You are an ironman

Ei, en itse ole tätä kuninkuusmatkaa suorittanut, mutta perheeseemme leivottiin yksi teräsmies elokuun lopussa. Pääsin itse ensi kertaa tutustumaan tähän kuuluisaan Ironman brändiin ja seuraamaan monen unelmien toteutumista. Triathlonin täyttämatkaa ei turhaan kutsuta köyhän miehen Everestiksi.

Erään ikäsarjan lähtö hieman klo 7 jälkeen aamulla.

3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja maratonjuoksu vielä päälle vie monelta aikaa reilusti yli 10 tuntia. Kisan nopein  kipitti maaliin reilussa 8 tunnissa ja hitaimpia odoteltiin maaliin noin 16 tunnin taivalluksen jälkeen.

Kaikkia kolmea lajia on syytä hallita jossakin määrin. Tosin uinnissa todistin usean sammakkouimarin etenemistä pää pinnalla. Pyöräilyssä ei sentään Jopoja tullut vastaan, mutta muutama varsin verkkainen vaihtoon lipuva suoritus tuli todistettua. Maratonilla viimeistään testataan monen luonnon lujuus, vaikka juoksujalka olisi huippuunsa treenattu. Kaikilla osuuksilla on ns. Cut off ajat joiden puitteissa on päästävä vaihtoon, muuten matka loppuu kesken. Ajasta riippumatta kaikki maaliin päässeet olivat kuitenkin voittajia. Mitä kauemmin matkaan kului sitä liikuttavampia tunteen ilmauksia näytti pääsevän ilmoille. Monen kuukauden työ ja uhraukset saivat täyttymyksensä.

Rannalle jätettyjä tavaroita. Monet sipsuttelivat sandaleilla tai villasukilla rannalle asti ja jättivät ylimääräiset tavarat kätevästi järjestäjien siivottavaksi.

Seurasin kisan etenemistä enimmäkseen uinti- ja juoksuosuuksilla. Siirtymisiin käytin kätevästi pyörää. Kööpenhamina kun on pyöräilijän luvattu kaupunki hyvine pyöräväylineen. Uinti käytiin Amager Strandparkissa, jonne oli noin 6 km matka keskustasta. Aamulla sinne olikin hankala päästä mitenkään muuten kuin pyörällä (tai taksilla). Sunnuntaina ennen klo 7 julkista liikennettä kun ei juuri ole. Pyöräily lähti heti kaupungista kohti pohjoista ja teki siellä kahden lenkin kierroksen, kunnes palasi taas kaupungin keskustaan. Päätin siis jättää sen seuraamisen netin varaan. Juoksuosuudella yleisön määrä oli niin mahtavan suuri, että vaihdon pyörän suosiolla kävelyyn. Kävelinkin lähes koko 10 km juoksulenkin päästä päähän. Matkalla kannustin tietenkin omaa ja muita suomalaisia teräsmiehiä ja -naisia. Järjestäjien mukaan reitillä on jopa 100 000 kannustajaa. Nautin mielettömän kannustavasta ilmapiiristä ja tarkkailin muita tuhansia kannustajia matkan varrella. Juoksureitti palveli myös hyvänä turistireittinä läpi kuninkaanlinnojen pihojen aina pienelle merenneidolle asti.

Kävelymatkan aikana ihmettelin myös järjestäjien työtä ja organisointia. Lähes 3000 kilpailijan vaihtopaikkojen organisointi on jo logistinen taidonnäyte. Vaihdoissa tarvittavat tavarat jokainen kilpailija lajitteli siihen tarkoitettuun pussukkaan johon liimattiin kisanumerotarra kiinni. Pyörät vietiin kilpailua edeltävänä päivänä rannalle vartioidulle alueelle. Pyöräilyn jälkeen vaihtopaikalla keskustassa oli organisaation puolesta henkilöt ottamassa pyöriä vastaan, kun taas kilpailijat siirtyivät suoraan vaihtamaan juoksupussukastaan juoksukamppeita päälle.

Kannustajia löytyi joka lähtöön!

Matkaa ei tosiaankaan tarvinnut tehdä yksin. Ja jos ei ollut vaikuttunut matkan aikana olleista kaiken karvaisista kannustajista, niin viimeistään maalialueella pala nousi kurkkuun katsellessa loppukirien kirjoa. Järjestäjien puolesta tästäkin tehtiin mieletön show. You are an ironman kaikui sen lähes 3000 kertaa ja salamavalot välkkyivät. Jokaikinen sai tuntea olevansa voittaja.

Edes sade ei haitannut maalisuoran kannustajia!

Maalisuoralla näin muunmuassa miehen joka juoksi kukkakimppu kädessä maalisuoraa kunnes löysi rakkaansa katsomosta ja ojensi tälle kimpun. Toinen taas maalin alla kosi polvillaan kihlattuaan. Kolmas tuli maaliin pyörätuolilla (myös vammaisia oli useita kilpailussa mukana). Suurin osa kisaajista yhtyi maalisuoran älämölöön ja teki hirveitä loppukirejä ansaiten hurjat kannustushuudot. Yleisö oli myös jatkuvasti valmiina heittämään ylävitosia kilpailijoiden kanssa. Monet varmistivat voittoisan maalikuvan tuulettamalla näyttävästi leveä hymy huulillaan.  Kyllä - saatoin aistia sen miltä tuntuu päästä huipulle!

Vielä pari metriä maaliin ja 226km päiväurakka on täynnä!

Kesäharrastukseni triathlon

Kesäharrastukseni muuttuu kesä kesältä vakavammaksi. Tänä kesänä tavoitteeni oli osallistua jo huikasevasti kahteen kilpailuun edellisen kesien yhden sijaan.

Kisko-triathlon 2013, miesten lähtö

Kesäkuun alun Sääksi-triathlonin sprinttimatka (750-20-5) oli tarkoitus olla mukava harjoitus Kiskon perusmatkalle. Perusmatkaa pitempiä matkoja en ole harkinnutkaan ja tuollainen vajaan kolmen tunnin ponnistus onnistuu näillä treenimäärillä ja uimarin pohjilla vielä mainiosti.

Sääksi tarjosi mukavat puitteet kirkkasvetisen, lähdepohjaisen järven ja suhteellisen tasaisen maaston muodossa. Kävimme paria viikkoa aiemmin testaamassa pyöräreitin. Päätimme myös samassa yhteydessä tulla kisapaikalle jo edellisenä iltana ja yöpyä läheisellä opistolla. Kisa kun alkoi jo klo 9.

Itse kilpailu meni uinnin osalta kohtuullisesti. Ikäsarjojen SM-lähdössä miehet ja naiset starttasivat yhtäaikaa. Änkesin eturiviin ja pelkäsin isojen korstojen jyräävän mut lähtöjuoksussa (järvi oli jonkin matkaa varsin matalaa), mutta ihan hyvin pääsin uinnin päälle. Uintiseuraa riitti hyvin ja lopussa vielä ohittelin hyytyviä lihaskasoja. Ihan parhaaseen vauhtiin en mielestäni päässyt.

Pyöräily meni huikasevan reipasta vauhtia ja nautin vauhdin hurmasta. On se jännä etten näytä saavan tuollaista menoa irti muuten kuin numerolappu rinnassa. Porukkaa tulikin alussa vain maltillisesti ohi. Loppumatkasta reitti muuttui mäkisemmäksi ja allekirjoittaneen jalat hapotti. Mukavasti kerrytetty reilun 30 km/h keskarit alkoi tippumaan, mutta selvisin kuitenkin kohtuullisen voimissani vaihtoon.

Juoksu lähti yllättävän kepeästi vauhtiin ja ohittelin pari tyyppiä ja olin kolmannen peesissä varsin pitkään. Tämän leidin ohitin reilu kilometri ennen maalia. Paljon ei loppumatkalla tehoja kropasta kuitenkaan saanut irti ja niinpä loppukirissä tämä ohitettu meni menojaan. Tuloksista vielä selvisi, että kisasimme samassa sarjassa, höh!

Tässä vielä iloisesti edellä.

Kokonaisuudessa olin kisaan erittäin tyytyväinen. Kaikki ennakkoon ajatellut tavoiteajat paukkuivat rikki. Sijoitus SM-sarjassa (N35-39) oli lopulta 7. mutta iloisesti yllätyin siitä tosiasiasta, että mitallille matkaa oli vain 1,5 minuuttia (loppuajan ollessa 1h25min). Kilpailun tasosta mulla ei toki ole mitään tietoa, kun en kanssakilpalijoita (vielä) kovin hyvin tunne. Mutta näillä treenimäärillä täytyy olla vain tyytyväinen.

Iloinen kesäkauden aloitus vaihtui siis jo aikaisemmin mainitsemaani sitkeään yskään. Kiskossa olin kuitenkin mukana kisaturistina ja mukava ensikokemus sekin. Kameralla oli töitä ja sekin oli varsin vauhdikasta puuhaa. Loppukesästä en enää kisoihin halunnut ilmoittautua, koska keskittyminen kohti uinnin EM-kisoja on kuitenkin päätavoitteeni.

Muitakin merkkejä kesäharrastuksen vakavoitumisesta on havaittavissa. Pyörälenkit ovat pidentyneet ja talven harjoittelua on täydennetty spinningin muodossa. Pyörääni on ilmestynyt lisätangot, joita kaikista ennakkomanaamisista huolimatta olen oppinut käyttämään. Juoksuunkin olen panostanut vähän enemmän ja lisännyt juoksu(kisoja)tapahtumia ohjelmaan. Ensi vuonna ollaan taas uuden tilanteen edessä kun olen suunnitellut jättäväni uinnin MM-kisat Kanadassa väliin ja kesä on niin sanotusti vapaa täytettäväksi vaikkapa triathlon kisoilla.

Havnebad, Kööpenhamina

Perheen kesälomareissu suuntautui Tanskaan. Otin itselleni hieman omaa aikaa Kööpenhaminassa ja suuntasin minnepä muualle kuin uimaan. Kööpenhaminan uimarantoja täydentää kanaaleihin tehdyt uimalat "havnebad". Osuin niistä kuuluisimpaan Islands Bryggen uimalaan. 

Uimala kokonaisuudessaan hieman kauempaa kuvattuna.

Uimala sijaitsee kävelymatkan päässä keskustassa. Valvottu ja aidattu alue takaa suht mukavat puitteet. Alue oli kuin suuri laituri joka erotti pari lasten allasta, hyppyaltaan ja 75 m pitkän uima-altaan. Veden laatua kehuttiin nettisivuilla ja Köpiksessä onkin kuulemma tehty paljon töitä kanaalien veden laadun kohottamiseksi. Ihan kirkasta ja aistivaraisesti puhdasta vettähän se oli. Suolaiseen makuun en kuitenkaan ihan heti tottunut. Meressä tulee uitua aika harvoin. Altaassa ei ole seiniä vaan turvallisuuden takaamiseksi alue on verkotettu reinoilta ja pohjasta. Pohjaan oli laitettu laatat 10 m välein niin oli jotain katseltavaa uidessa :) Allas oli noin 10 metriä leveä eikä rataköysiä ollut. Onneksi uimareita ei ollut kovinkaan paljon. Hetkellisesti taisin olla altaassa jopa yksin ja uskalsin kokeilla myös selkää. Pieni miinus siitä, että vaatteiden vaihtoon tai arvotavaroiden säilytykseen ei ollut tiloja. Mutta kerrankin lomalla sai tällaisen elämyksen ilmaiseksi.

Vesi mukavan lämpöistä +22C ja ilmakin +25C.

Kehon hallintaa

Sitkeän kesäyskän jälkeen ja lähes kolmen viikon urheilutauon jälkeen addikti pääsi vihdoin nauttimaan kropan hallinnasta ja kipeistä lihaksista.

Kevyttä paluuta yritettiin bodybalancen ja seinäpilateksen avulla. Bodybalancehan on sekoitus Tai Chi:tä, pilatesta ja joogaa. Periaatteessa ihan kevyttä, jos siis hallitsee keskikroppaansa ja tasapainoa. Treenitauon jälkeen lihakset olivat kuitenkin ihmeissään tällaisesta ”sisäisen tasapainon ja harmonian etsinnästä” kuten tuntia kuvataan.

Seinäpilateksen ohjaaja onneksi osasi heti palauttaa meidät ensikertalaiset maan pinnalle ja kertoi, että tunti tulee olemaan rankka ja seuraavana päivänä paikat tulee olemaan kipeät. Seinäpilates kun ei hirveästi muistuta lyhyempää kaimaansa pilatesta. Yhteistä toki on kehonhallinta ja liikkeen virtaavuus.

Seinän varassa killuva kuvaaja.

Seinäpilateksen teho aloittelijoille perustunee kauhusta jäykkänä pidettäviin lihaksiin. Roikkuminen seinästä vyön varassa koettelee myös insinöörin uskoa fysiikanlakeihin. Kun tunnin edetessä luotto kasvaa, voi liikelaajuuksista saada tehoa myös niihin löytämättömiin lihaksiin. Oman kropan liikkeen lisäksi lisävastusta ja monipuolisempaa treeniä saa erilaisista seinään kiinnitettävistä kuminauhoista joilla tehdään käsi- ja jalkaliikkeitä. Puoltoistatuntisen kruunaa venyttely ja apinamainen roikkuminen seinällä pää alaspäin. Seuraavana päivänä tosiaan oli lihakset kipeänä ja lantio mustelmilla seinävyöstä. Kokemus oli kuitenkin huikaiseva, joten joutunen suosittelemaan tätä ainakin eräänlaisena elämyksenä. Kolmiulotteiset liikkeet soveltuvat vieläpä erityisen hyvin uimareille.

