keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Testausta

Innostuin mieheni esimerkkiä seuraten testaamaan itseäni. Kävin epäsuorassa kynnystestissä Vierumäellä. Testi tehtiin siis juosten urheiluopiston sisähallissa 200m radalla. Testauksesta vastasi kyseisen putiikin testauspäällikkö ja oli kaikessa tuskassaan oikein mukava kokemus. Kiitos mukavan ja kannustavan testiporukan. Olen nyt yrittänyt tulkita tuloksia sekä miehen kuvaamia videopätkiä. Ehkä tästä jotain potkua ja treenivinkkiä tuli kevääksi. Ainakin hiihtolenkeille yritän jo toteuttaa joitakin syke/treenivinkkejä. Olin tyytyväinen maitohapon sietooni - sain laktaatit nousemaan yli kymppiin. Mutta toisaalta en saanut sykkeitäni nousemaan maksimeihin. Ainakin hiihtäen olen saanut joitakin pykäliä korkeamman arvon. Syynä tähän tosin saattoi olla se, että vedin täyden setin testiä eli 8x1000m. Taisi matkallisesti olla hieman liikaa maksimeiden yrittämiseen viimeisellä. Onneksi rajat löytyi nätisti kolmannen ja kuudennen tonnin kohdilta.

Näytteenottoon tulossa
Samaisen Vierumäen loman yhteydessä otin uuden sykemittarin käyttöön. Oikeastaan perin miehen vanhan Polarin, kun hän hommasi itselleen Garminin. Kumpikin sai siis päivitetyn ja vähän paremmat lelun itselleen. Minulle uutena tuli gps-palikka, jolla nyt mittailen lenkkien matkaa ja lenkin aikana seurailen mm. nopeuttani. Olenkin pyrkinyt systemaattisesti pidentämään lenkkejäni ja onhan se yhdenlaista ajantappoa kun lenkin aikana vertailee miten nopeus vaihtuu ylä- ja alamäissä ;)

Treeniajat onkin mukavasti olleet nousussa vaikka treenimääriä en olekaan juuri kasvattanut. Lähestyin jo maagista 10h/vko useampana viikkona peräkkäin. Mutta pitihän se kauden eka tauti iskeä minuunkin. Flunssalla mennään ja toivotaan, että ehdin palautumaan vielä viimeistelyleiriin sekä loppukuusta käytäviin mastersien SM-uinteihin.

Ei kommentteja: