Kun toipuminen lasketaan kuukausissa

Olipa masentavaa huomata, että edellinen postaus käsitteli tismalleen samaa aihetta, josta ajattelin taas avautua. Vaivat näyttävät seuraavan toisiaan ja ehkä tässä alkaa jo oppimaan kohtaamaan nämäkin vaivat haasteina. Edelliset kivut on saatu paranneltua ja niiden jäljiltä on jäänyt ehkäisevät ja vahvistavat jumppaliikkeet. Akillesjänne/kantapää vaiva kesti lopulta reilu kaksi kuukautta.

Huhtikuusta olen pystynyt aloittamaan juoksemisen ja lisäämään juoksua ihan mukavasti. Uskalsin lopulta myös ilmoittaa itseni puolimatkan triathloniin, joka on parin viikon päästä. Tänä kesänä pääsin lopulta kisaamaan useammassa tri-kisassa. Kesäkuussa pikamatka ja heinäkuussa perusmatka tahdittivat mukavasti treenaamista. Tulokset eivät päätä huimanneet, mutta tyydyttivät kuitenkin. Jälkimmäisen kisan jälkeen rupesi ranteeni oireilemaan ja kävin sitä lopulta näyttämässä myös ortopedilla. Mitään hälyttävää hän ei siitä löytänyt, joten kivun rajoissa jatkettiin reenamista. Käytännössä ranne tuntui ainoastaan pidemmillä uintimatkoilla. Taas näyttää toista kuukautta vierähtävän, että siitäkin vaivasta päästään.

Uusimpana kolotuksen aiheena on kantapää jalkapohjan puolelta. Ei treenatessa tunnut, mutta levossa seisoessa ja kävellessä. Tätä lähdetään nyt seuraamaan, että tarviiko lähteä näyttämään jollekin. Ei tässä kannata lähteä hötkyilemään. Tuskin ihan hetkessä lähtee kuitenkaan. Kunhan ei hirveästi kipeytyisi lisää, kun on parit kivat kisatkin tässä tulossa.

Uusi mottoni: "Treenaamista kipujen ehdolla"

Urheilija ei tervettä päivää nää

Epätoivoista kirjoittaa noinkin kliseinen otsikko. Ei vain tullut mikään muu mieleen kun mietin tätä reilua puolta vuotta, jona en ole purkanut ajatuksiani tänne. Ei sillä ettenkö ole saanut urheiltuakin, mutta kremppojen määrä näyttää lisääntyvän uhkaavasti ja ne saa aina vaan kummallisempia ja täysin uusia muotoja.

Syksyllä solisluun seutu kipeytyi ja luulin saaneeni rintalihakseen krampin. Välttelin uintia ja jatkoin pyöräilyä ja juoksua. Osteopaatin avustuksella selvisi, että se olikin hermopinne. Pienillä hermovenytyksillä ja yläselän mobilisoinnilla pääsin alle viikossa eroon useita viikkoja vaivanneesta kivusta. Kiitokset siis asiantuntevalle ja ammattitaitoiselle osteopaatilleni.

Nyt alkuvuodesta olin jo päässyt mukavasti monipuolisen treenaamiseen makuun, kun jalkani alkoi oireilemaan. Oikean jalan akillesjänteen alaosa kipeytyi. Syynä mahdollisesti uudet sisäkengät tai innokkaat pitkät lenkit kovassa pakkasessa. Ei auttanut tulehduskipulääkekuurit, lepo eikä jääpussihoito. Jopa kävely oli tuskaista. Samaan aikaan alkoivat ihanat keväiset ja aurinkoiset päivät lisääntymään ja minä vain tahkon treeniä sisällä altaassa ja pyörän selässä. Onneksi jalka siis pysyi kivuttomana uidessa ja spinnatessa. Kahdella lääkärillä ja yhdellä fyssarilla käyty. On kokeiltu korkokenkähoitoa ja yöllisiä Mobilat hauteita. Nyt on aika varattu jalkaspesialisti fyssarille ja toivon, että sieltä vihdoin löytyisi apua ja toisaalta ennalta ehkäisyä mahdollisia tulevia jalkaongelmia ajatellen. Jalan tilanne on nyt se, että kipua on jatkunut yli 2 kuukautta. Kipu on laimentunut niin, että sitä on vain aamuisin. Näyttäisi siis siltä, että tämäkin (rasitusperäinen) vaiva näyttäisi ajan kanssa menevän ohi. Odottavan aika on vain niiin pitkä.

Olen varmastikin saanut liikanimen Jane Fonda kun liikun kaikkialla säärystimet jalassa. Tuntuu kuitenkin, että akillesjänteiden pitäminen lämpimänä on helpottanut asiaa. Jatkossa juostessakin kannattanee suojata akillesjänteet kylmältä. Hoidon kannalta haasteellista on myös ollut se, että kaikissa akillesjännevaivojen hoito-ohjeissa viitataan kireisiin pohkeisiin tai jänteeseen. Minä kun vain olen pohkeista (ja nilkasta) varsin liikkuva enkä helposti löydä liikettä, jolla pohjetta saisin tehokkaasti venytettyä. Tässäkin olen kehitellyt omia virityksiä ja panostanut enemmän niihin vahvistaviin liikkeisiin.

SM-uinteihin olen toki lähdössä Lappeenrantaan, mutta Länsiväyläjuoksusta on nyt luovuttava. Laitoin jo järjestäjille viestiä, että voisiko osallistumisoikeuden siirtää seuraavalle vuodelle. Tällä viikolla olin suunnitellut tekeväni myös päätöksen uuden haasteen vastaanottamisesta. Taitaa nyt päätös triathlonin puolikkaan suorittamisesta siirtyä tulevaisuuteen. Josko tässä kuitenkin olisi vielä toiveita loppukesän kisakalenterin täyttämiselle...

Tyttäreni näkemys minusta. Äiti uimassa ja haaveilemassa jäätelöstä.