Sen sijaan että alkaisin itkuvirren sairastamisesta kesällä parhaaseen treenikauteen, päätänkin tämän siihen ihanaan tunteeseen, kun pääsee taas urheilemaan tauon jälkeen ja tuntee lihaksissa maitohappoa, tärinää ja väsymystä. Tämän kevyen paluun jälkeen onkin mukava lähteä keräämään näitä tuntemuksia vedessä, maantiellä ja lenkkipoluilla.

Historian havinaa

Pieni musta kirjani

En ollut nuorena mitenkään menestynyt urheilija. Treenasin kovaa ja kovassa seurassa, mutta olin menestyksen osalta häntäpään urheilija. Muutama onnistuminenkin tuli tai ainakin sain itsetäni sen todellisen kunnon irti - muutaman kerran - ja aivan väärässä paikassa. Pieni musta kirjani on tallentanut lähes koko 90-luvun urani kisasuoritukset ja nyt 12 vuotta ensimmäisen urani lopettamisen jälkeen kaivoin sen esille. Ihania huippuparannuksia ensimmäisinä vuosina. Joitakin huonompia kisoja, joista en ole jaksanut kirjata kymmenyksiä ylös - vain kysymysmerkit kertomassa että odotukset olivat isommat. Muutamista kisoista muistan tarkalleen fiilikset ja tapahtumat kisapaikalla vaikka en ole tuohon kirjaan mitään tuntemuksia kirjannut. Viimeiseltä vuodelta en ole kirjannut mitään. Lopettaminen oli kypsynyt ajatuksissa ja oli väsähtänyt koko touhuun.

Syy miksi juuri nyt kaivoin kirjan esille oli viime viikon masters SM-uinnit. Yllätin itseni uimalla järjettömän kovaa. Niin kovaa, että kiinnostukseni heräsi vanhoihin aikoihini. Mietin olisinko iloinen vai surullinen siitä, että uisin kovempaa nyt 34 vuotiaana kuin alle 20 vuotiaana. Iloinen siitä, että vielä kykenen voittamaan nuoren itseni. Surullinen siitä, että järjetön treenaaminen ei ikinä vienyt sen pidemmälle. Ja edelleen vihainen siitä, että erilaisella valmennuksella olisin voinut olla ainakin vähän parempi.

Kirjaa selatessani tein yllättäviä havaintoja sekä kilpailumäärissä, lajeissa sekä niissä ajoissa. Tunteet vaihtelivat haikean ja helpottuneen välimaastossa. Nopeudessa saavutan jo all time enkkoja ja olen oikeastaan nyt vasta oppinut uimaan uinnin pikamatkoja, 50 m pyrähdyksiä. Kestävyydessä ja pidemmillä matkoilla jään valovuoden päähän 90-luvun ajoistani (niin kuin näillä treenimäärillä pitääkin). Haikeutta tunsin oikeastaan siksi, että mustan kirjan aikojen taakse kätkeytyy niin paljon elämääni ja kaikki muistot pulpahtelivat pintaan sitä selatessani. Helpottunut siitä, että tajusin mustaa kirjaani selatessa, että sain harrastukseltani oikeastaan kaiken mitä minulla nyt on - jopa sen pohjakunnon ja perustekniikan jolla ne huippuajat viikonloppuna uin.

Blogihiljaisuutta

Syksy on mennyt hujauksessa. Lomamoodista takaisin arkimoodiin siirtyminen näyttää vievän kaiken energian. Omat haasteensa tähän syksyyn ovat tuoneet esikoisen koulun aloitus ja kahden läheisen ihmisen kuolemat.

Urheilua ei kuitenkaan ole unohdettu kaikista muista mielessä pyörivistä asioista huolimatta. Ilman sitä olisikin ollut varsin raskasta. Uskomattoman leuto syksy on innoittanut lenkkipoluille, mutta jostain syystä pyöräilyyn se ei minua ole juurikaan innostanut. Huono homma sinänsä ja nyt pitäisikin saada joku motivaatioruiske tähän ongelmaan. Ensi kesänä olisi edelleen tavoitteena saada parit tri-kisat kilpailukalenteriin.

