sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Jäähyväiset Leppävaaran uimahallille

1969 rakennettu halli peruskorjataan
Toukokuun lopussa jätimme jäähyväiset päätreenialtaallemme Leppävaraan uimahallissa. Hallissa on edessä parin vuoden perusteellinen remontti ja samassa yhteydessä Espoo saa vihdoin kunnon maauimalan. Uintikeskuksesta muodostuukin varsin mukava uinnin mekka. Ulos tulee Olympiamitat täyttävä allas ja sisälläkin on 8 ratainen piikin allas sekä uutena hyppyallas. Lisähärpäkkeinä muutama lastenallas lisää, porealtaita, saunoja, punttisali ja kunnon kahvio. Hallin remontin etenemistä voi seurata esimerkiksi Leppävaara seuran sivuilta.
Suihkutilojen lasitiilet kasvattivat talvisin komeat jääpuikot ilmastointi aukon alle.

Naisten pukuhuoneen suihkuhuone.
Piiitkä käytävä.
Tuohon suuntaan kroolaamaan.

Espoossa ei remontin ajan ole kuin kolme hallia käytössä: Tapiola, Espoonlahti ja Keski-Espoo. Ahtaus tulee olemaan suuri. Me mastersuimarit väistymme tietenkin nuorempien harrastajien tieltä ja saamme käyttöömme kaikki jämäharjoitusajat. Olimmekin tottuneet varsin hyviin oloihin. Treenejä oli joka arki-illalle ja tilaa reilusti. Leppävaarassa käytössä oli koko halli sulkemisajan jälkeen ja Espoonlahdessakin useampi 50 m rata. Lisäksi vapaaharjoitteluvuoroja oli viikonloppuisin. Syksyn vuorot ovat jo alustavasti tiedossa ja Espoon puolelta tilaa meille ”vanhuksille” on tosi niukasti. Onneksi saimme hätäapuvuoron Kauniaisista ja siellä meillä on yhtenä iltana viikossa koko halli käytössä. Sopu sijaa antaa ja edessä häämöttää uudistunut Leppävaaran halli, tai paremminkin uimakeskus.
Legendaarisia mainoksia. Osa jo varsin vanhoja.
Uusi halli ja ulkoalue piirrustuksissa.

Ei kommentteja: