sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Avovesiuintikauden saldo

Avovesiuinti on viimekesinä ollut yksinäistä puuhaa harjoitella ja eipä kisoissakaan ruuhkaa ole ollut. Tänä kesänä treenien osalta saatiin hieman tilannetta parannettua. Eräs uimari aloitti avovesiuintiryhmän ja aktivoi ison joukon uimareita osallistumaan Espoon Kaitalammella pidettyihin avovesitreeneihin. Itse osallistuin muutaman kerran ja erityisesti treeneissä tuli totuttua kylmään veteen. Kaitalampi on syvä järvi ja vesi siellä ainakin tänä kesänä varsin viileää. Toisaalta mikäpäs sen paremmin valmistaa lämpimiin allasvesiin tottunutta avovesikoitoksiin.

Yhteensattumat antoivat minulle vielä varsin kovatasoista uintiseuraa varsinaisissa kilpailuissa. Pitkäjärven yliuinti oli saanut osallitujia ennätysmäärän 50 kpl. Tämä määrä leviää Pitkäjärvelle varsin hyvin, kun mukana on kuitenkin monen tasoista menijää. Menomatkalla sain kuitenkin mukavan peesin ja nautiskelinkin tästä harvinaisuudesta koko matkan kivelle asti. Kääntöpaikan jälkeen yritin hieman jo saada hajurakoakin. Vaikka seura on aina mukavaa järvenselällä, on voitto (vaikka ei kilpailusta olekaan kyse) kuitenkin vielä mukavampaa. Varsinkin kun matkakaverina oli niinkin kova luu kuin Teemu Lemmettylä. Oma aikani oli lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna, joten tulosparannuksella ei päässyt tällä kertaa tuulettelemaan.
Pitkäjärven uimarannan kuhinaa ennen starttia.
Avovesiuinnin SM-kisoissa Kangasalla uintiseuran saaminen oli vielä makoisampaa. Tällä kertaa uin koko 3 km matkan legendaarisen triathlonisti Pauli Kiurun kanssa. Uimme Paulin kanssa vuorovedoin. Vauhti oli tasaista ja koska omassa sarjassani olin jo varsin hyvissä asemissa ensimmäisen 500 m metrin jälkeen ei hirveästi tehnyt mieli mennä mukavuusalueelta pois. Viimeisellä kierroksella hieman kuitenkin kilpailuvietti taas voitti ja niinpä vauhtiakin lisättiin. Kiritaistelussa sainkin maalissa parin sekunnin edun. Vaikka vesi olikin vain 18 asteista oli kimppatreeneistä selkeästi ollut hyötyä. Olin myös henkisesti valmistautunut siihen, että tämän tulen kestämään vaikka kylmää olisi. Näillä eväin selvisin ilman suurimpia ongelmia. Aikakin oli kovempi kuin viime vuonna Hämeenlinnassa.
Minä edessä, Pauli Kiuru perässä juuri ennen maaliintuloa (kuva järjestäjien sivuilta).
Ensi kaudella pyrin osallistumaan avovesiuinnissa myös arvokisoihin. Hollannin EM-uinneissa olisi tarkoitus syyskuussa olla puolustamassa EM-hopeaa. Ensi kesänä on treeneissä ja avovesikisoissa siis tiedossa erilaista säpinää. Ennen sitä on kuitenkin monta muuta haastetta odottamassa...

1 kommentti:

Ablomma kirjoitti...

Tosi hienoja saavutuksia sulla! Kiva lukea täältä mitä olet saanut aikaiseksi ja mitä seuraavaksi tulossa!

Aivan huippu tuo kuva susta Kiuru perässä :)