Alkusyksy on yleensä ollut ylimenokausi kesäharrastuksista (avovesiuinti
ja triathlon) kohti uinnin hallikautta. Tästä syksystä muodostui
kuitenkin aktiivinen ja kestävyysurheilupainotteinen. Triathlonissa
uskaltauduin puolimatkan kilpailuun. Ajankohta siirtyi kuitenkin
jalkavaivojen takia keskikesältä loppukesään, jotta sain tahkottua treeniä sopivasti alle.
Kisafiiliksistä avauduinkin jo aikaisemmin.
 |
Käringsundin alkukiihdytys |
Alkuvuodesta olin jo suunnittellut juoksevani puolimaratonin
Pääkaupunkijuoksussa. Tapahtuma järjestetään aina syyskuun lopussa.
Juoksu menikin aivan upeassa syyssäässä alle tavoittelemani 2 tunnin
rajan. Edellisestä puolikkaasta oli vierähtänyt yli 2 vuotta ja tuolloin
jäin harmittavasti muutaman sekunnin tuosta haamurajasta. Nyt pistin
reilusti paremmaksi ja enkka parani lähes 7 minuuttia.
 |
Maalissa! voipunut tuuletus. |
Heti viikko puolikkaan jälkeen oli vuorossa historiallinen Suomen
ensimmäinen Swimrun.
Nappiinhan se meni ja kisan jälkeen on ollut kiva
hehkuttaa loistavaa tapahtumaa ja tietenkin meidän suoritusta!
 |
Varusteet ojennukseen! (Solvalla Swimrun) |
Ylimenokaudeksi tätä ei siis voi kutsua, vaikka treeniä kisasuoritusten
välissä on tullut tehtyä varsin maltillisesti. 2 viikon päässä siintää
pitkän radan masters SM-uinnit ja niihin olisi tarkoitus lähteä
kauhomaan. Tiedän, että olen elämäni parhaassa kestävyysurheilukunnossa,
mutta sillä ei valitettavasti pitkälle pötkitä uinnissa. Jostain pitäisi
kaivaa motivaatiota muutamaan lajinomaiseen laatutreeniin ja sitten
vaan leuka pystyssä kohti uusia haasteita. Levätä ehtii sitten
myöhemminkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti