sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kisko 2012

Eilen starttasin jo toista kertaa Kiskon perusmatkan tri-kisaan. Tästä taitaa tulla jo kesäperinne! Ilma onneksi suosi paremmin kuin viime kerralla. Vuosi sitten kärsittiin 30 asteen auringon täyteisestä hellepäivästä. Nyt ennen starttia satoi, mutta itse kisa käytiin sateettomassa säässä. Lämpöä oli pitkälti yli 20 astetta (pyöräilyn keskilämpötila oli 25 C) ja sää pilvinen.

Täytyy myöntää, että perhosia oli vatsassa riittävästi ennen starttia. Syynä tähän lienee varsin vaisu valmistautuminen tähän kesäharrastukseeni. Pitkiä pyörälenkkejä tein kyllä ennemmän, mutta kokonaiskilsat oli varmasti pienemmät. Märkäpuvulla ehdin käydä pari lyhyttä kokeilua ja ne kummatkin päättyivät kipeisiin käsiin. Lisäksi aktiivista treeniaikaa söivät valmistautuminen alkukesän MM-uinteihin, joka toki oli päätavoitteeni tänä vuonna. Positiiviista on kuitenkin ollut uuden juoksutekniikan löytäminen ja sen hiominen näytti tuottavankin hyvää tulosta kisassa.

Kisavalmisteluja vaihtopaikalla.

Naisia kisaan starttasi tänä vuonna 18 ja miehiä 102. Jostain syystä lähtö on jaettu niin, että naisilla on oma karsina ja miehillä omansa. Ehkä järjestäjät halusivat säästää naisia pahimmalta ryysikseltä. Itseäni tämä harmitti jo viime vuonna. Uinnissa kun on ihan mukava päästä kovaan peesiin ja nyt se ei täysin onnistunut. Lisäksi olen varma, että tällä järjestelyllä naisten uintimatka oli piirun verran pidempi kuin miehillä. No onneksi pääsin kuitenkin ennen ensimmäistä poijua isomman miesporukan eteen ja lopulta rantauduin toisena. Aika 23,45 oli hieman viime vuotista hiljaisempi, mutta matkahan voi hieman vuodesta toiseen vaihdella. Tällä kertaa en kuitenkaan hiljennellyt vauhtia loppuvaiheessa, vaan otin jopa pikku loppukirin.

Pyöräilyreittiä oli edellisestä vuodesta muutettu yhdeksi lenkiksi. Alkuun oli kiivettävänä varsin miehekäs mäki. Uinnin ja vaihtoalueen häsellysten jälkeen kyllä otettiin luulot heti pois ja hapot huuteli reisissä. Reitti oli hieman lyhyempi kuin viime vuonna, mutta varsin vaativa kovine vastatuulineen. Pyöräily sujui treenaukseen nähden ihan mukavasti vaikka toiveet vähän paremmasta keskivauhdista jäi toiveen tasolle. Tässä osa-alueessa olisi varmasti helposti kehitettävää, kun pyöräily on kuitenkin itselle se uusin laji näistä kolmesta. Aikaa 38 kilsan lenkkiin meni 1h 25 min eli keskivauhti jotakuinkin 27 km/h.

Juoksu oli tuttua Kiskoa. Kaksi viiden kilsan lenkkiä mäkisessä maastossa. Pari ekaa kilsaa kärsin pohkeiden kramppailusta, mutta se helpotti onneksi ennen ensimmäistä kääntöpaikkaa. Jouduin kuitenkin kävelemään pari mäkeä ja jopa pysähdyin venyttämään toista pahemmin oireilevaa jalkaa. Loppumatkaa kohden meno kohentui ja viimeiset 4 kilometriä meni suorastaan lentäen. Juoksuun aikaa tuhraantui kuitenkin yli tunti. Loppuaika parani viime vuodesta kuitenkin lähes 10 minuuttia ja pääsin alle sen maagisen kolmen tunnin rajan ajalla 2.55,10. Tästä suurin tulosparannus tuli ehdottomasti juoksusta. Fiilikset oli kaiken kaikkiaan ihan huippuhyvät maalissa ja ei tässä auta kuin suunnitella seuraavaa triathlon iloittelua. Matkan pituus ei tästä kyllä näillä näkymin tule kasvamaan.

Tässä kovassa lajissa kaikki maaliin päässeet ovat voittajia!