

Itse diaknosoin pikaisesti rasitusvamman/lihastulehduksen ja vaikka kuinka pidin jalkaa levossa ja söin tulehduskipulääkettä ei se jalka tointunut juoksemaan puolikasta. Pitkäänhän nuo rasitusvammat kestää parantua, joten malttia vain peliin. Olin kuitenkin siinä määrin hermoromahduksen partaalla näiden kaikkien vammojeni ja epäonnistumisteni kanssa, että piti kyllä vähän keräille itsetunnon rippeitä.

Onneksi kannustajia löytyi, kun jaksoin hieman tuohtumukseltani niitä kuunnella. Enpä ole ensimmäinen urheilija joka itseään teloo. Lokakuun alussa twitteriin ilmestyi kuvia Norjan hiihdon olympiavoittajan Skofterudin epäonnisesta lenkistä. Jos ei nyt ihan noin huipulle mennä, niin piankos sitä lähipiiristäkin löytyi vähän tavallisempaa tallaajaa epäonnistumistensa kanssa: sekä ruhjeiden, että rasitusvammojenkin. Epäonnenkierteessä on vain niin vaikea nähdä sitä isoa kokonaisuutta. Nyt jo hieman ahdistuksesta palautuneena ja vammoista vapaana, olen jo suunnannut toiveikkaat katseeni tulevaisuuteen ja kohti niitä kuuluisia uusia haasteita.

Tässä vielä hieman mallia Milanon keskustan pyöräreiteistä, joita ihailin työmatkallani lokakuun alussa. Ai että, kun Suomessakin kesäinen kausi jatkuisi lokakuun puolelle ja voi kun pyöräilijät huomioitaisiin näin ruhtinaallisesti minunkin kotikaupungissani Espoossa.

Milanon keskustan pyöräkaista ja lokakuinen pyöräilysää.

Avovesiuintikauden saldo

Avovesiuinti on viimekesinä ollut yksinäistä puuhaa harjoitella ja eipä kisoissakaan ruuhkaa ole ollut. Tänä kesänä treenien osalta saatiin hieman tilannetta parannettua. Eräs uimari aloitti avovesiuintiryhmän ja aktivoi ison joukon uimareita osallistumaan Espoon Kaitalammella pidettyihin avovesitreeneihin. Itse osallistuin muutaman kerran ja erityisesti treeneissä tuli totuttua kylmään veteen. Kaitalampi on syvä järvi ja vesi siellä ainakin tänä kesänä varsin viileää. Toisaalta mikäpäs sen paremmin valmistaa lämpimiin allasvesiin tottunutta avovesikoitoksiin.

Yhteensattumat antoivat minulle vielä varsin kovatasoista uintiseuraa varsinaisissa kilpailuissa. Pitkäjärven yliuinti oli saanut osallitujia ennätysmäärän 50 kpl. Tämä määrä leviää Pitkäjärvelle varsin hyvin, kun mukana on kuitenkin monen tasoista menijää. Menomatkalla sain kuitenkin mukavan peesin ja nautiskelinkin tästä harvinaisuudesta koko matkan kivelle asti. Kääntöpaikan jälkeen yritin hieman jo saada hajurakoakin. Vaikka seura on aina mukavaa järvenselällä, on voitto (vaikka ei kilpailusta olekaan kyse) kuitenkin vielä mukavampaa. Varsinkin kun matkakaverina oli niinkin kova luu kuin Teemu Lemmettylä. Oma aikani oli lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna, joten tulosparannuksella ei päässyt tällä kertaa tuulettelemaan.

Pitkäjärven uimarannan kuhinaa ennen starttia.

Avovesiuinnin SM-kisoissa Kangasalla uintiseuran saaminen oli vielä makoisampaa. Tällä kertaa uin koko 3 km matkan legendaarisen triathlonisti Pauli Kiurun kanssa. Uimme Paulin kanssa vuorovedoin. Vauhti oli tasaista ja koska omassa sarjassani olin jo varsin hyvissä asemissa ensimmäisen 500 m metrin jälkeen ei hirveästi tehnyt mieli mennä mukavuusalueelta pois. Viimeisellä kierroksella hieman kuitenkin kilpailuvietti taas voitti ja niinpä vauhtiakin lisättiin. Kiritaistelussa sainkin maalissa parin sekunnin edun. Vaikka vesi olikin vain 18 asteista oli kimppatreeneistä selkeästi ollut hyötyä. Olin myös henkisesti valmistautunut siihen, että tämän tulen kestämään vaikka kylmää olisi. Näillä eväin selvisin ilman suurimpia ongelmia. Aikakin oli kovempi kuin viime vuonna Hämeenlinnassa.

Minä edessä, Pauli Kiuru perässä juuri ennen maaliintuloa (kuva järjestäjien sivuilta).

Ensi kaudella pyrin osallistumaan avovesiuinnissa myös arvokisoihin. Hollannin EM-uinneissa olisi tarkoitus syyskuussa olla puolustamassa EM-hopeaa. Ensi kesänä on treeneissä ja avovesikisoissa siis tiedossa erilaista säpinää. Ennen sitä on kuitenkin monta muuta haastetta odottamassa...

Kisko 2012

Eilen starttasin jo toista kertaa Kiskon perusmatkan tri-kisaan. Tästä taitaa tulla jo kesäperinne! Ilma onneksi suosi paremmin kuin viime kerralla. Vuosi sitten kärsittiin 30 asteen auringon täyteisestä hellepäivästä. Nyt ennen starttia satoi, mutta itse kisa käytiin sateettomassa säässä. Lämpöä oli pitkälti yli 20 astetta (pyöräilyn keskilämpötila oli 25 C) ja sää pilvinen.

Täytyy myöntää, että perhosia oli vatsassa riittävästi ennen starttia. Syynä tähän lienee varsin vaisu valmistautuminen tähän kesäharrastukseeni. Pitkiä pyörälenkkejä tein kyllä ennemmän, mutta kokonaiskilsat oli varmasti pienemmät. Märkäpuvulla ehdin käydä pari lyhyttä kokeilua ja ne kummatkin päättyivät kipeisiin käsiin. Lisäksi aktiivista treeniaikaa söivät valmistautuminen alkukesän MM-uinteihin, joka toki oli päätavoitteeni tänä vuonna. Positiiviista on kuitenkin ollut uuden juoksutekniikan löytäminen ja sen hiominen näytti tuottavankin hyvää tulosta kisassa.

Kisavalmisteluja vaihtopaikalla.

Naisia kisaan starttasi tänä vuonna 18 ja miehiä 102. Jostain syystä lähtö on jaettu niin, että naisilla on oma karsina ja miehillä omansa. Ehkä järjestäjät halusivat säästää naisia pahimmalta ryysikseltä. Itseäni tämä harmitti jo viime vuonna. Uinnissa kun on ihan mukava päästä kovaan peesiin ja nyt se ei täysin onnistunut. Lisäksi olen varma, että tällä järjestelyllä naisten uintimatka oli piirun verran pidempi kuin miehillä. No onneksi pääsin kuitenkin ennen ensimmäistä poijua isomman miesporukan eteen ja lopulta rantauduin toisena. Aika 23,45 oli hieman viime vuotista hiljaisempi, mutta matkahan voi hieman vuodesta toiseen vaihdella. Tällä kertaa en kuitenkaan hiljennellyt vauhtia loppuvaiheessa, vaan otin jopa pikku loppukirin.

Pyöräilyreittiä oli edellisestä vuodesta muutettu yhdeksi lenkiksi. Alkuun oli kiivettävänä varsin miehekäs mäki. Uinnin ja vaihtoalueen häsellysten jälkeen kyllä otettiin luulot heti pois ja hapot huuteli reisissä. Reitti oli hieman lyhyempi kuin viime vuonna, mutta varsin vaativa kovine vastatuulineen. Pyöräily sujui treenaukseen nähden ihan mukavasti vaikka toiveet vähän paremmasta keskivauhdista jäi toiveen tasolle. Tässä osa-alueessa olisi varmasti helposti kehitettävää, kun pyöräily on kuitenkin itselle se uusin laji näistä kolmesta. Aikaa 38 kilsan lenkkiin meni 1h 25 min eli keskivauhti jotakuinkin 27 km/h.

Juoksu oli tuttua Kiskoa. Kaksi viiden kilsan lenkkiä mäkisessä maastossa. Pari ekaa kilsaa kärsin pohkeiden kramppailusta, mutta se helpotti onneksi ennen ensimmäistä kääntöpaikkaa. Jouduin kuitenkin kävelemään pari mäkeä ja jopa pysähdyin venyttämään toista pahemmin oireilevaa jalkaa. Loppumatkaa kohden meno kohentui ja viimeiset 4 kilometriä meni suorastaan lentäen. Juoksuun aikaa tuhraantui kuitenkin yli tunti. Loppuaika parani viime vuodesta kuitenkin lähes 10 minuuttia ja pääsin alle sen maagisen kolmen tunnin rajan ajalla 2.55,10. Tästä suurin tulosparannus tuli ehdottomasti juoksusta. Fiilikset oli kaiken kaikkiaan ihan huippuhyvät maalissa ja ei tässä auta kuin suunnitella seuraavaa triathlon iloittelua. Matkan pituus ei tästä kyllä näillä näkymin tule kasvamaan.

Tässä kovassa lajissa kaikki maaliin päässeet ovat voittajia!

MM-kisaraporttia

Kisamatkasta on jo toivuttu ja on taas aika vetää tuloksia yhteen. Typistetty kilpailuohjelma ei kuitenkaan taannut kevyttä ohjelmaa. Tästä piti huolta vauhdikkaat tyttäreni. Vapaapäivät menivät uidessa heidän kanssaan meressä, hotellin altaassa ja paikallisessa vesipuistossa. Matkassa mukana oli myös yltyvä yskä.

Kilpailujen rekvisiittaa

Ensimmäisenä koitoksenani oli heti saapumista seuraavana päivänä päämatkani 200 selkäuintia. Uinti oli ulkoaltaassa ja päivän pelasti pilvinen sää. Kirkkaalla säällä suoraanuiminen on aina haastellisempaa. Lisäksi sijoituksellani (19.) jouduin kymmenen rataisessa altaassa reunaradalle, joka selkäuinnissa ei ole se kaikkein mieluisin rata. Uinti kulki kuitenkin varsin mukavasti vaikka hieman olisin voinut vauhtia toisella satasella lisätä. Loppu aika oli kuitenkin kohtuullinen ja jäin ennätyksestäni ainoastaan muutaman kymmenyksen. Ajalla 2.50,07 heltisi 12. sija. Kymmenelle parhaalle jaettiin mitallit ja tällä kertaa kymmenes sija jäi 0,9 sekunnin päähän.

200 su startti ulkoaltaassa

Viestipäivänä edessä oli neljä 50 metrin viestiä ja niissä uin kahdesti selkää ja kahdesti vaparia. Hyvin lähti nämä pikapyrähdyksetkin. Viesteissä sijoitukset vaihtelivat 15. ja 35. välillä. Viestiosallistujia oli parhaimmillaan/pahimmillaan lähes sata joukkuetta, joten mielestäni joukkueidemme sijoitukset olivat ihan loistavia! Kaiken lisäksi viestit ovat tosi hauskoja uida. Varsinkin tällaisissa massakisoissa on mukava puhaltaa joukkuekavereiden kanssa yhteen hiileen edes viestien ajan. Muuten tuntui, että muita ei ehtinyt juuri kisapäivien aikana näkemään.

Viestipyrähdysten innoittamana starttasin vielä viimeiseen uintiini 100 selkäuintiin kovat kierrokset mielessäni. Uinti menikin lähes nappiin ja tuloksena oma ennätys. Ajalla 1.16,88 olin lopulta 16. Jalat sain aivan hapoille ja kävely altaan reunalta ei onnistunut muutamaan hetkeen. Jäinkin katselemaan kuuman erän uintia, jossa koettiin draaman hetkiä. Ylivoimaisessa johdossa ollut Brasialialainen uimari hämääntyi luulemaan varaslähtököyttä maaliköysiksi ja teki maalikurotuksen 10 metriä liian aikaisin. Nopeasti kuitenkin reagoi tähän ja tuli kuin tulikin voittajana maaliin. Mutta sattuu sitä virheitä näemmä "huippu-uimareillekin".

Kokonaisuudessaan siis mukavasti menneet kisat. Yskä yltyi lopulta niin, että jatkoin lomaa vielä suoraan sairaslomalla. Onneksi sain kuitenkin kisat vedettyä ennen taudin huippua. 

Tyytyväinen MM-kisaaja

Kohti Italiaa ja MM-uinteja

Huomenna matka suuntaa kohti Italian Riccionea ja mastersien MM-uinteja. Tiedossa on kaikkien aikojen isoimmat uintikilpailut. Yhteensä ilmoittautuneita on 12 660, joista uintien allaslajeihin osallistuu lähes 9700 uimaria. Uinnit uidaan kahdessa olympiamitat täyttävässä altaassa. Joka toinen päivä naiset uivat ulkoaltaassa ja miehet sisällä ja sitten vaihdetaan. Aamulla kilpailut alkavat jo klo 7.30 ja lähes joka ilta jatkuvat klo 21 asti. Kisat pullistelevat osallistujia jo niin paljon, että epäilen hiukan voiko kisat enää olla kilpailijalle kovinkaan mielyttävät. Todennäköisesti ruuhkaa on verryttelyaltaassa, vessoihin, suihkuihin ja omaa vuoroa kilpailukoitokseenkin varmasti jonotetaan pitkään. Tunnelma tulee kuitenkin olemaan huikea!

Ulkoallas ja takana verryttelyallas

Tällä kertaa lomamme matkapäivät osuvat kisapäiville niin, että sekä 800 vu että 3 km avovesiuinti jäävät minun osaltani uimatta. Päätinkin keskittyä selkäuinteihin ja viesteihin. Samalla kisapäivät osaltani typistyivät kolmeen ja ehdin hieman lomailemaan muun perheen kanssa. Päin vastoin kuin viime vuoden EM-kisoissa, nyt ei tarvitse mitalleista haaveilla. Johan tuo osallistujamääräkin kertoo siitä, että paljon uimareita on saatu liikkeelle ja Italiaan kilpailemaan. Omat aikani lähtölistoilla oikeuttavat sinne sijan 20 tienoille. Ihan nimekkäitäkin uimareita on mukana, joten täytynee yrittää bongata muutamat olympiamitalistit ja maailmanmestarit. Ainakin mukana pitäisi olla 70-luvun tähti Jim Montgomery ja tuoreempia mestareita Vladimir Selkov ja Oleg Lisogor. Ja kun masters-kisoista on kyse täytyy mainita, että ilmoittautuneissa on toista kymmentä yli 90 vuotiasta ja vanhin osallituja on syntynyt vuonna 1914.

Hupiviesti Kyproksen leirillä

Suomalaisia uimareita uimaliiton tiedotteen mukaan mukana on 90. Mastersien MM- ja EM-kisoissa edustetaan omaa seuraa eli esimerkiksi viestit kootaan seuroittain. Uskoisin, että meidän seuran porukka, yhteensä 16 uimaria, on suurin. Tämä tietenkin helpottaa myös viestien kokoamista. Itse olen mukana kaikissa neljässä viestissä, jotka uidaan yhtenä viesteille pyhitettynä päivänä.

Pitkän radan masters SM 2011

Kisa-analyysini näyttää tulevan järjestäin muutaman kuukauden viiveellä. Ajattelin kuitenkin muutamalla lauseella kertoa Porin SM-uinneista ja hienosta uudesta hallista. Ei Suomen maassa niin usein uusia halleja rakenneta ja nyt pääsimme korkkaamaan uutuuttaan hohtavan hallin. Se varmasti siivitti ainakin minut ihan mahtaviin suorituksiin. Jännitykset oli avautuneet Jaltalla ja nyt vain nautiskeltiin. No 800 vu ei ihan irronnut kuten avauspäivänä Jaltalla, mutta selkäuinteihin olin ihan mielettömän tyytyväinen.

Viestit mukaan lukien starttasin selkäuintiin yhteensä viisi kertaa. Lyhyellä 50 m pyrähdykselläkin alan löytämään sisäistä uimariani. Olen aina ollut kehno näissä pikapyrähdyksissä, mutta nyt löysin rytmin.

200 selkäuinnissa pääsin hyvin vedon päälle ja sain kuin sainkin uitua sen SE-ajan jota oli jo pari vuotta havitellut. Tuntui, että pääsin ihan eri tasolle kun oli tahkonut sekunnin päähän siitä ennätyksestä ja nyt alitin sen yli viidellä sekunnilla. Tuuletin maalissa ekaa kertaa elämässäni ja nautin.

Viimeisenä päivänä alkoi kisapäivät jo painamaan, mutta uin kuin uinkin vielä ennätykseni 100 selärissä. Kisaviikonlopun täydensi naisten 4x100 sekariviesti, jossa teimme sekä SE:n että PE:n.

Porin uusi 50m allas

Jaltan tunnelmia

Kaksi kuukautta mastersien EM-uintien jälkeen on hyvä palata kisatuloksiin ja tunnelmiin. Minulle ensimmäiset kilpailut ulkomailla ikinä toi tietenkin oman lisämausteensa koko reissuun. Itse kilpailuista päällimmäisenä on mielessä se, että päivät oli pitkälti odottamista, odottamista ja odottamista ennen omaa kilpailusuoritusta. Kuvaavaa oli se, että ensimmäisenä päivänä kisaohjelmassani oli 800 vu. Sitä ennen uitiin naisten ja miesten 200 sku sekä miesten  800 vu. Kilpailut alkoivat aamulla klo 9 ja oma eräni uitiin illalla klo 17. Kilpailijoita näissä kisoissa oli huomattavasti vähemmän kuin vastaavissa kisoissa aiemmin. Eksoottinen kilpailupaikka karsi todennäköisesti suurimman osan osallistujista. Suomella oli kuitenkin edustettuna mukavat noin 40 uimaria. Ja sijoituksethan jaetaan kuitenkin aina läsnäolijoiden kesken!

Tuloksellisesti olin heti kisojen jälkeen pettynyt allassuorituksiini. Ajat eivät hiponeet itselleni asetettamiani tavoitteita ja sitä mitalliakaan ei sitten tullut. Nyt 2 kk jälkikäteen olen vähän pehmentänyt ajatuksiani. Oikeastaan taisin kuitenkin uida ihan kelpo aikoja. Parannettavaa jäi erityisesti pitkillä vapareilla vauhdinjaossa ja kaikilla matkoilla käännöksissä. 100 su uinti viimeisenä allaspäivänä oli jo ihan rohkeaa, mutta myrskytuuli toi hankaluuksia käännökseen kun käännösliput liehuivat missä sattui. Tässä vielä ajat ja tulokset omassa 30-34 vuotiaitten sarjassa:
800 vu 11.22,22 sijoitus 4/8
200 vu 2.36,38 sij. 7/8
400 vu 5.31,46 sij. 4/8
200 su 2.55,55 sij. 5/7
100 su 1.20,07 sij. 5/9

Keskittymistä ennen starttia.

Viimeisenä matkapäivä oli vielä vuorossa avovesiuinti. Veden lämpötila oli mukavat +20 astetta, mutta mahdollinen kohtaaminen meduusojen kanssa mietitytti. Näköhavaintojen mukaan niitä oli kuitenkin ollut koko kisaviikon vedessä niukanlaisesti. Itse taisin törmätä (käsi hipaisi) ainoastaan yhteen uinnin aikana. Samassa lähdössä minun kanssani lähti neljästä eri ikäryhmästä uimareita - yhteensä 35 uimaria. Vaikka meillä oli eriväriset (hailakan) väriset lakit, ei uidessa juuri pystynyt erottamaan oliko vieressä uiva samaa ikäryhmää vai ei. Oli siis syytä kamppailla kaikkia vastaan. Heti lähdössä muutama lähti niin kovaa vauhtia ettei ollut mitään mahollisuuksia pysyä perässä. Viimeisellä kilometrillä meitä oli 5 naisen ryhmä ja sainkin ennen viimeistä poijua ohitettua kaikki. Viimeiseltä poijulta lähdin siis kärjessä. Onneksi näin sillä suunnistin väärin. Poijulta olisi pitänyt tehdä jyrkkä 120 sateen käännös ja se jäi minulta vajaaksi. Rannassa oli myös normaaleja uimapoijuja häiritsemässä suunnistusta. Kaikki takanani tulleet tod.näk. seurasivat minua ja niinpä kaikki teimme pienen kunniakierroksen. Tuomarit olivat kuitenkin ajantasalla ja vene tuli ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan. Vielä maalisuoralla kamppailin samaisessa ryhmässä uineen uimarin kanssa ja hävisin hänelle tulosten mukaan 0,06 sekuntia. Käsiajanotossa tämä on hieman kummallisen tarkkaa ajanottoa, mutta onneksi kyseinen uimari oli minua nuoremmassa ikäsarjassa.

Miesten avovesiuintia heti startin jälkeen.

Maalissa en tiennyt yhtään mikä sijoitukseni oli. Takaa valui koko ajan lisää naisia ja minulla päälimmäisenä ajatuksena ja harmistuksena oli lopun suunnistusmoka. Olin varma, että jos joihinkin kärkipään sijoituksiin olisi ollut mahkuja niin ne varmasti meni lopun kunniakierroksella. Olin onnessani kuitenkin kisojen loppumisesta ja siitä, että nyt voisi lopettaa kisajännittämisen. Niinhän minä luulin, kunnes sain alustavat tulokset, joissa olin ykkösenä. Heti perään kuitenkin järjestäjät totesivat, että tuloksissa on jotain häikkää ja niitä pitäisi vielä tarkistella. Jännitystä jatkuikin lähes 2 tuntia ja tulosten tarkistamisten jälkeen sijoitukseni oli kakkonen. Mikäpä sen hienompaa kuin päättää kilpailut palkintopallille!

Kisojen lisäksi matkaseura ja uudet uintitutut tekivät kisamatkasta ihan täydellisen! Ensi vuonna Italian Riccionessa meno onkin kahta hurjempaa. Kilpailjoita rajoitetaan paljon tiukemmilla aikarajoilla ja kisa-altaitakin on kaksi kappaletta! Toisessa altaassa kisaavat naiset ja toisessa miehet.

Avovesiuinnin SM

Lämmin ja kaunis ilma, kylmä mutta tyyni vesi. Pitkä matka, lyhyt pinna. Uutta teknologiaa ranteessa, historiaa rannalla. Yleisessä sarjassa tipahdin pallilta, mutta joukkue kipusi kolmannelle. Eka muttei vika kerta. Mutta missä suihkut?

50 min ja 47 sekunnin uinnin jälkeen saa hetken puuskuttaa

Pitkäjärvi 2011

Laaksolahden Virin perinneseura järjesti perinteikkään Pitkäjärven yliuinnin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Viivalla oli ennätyksellinen joukko uimareita - yli 40. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen. Vesi oli +22 eli ihan kohtuu lämpöistä uikkareilla uitavaksi. Matkaahan yliuinnilla on noin 2,1 km. Reitti kulkee Laaksolahden uimarannalta vastarannan "isolle" kivelle ja takaisin. Kaikki lähtevät yhteislähdössä, mutta kilpailu on lähinnä vain itseä vastaan. Kiertopalkinto arvotaan ja lisäksi kaikki saavat kunniakirjan. Tällä kertaa matkaan lähtijöiden ikähaarukka oli 15-73 vuotta.

Tavoitteena itselläni oli uida tasavahva uinti ja toivoa, että se riittäisi edelliskesää parempaan tulokseen. Mielestäni olin kuitenkin viimevuotista paremmassa kunnossa. Tuulinen ja sitä myötä aallokkoinen järvi toki hieman kasvatti haastetta.

Hetki ennen lähtöä. Minä mustissa uikkareissa, valkoinen lakki päässä.

Lähtö meni mukavasti ja en uinut kovin monen kanssa päällekkäin. Alkumatkasta rinnalla näytti olevan useita uimareita, mutta reittivalinnat hieman hajoittivat porukkaa. Itsekin taisin koukata vastarannalle hieman liikaa oikean kautta.

Matkaan lähti 41, joista muutama oli selvästi kuntouimareita ja oli joukossa yksi vesijuoksijakin.

Puolimatkassa vastarantaa taitoin matkaa sitten jo lähes yksinäni. Yksi uimari oli muutama 10 metriä edessäni, näin hänen potkun pärskeet aina suuntaa katsoessani. Hieman ennen kiveä näin kärjen tulevan vastaan ja ilokseni laskeskelin olevani varsin vähän jäljessä ja sijoituskin oli neljäs.

