Solvalla Swimrun

Käsi on ruhjeilla, niska hiertynyt, märkkäri repeytynyt ja varpaista lähtee suurella todennäköisyydellä kynsiä irti. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois! Näimme aivan upeita Nuuksion erämaamaisemia maalta ja vedestä käsin ja teimme historiaa Suomen ekassa swimrun kisassa.

Nuotit valmiina maastoon!

Näillä sanoilla tiivistin tunnelmani sosiaalisessa mediassa Solvalla Swimrunin jälkeen. Tarina päivän kilpailuun lähtee kuitenkin jo muutaman vuoden takaa, jolloin perheemme tutustui tähän uuteen lajiin. Alkunsa kisamuoto sai Ruotsin saaristossa käytävästä ÖtillÖ kilpailusta, joka käydään Sandhamnin ja Utön välillä. Tämä yksi maailman vaativimmista yhden päivän kisoista koostuu vaihtelevista juoksu ja uintipätkistä siten, että matkaa kertyy juosten 65km ja uiden 10 km. Tässä linkki myös siihen tarinaan, joka seurasi kun tämä laji löytyi :)

No itse en alunperin ollut kauhean innostunut kokeilemaan lajia. Hulluahan se on toistakymmentä tuntia rääkätä itseään. Onneksi Ötön rinnalle on kehitetty näitä hieman lyhyempiä "jokamiehen" swimrun kisoja. Lopullinen lähtölaukaus osallistumiseen lähti kuitenkin vielä minuakin hullummalta kaveriltani, joka houkutteli minut parikseen. Tältä tyypiltä puuttuu selvästi itsesuojeluvaisto. Kovahan tuo uimakaveri on uimaan, mutta juoksukokemusta metsässä, erämaamaastosta puhumattakaan ei ole yhtään. Hänen edukseen on kyllä sanottava, ettvä aivan loistavasti suoriuduttu ja mielettömällä taistelutahdolla vielä höystettynä!

Kisainfoa kuuntelemassa.

Solvallan maastot ovat tosiaan haastavat ja niin kuin kokeneemmat siteerasivat adjektiivilla "teknisiä". Tämä kilpailureitti koostui ns. itälenkistä ja länsilenkistä. Kisakeskuksena toimi Solvallan urheiluopisto. Itälenkkiä olimme jo testanneet yhteistreeneissä muutamaa viikkoa aikaisemmin ja osasimme näin ollen varautua pahimpaan.

Reitti itäpuolella oli varsin haastavaa - pieniä polkuja eikä kovin helppoja juosta. Reitillä oli yhteensä kolme uintiosuutta ja yksi niistä osui Kattilajärvelle. Matkaa tuli noin 11 km, josta uintia 1,1km. Veteenmenot ja rantautumiset olivat oikein hyviä eikä niiden kanssa ollut suurempia ongelmia. Ystävälliset urheiluopiston opiskelijat opastivat uintiin lähdöissä ja uintireitin kanssa. Veden lämpötila oli 11-13 C välillä eli varsin rapsakkaa. Itse käytin neopreenilakkia, joka oli kyllä oikein passeli varustus noissa lämpötiloissa. Juoksureitti oli hyvin merkitty ja jos vain malttoi seurata merkkejä ei eksymisen vaaraa ollut. Muutama harhalaukaus piti kuitenkin vauhdikkaiden lajinvaihtojen yhteydessä tehdä. Niistä ei onneksi ollut loppuen lopuksi hirveästi muuta haittaa kun muutama väliin jäänyt sydämen lyönti, kun reittimerkkejä ei enää näkynytkään.

Lähtölaukausta odottamassa

Urheiluopiston huoltopisteen jälkeen jatkettiin läntiselle reitille. Tämän piti olla astetta helpompi, mutta saimme todeta, että juurakot ja kivet ja muut ihanuudet olivat näilläkin poluilla läsnä. Korkeuseroakin löytyi astetta enemmän kuin itälenkiltä. Muutamat satojen askelmien ylämäkirappuset saivat pohkeet mukavasti hapottamaan. Lisäksi matkaa sulostuttivat mm. pitkospuut, soiset pätkät ja yllättäen ihmispaljous Haukkalammen kohdilla. Saimme useaan otteeseen selostaa mitä olimme tekemässä ja mistä kilpailusta oli kyse. Onneksi länsipuolella juoksimme myös kansallispuiston runkoreittiä, joka on hiekkatietä. Tämä noin 20 km länsilenkki sisälsi kuusi uintipätkää, joiden piti olla yhteensä 2,2km. Kanssakilpailijoiden kanssa spekuloitiin kisan jälkeen, että pari pulahdusta oli kylläkin etukäteen ilmoitettua pidempiä. Pisteenä i:n päälle järjestäjät olivat järjestäneet loppuhuipennukseksi Solvalla laskettelurinteen kapuamisen, jossa sai viimeisetkin mehut puristaa kropasta irti.

Swinghillin laskettelurinteessä matkalla ylös kohti maalia.

Loppuun jäi myös jännitettävää koska olimme tehneet kahden muun naisjoukkueen kanssa tasaisesti matkaa ja näimme toisiamme aina uintiosuuksien aikana. Olimme tämän porukan kärjessä ja toisena naisjoukkueena etenemässä kohti maalia. Laskettelurinteen päällä saimmekin toisen näistä naisjoukkueista näkökenttään ja koska he olivat vielä rinteen alla saatoimme iloita myös naisten sarjan kakkostilasta (tulokset täältä).

Maalisuoralla - onnellisena!

Vaikka pieniltä fyysisiltä ruhjeilta emme tällä matkalla säästyneetkään niin täytyy kiittää kaveriani kisaan yllyttämisestä. En pidä itseäni minään kummoisena juoksijana enkä juoksua varsinaisesti rakasta, mutta tässä muodossa mukavasti uintien väliin piilotettuna juoksu tuntui maistuvan oikein hyvin. Kylmä vesi myös auttoi mukavasti palaautumisessa ja kelluessa bullareiden välissä kapulat palautuivat mukavasti seuraavalle metsäpätkälle. Tässä lajissa on selvästi aineksia täyttämään tulevaa kilpailukalenteria.