Paluumatka meni toivoessa, että loppuisipa matka jo. En selvästikään ole vielä tottunut pitkien matkojen puuduttavaan puurtamiseen. Varsinkin maalilaiturin jo näkyessä noin 300 metriä ennen maalia olin aika väsähtänyt. Vauhtia olin kyllä pitänyt mielestäni varsin mallikkaasti yllä, mutta hieman tuossa lopussa taisi tahti hellittää.

Maaliin sitä lopulta kuitenkin päästiin. Aika parani yli minuutin viime vuodesta, joten tavoite saavutettiin. Olin oikein tyytyväinen uintiini kokonaisuudessa. Loppuaikani oli 32.15 ja edelleni ehti 2 miestä ja yksi nainen. Voittajalle hävisin lähes 5 minuuttia, joten erot olivat kuitenkin aika suuret sinne kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Viimeiset väsyneet vedot ennen maalia.

Yllättävää oli että ojentajien lisäksi myös kumpikin nivunen kipeytyi. Joskus kovissa treeneissä olen saanut tuntemuksia vasempaan nivuseen, mutta nyt siis kumpaankin ja vasta uinnin jälleen. Palautuminen ei onneksi vienyt kauaa, joten treenaaminen kohti avoveden SM- uinteja jatkuu.

Turvallisille vesille

Tiiviin avovesiuintijakson ja triathlon mittelöiden jälkeen oli taas turvallista hypätä rataköysien väliin uimaan. Ikävä oli jo kirkkaita vesiä, tuttuja kaakeleita ja uintia rytmittäviä käännöksiä. Tuntui kummalta, kun tunsi veden virtaavan selässä. Ihan kuin uikkareilla uinnista olisi aikaa jo iäisyys.

Tutustuminen märkäpuku-uintiin oli tänä keväänä jotain uutta, ehdottomasti kokemisen arvoista. Vaikka puku edelleen tuntuu puristavan, kiristävän ja ahdistavan, on kuitenkin optimisäädöt löydetty. Puku pitää pukea ajatuksella päälle ja niin, että hartioille jää tilaa liikkua sen mikä vain on mahdollista. Hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös lämpöinen olotila avovesien lämpötiloissa. Uimari kun on tottunut siihen +27 C uintilämpötilaan. Puhumattakaan jo aiemmin kehumiini vauhtiominaisuuksiin vaikka varsinaisesta vauhdin hurmasta ei voinekaan puhua.

Rankan mutta palkitsevan viikonlopun kokemuksen jälkeen olisi kuitenkin nyt pikkuhiljaa suunnattava ajatukset tähän tutumpaan tapaan päästä vedessä eteenpäin. Seuraavat avovesimittelöt kun sitten ovatkin uimapuvulla uitavia. Ensin edessä on Espoossa 2,1 km leikkimielinen Pitkäjärven yliuinti ja sitten Hämeenlinnassa 3 km SM-mittelö Vanajavesiuinnit. Viimeistä vuotta junnuna, joten vielä en pääse ikäneitosarjoihin.

Heti avovesikauden päätteeksi onkin sitten jo lähtö syksyn ensimmäisiin allaskisoihin, jotka tosin huipentuvat vuoden viimeiseen avovesikoitokseen. Puitteet ovatkin sitten hyvin erilaiset: merivesi ja todennäköisesti aallokkoa eri tavalla kuin täällä kotosuomessa.

Kisko-triathlon

Kävin Kiskossa kiskomassa kisat kovaa kesäkuumalla!

Sivulajin harjoittelut huipentuivat eilen Kiskossa. Hieno huipennus olikin! Matkaa oli reilusti enemmän kuin debyytissäni viime kesältä eli haastekerrointa oli kasvatettu. Perusmatka (1,5 - 40 - 10) taittui helteisessä säässä. Lämpöä oli riittävästi - lähes 30 C.

Hetki ennen lähtöä

Lähtöviivalla kanssani oli 162 miestä ja 28 naista. Lähtö oli varsin rauhallinen kun naiset ja miehet oli karsinoitu erilleen. Tosin naisilla matkaa sitten tulikin joku kymmenen metriä enemmän. Omassa rauhassa uinnista ehkä sen verran voin näin harrastelijana antaa periksi. Rata oli kolmionmuotoinen ja ekalla poijulle tultaessa oli jo ryhmät kuitenkin yhdistyneet. Matka meni mukavasti vaikka pitkät poijujen välit eivät ole minulle kovin tuttua tyyliä uinnissa. Ei tullut sellaisia luonnollisia rytmin vaihdoksiakaan, joten uintivauhti lienee ollut aika tasaista. 1500 m taittui aikaan 23,26. Kuinka ollakkaan, tässä olikin se minun kohokohtani sijoituksellisesti. Naisten ykkösenä ja miehistäkin vain 11 ui kovempaa.

Vaihdossa on vielä hiljaista

En pitänyt vaihdossa suuremmin kiirettä. Täytyy tunnustaa, että yritin tasoittaa hengitystä ennen ensimmäistä ylämäkeä, joka on varsin tiukka rannasta ylös maantien varteen. Siitä selvittyäni päätinkin fiilistellä - noh, aika kovaa. Vauhtia riittikin omaan tasoon nähden hurjasti ensimmäisen kiekan eli reilut 20 km (Kiskon pyörämatka on noin 3 km ylimittainen). Masentavaa se silti oli kun porukkaa kiitää oikealta ja vasemmalta ohi. Onneksi enimmäkseen kuitenkin vasemmalta :) Selvisin kääntöpaikastakin, jota piti myös etukäteen vähän jännittää (amatöörillä ajatukset näyttää olevan epäoleellisissa asioissa). Toisella kiekalla vauhti ihan luonnostaan vähän kuitenkin laski ja viisi kilometria ennen maalia alkoi takareidet ilmoittelemaan krampista. Järkeilin onneksi, että juoksussa käytän enemmän etureisiä ja pohkeita, joten en sitä murehtinut enempää. Reitillä oli kuitenkin vauhdikkaita laskuja (maksimit 52 km/h oli henk.koht. nopeusenkka) ja vastaavasti sitten ihan hapottavia ylämäkiä. Aivan toista kuin viime vuonna tasaisten teiden Nokialla. Mittarin mukaan keskinopeus 43 km matkalla oli kuitenkin 29 km/h, joka on lähes sama kuin viime vuonna puolta lyhyemmällä kisamatkalla. Jotain on siis tapahtunut - edistymistä?

Viimeinen vaihto edessä

Juoksussa jalat olivat tönköt ensimmäiselle kääntöpaikalle eli 2,5 km. Tein kuitenkin päätöksen, että kävelemään en lähde ja se pitikin loppuun asti. Pystyin ehkä hieman rennommin juoksemaan puolimatkaan ja siitä sitten sisulla loppuun. Pidin itseäni ihan kohtuullisena juoksijana, mutta suhteessa muihin taisin kuitenkin yllätyksekseni olla huonompi juoksussa kuin pyöräilyssä.

Maali!
(Kameran takana mieheni ja taustalla kannustusjoukot: tytöt ja isovanhemmat)

Tuliaisina reissusta oli hyvä mieli, kuollut olo, paarman purema ja hitunen lisää motivaatiota jatkaa tämän lajin harjoittelua. Tavoiteaikani 3h10min alittui reilusti. Loppuaikani oli 3.04:32. Kaikki tulokset täältä.

Matkasuunnitelmia

Syksyn kilpailumatka on matkustamista vaille valmisteltu. Lentoliput hankittiin jo joulukuussa ja hotellihuone varattu tammikuussa. Viimeisimpänä lajien valinnat ja ilmoittatumisplankettien lähettäminen uimaliittoon. Uimaliitto vielä leimaa paperit ja laittaa ne sitten suoraan kisajärjestäjille.

Viime viikon pommitin sähköpostilla erinäisiä tahoja ja selvitin tarvitsemmeko viisumia Venäjälle. Välilaskumme on Moskovassa ja vaihtoaika muutaman tunnin. Tuntui järjettömältä hankkia monen kymmenen euron viisumi transit-alueella oleiluun. Lopulta selvisikin, että emme tarvitase edes kauttakulkuviisumia.

Vielä tosin mietin, että päivitänkä passini. 9 vuotta se on palvellut ja vuosi olisi toki jäljellä, mutta se tärkein sivu on lähtenyt repeytymään kummastakin reunasta. Taidan ottaa varman päälle ja vielä kesän aikana hankkia uuden passin.

Lajivalikoimassa en itselleni paljon armoa antanut. Joka päivälle on lajeja ja pisimmästä päästä. Kaiken kruunaa viikon kisarupeaman päälle uitava 3 km avovesiuinti.

Tuleva kisa-allas Jaltalla, Ukrainassa

Kotka Masters SM kisaraportti

Nyt olen vihdoin ajatuksella katsonut uituja aikoja läpi ja tehnyt mielessäni pientä kisa-analyysiä. Ensinnäkin ennen kilpailuja jännitin hieman hääppöistä viimeistelyäni. Kaksi viikkoa ennen kisoja vietimme rentouttavan loman Vierumäellä, jossa uinnille ei juuri jäänyt sijaa. Tavoitteena oli hiihtää paljon ja tehdä peruskuntoa kesän pitkille koitoksille. Lisäksi tosiaa loukkasin typeryyksissäni niskani takaperinkuperkeikka kokeilussani. Viimeinen viikko ennen kisoja meni täysin työkuvioihin uppoutuneena. Vaikka viikko olikin rankka monine lentoineen ja pitkine kokouspäivineen, niin kevään näkeminen Kroatian Zagrebissa kyllä kohotti kovasti mielialaa. Jälkikäteen voi viisaana todeta, että viikon urheilemattomuus taisi tuoda hyvän keventelyn kisoihin.

Itse masters SM-uinnit alkoivat jo perjantaina pitkien matkojen koitoksilla. Päätin sivuuttaa omasta ohjelmasta nämä jo siitäkin syystä, että tiesin palaavani työmatkalta to-pe välisenä yönä. Matkasimme kuitenkin kisapaikalle jo pe-iltana.

Lauantaina henkilökohtaisina lajeina oli edessä 200 m sekauintia sekä 200 m selkäuintia. Lisäksi viesteissä olin mukana uimassa 50 m selkäuintia ja 50 m vapaauintia. Olen kova jännittämään kaikkia kilpailuja ja niinpä kilpailut on aina mukava aloittaa viestillä, jossa painetta voi jakaa seurakavereiden kanssa.

50 m selkäuinti meni kelvollisesti aikaan 35,92. Uinti Kotkan altaassa on hieman haastavaa, sillä toisen pään käännös on hankala hahmottaa. Allas on toisesta päästään n. 4 m syvä ja seinän etäisyyden hahmottaminen vähintäänkin hankalaa. Lauantaiaamun verryttelyssä yritin tätä hahmottaa, mutta varsinkin tässä ensimmäisessä lajissa huomasin vielä kyttääväni seinää ihan liikaa. Selässä varsinkin pitäisi luottaa siihen miten lippuilta ne vedot aina osuu kohdalleen eikä mahalleen kääntyessä pitäisi olla epäselvää miten käännös tehdään. Viestissä joukkueemme sijoittui kuitenkin mitallisijoille kolmanneksi.

Ensimmäinen henkilökohtainen lajini oli sitten 200 sku, josta jo laitoinkin hienon videon edelliseen postaukseeni. Ajallisesti se ei ollit kovin hääppöinen, mutta toisaalta kokemus oli oikein mukava ja pitkästä aikaa rintauintikin tuntui vievän enemmän eteenpäin. Loppuaika 2.53,08 ja omassa sarjassa sija 2/4. Näytin päihittäneen myös nuoremman ikäsarjan uimarit vaikka sitten vanhemmista löytyikin jo kovempia tekijöitä.

Aamujakson päätti taas viesti, jossa 50 m vu sujahti aikaan 32,86. Todella hitaan vaihdon kun olisin saanut osumaan nappiin niin olisi tietenkin aikakin ollut hitusen parempi. Kokonaisuudessaan joukkue ylsi sijalle 2, joten aamun kaikista lajeista tuli mitali.

Aamu ja iltajakson väliin jäi ainoastaan parin tunnin tauko, jonka aikana pikaiset syömiset ja vajaan puolen tunnin torkut. Iltajakso alkoikin heti henkilökohtaisella 200 m selkäuinnilla. Siinä onnistun aina saamaan aikaan erityistä jännistystä, sillä se on ollut aikoinaan päämatkani. Onnistuminen siinä tarkoittaa nappisuoritusta ja aivan hirveitä maitohappoja. Valmistautuminen keskittyy siis pääosin henkiseen kivunsiedon voittamiseen. Uinti tuntui onneksi jo alkuverryttelyssä hyvältä. Teknisesti voisi sanoa, että itse uinti meni hyvin (ainakin niiltä osin joita muistan). Koska vierelläni oli minua paljon kovemmalla ajalla ilmoitettu uimari, olin hieman hämmentynyt hänen jäätyä minusta jonkun metrin jälkeen heti alkumatkasta. Lopussa saimme vielä aikaiseksi pienen kiritaistelun. Uimani aika olikin vasta hämmentävä. Paransin lokakuussa uitua aikaa absoluuttisesti 12 sekuntia, jos vielä ottaa pitkän radan hyvitykset pois parani aikani 8 sekuntia. 200 m kilpailumatkalla se on aivan älyttömän hyvä parannus. Loppuaika oli 2.44,26. Ainoana sarjani edustajana sain kultaa, mutta kultaakin arvokkaampaa oli tuo hieno uitu aika!

Koska kilpailut käytiin Kotkassa,  päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja vietin mukavan lauantai-illan ja yön kummipoikani perheen luona Haminassa. Sunnuntai aamun herätys oli hieman karun oloinen kesäaikaan siirtymisen vuoksi. Onneksi kuitenkin sain kyydin Haminasta Kotkaan ja lisäksi tapojeni vastaisesti menin verryttelemään juuri ennen kilpailujen alkua.

Viimeisen päivän koitokset alkoivat viestillä, jossa uin 50 vu aikaan 32,38. No olihan se himpun parempi kuin edellisen päivän vastaava ja vaihtokin osui vähän paremmin kohdalleen. Mukava irroittelu ennen henkilökohtaista koitosta.

Halusin kokeilla miltä tuntuu kun lähtee kovaa ja rohkeasti uimaan niinkin pitkää matkaa kuin 400 vu. Siinä onnistuinkin mielestäni hyvin ja en edes pahasti hyytynyt loppua kohden. Loppuaika 5.19,26 on ihan tyydyttävä. Tein samalla väliaikana uuden 200 vu ennätykseni (2.33,89), joka myös puhuu tuon reippaan alun puolesta. Vielä vähän kestävyyttä ja uskoa itseen niin saan loppuajankin hinattua hieman eri lukemille. Sijoitus 1/5 omassa ikäsarjassa.

Päivän päätti satasen viesti, jossa oma osuuteni 100 vu meni aikaan 1.10,09. Joukkueemme voitti ja kirjasi sekä SE:n että PE:n omiin nimiinsä - ei hullumpi päätös kisaviikonlopulle.