Motivaation puute pyöräilyyn näkyi myös kesän aikana käydyssä kilometrikisassa. Vaikka joukkueemme saavuttikin palkintopallisijoituksen, olin minä peränpitäjänä joukkueen sisällä. Toki kesällä pyöräily painoittui alkukesään ja Kiskon mittelöiden jälkeen keskityin lähes 100% uintiin ja syyskuun EM-kisoihin. Ensi vuonna nämä arvokisat on jo kesäkuussa, joten erilainen kesä on jokatapauksessa tulossa ja sen pitäisi näkyä pyöräilykilsoissakin.

Suunnistuksen saralla tämä kesä oli myös hiljainen. Harmi sinänsä, koska suunnistus on niin karkkia treenauksessa. Urheilun lomassa ratkottavat pähkinät ja aivojumppa on niin ihanan rankkaa ja tyhjentävää. Syksyn Firmaliigassa uurastus onneksi palkittiin ja joukkueemme nousi seuraavaan sarjaan. Yhdessä osakilpailussa pääsin vielä joukkueemme kärkipaikalle ja ainoana naisena joukkueessa siihen voinee olla tyytyväinen. Espoorasteilla en etukäteispäätöksistä huolimatta uskaltautunut kuin helpoille c-reiteille. Ehkäpä haaste ensi vuodelle on hypätä askel eteenpäin tässäkin lajissa ja uskaltautua vaativammille b-reiteille.

Terveenä kuitenkin onnistuin pysymään koko niin sanotun kilpailukauden. Nyt syksyn viimeisten kisojen jälkeen olenkin sitten ollut flunssassa kohta toistaviikkoa. Toivottavasti viime syksyn kuukauden flunssaputki ei saa jatkoa ja voin pian taas aloittaa peruskuntokauden.

Mies täydensi välinevarastoani Inov:n maastojuoksukengillä. Malli ei ole täysin sama kuin kuvassa, mutta idea siitä varmasti välittyy.

Treeniohjelma

Rupesin ihan ajatuksella miettimään aiemmin mainitsemaani treeniohjelmaa tai kausisuunnitelmaa.

Tositreenauksen kulta-aikoina silloin alle parikymppisenä koko ryhmälle oli yhteinen kausisuunnitelma. Käytännössä se meni niin, että treenejä oli 9 kertaa viikossa. Sunnuntai oli vapaa jos ei ollut kisoja. Ti, Ke ja Pe oli kahdet treenit. Kovaa uitiin Ti, To ja La treeneissä. Peruskuntokaudella treenit oli kynnysalueen pitkiä treenejä, kisakauden lähestyessä tehoja kasvatettiin maitohapon sietoon ja sitten kilpailukaudella kilpailunomaisia vetoja ylhäältä. Treenit ei juuri eronneet olit sitten nylkky ( pitkänmatkan uimari) tai sprintteri. Kroppaa ei kuunneltu, mutta valmentajaa sitäkin tarkemmin. Itsekin jäin usein uimaan treeniohjelman loppuun vaikka muut oli lähteneet. Tämä kyllä enemmänkin omaa tyhmyyttä kuin valmentajan käskystä.

Uinnin lisäksi yritettiin hieman oheistreenauksena kuntosalia mutumenetelmällä. Tehtiin vähän sitä sun tätä, kun ei juuri kokemusta ollut. Muistaakseni läpi kauden vedin vähän samantyyppistä treeniä, samoilla painoilla, samoilla laitteilla. Ihan urani lopussa mukaan tuli kuntopiirityyppistä kiertotreeniä. Käsittääkseni tilanne on onneksi täysin erilainen oheisharjoittelun suhteen nykyaikana.

Itselläni tämän tyyppinen kurinalainen, ei yksilöllinen ja yksipuolinen treenaaminen kostautui kummankin olkapään rasitusvammoina, tuloskehityksen pysähtymisenä ja johti lopulta loppuunpalamiseen. Intohimoa ja hulluutta olisi varmasti riitänyt jatkaa, jos edes sosiaaliset kuviot ryhmässä olisi toimineet. Iän myötä kuitenkin treenikaverit yksi toisensa jälkeen vaihtui nuorempaan ikäpolveen ja ei vaan enää oltu ryhmätovereiden kanssa samassa elämäntilanteessa saati samalla aaltopituudella.

Tuolloin treenatessa oli kuitenkin ihan eri edellytykset tähdätä huippukuntoon ja kisoihin, tai niin ainakin luulin. Nyt olen huomannut että nykyisellä treenauksella, joka on monipuolista, kropan kuuntelemista ja muun elämän huomioivaa tulokset ikä huomioiden ei hirveästi jää jälkeen entisistä ennätyksistä. On välillä ihan huvittanut kuinka kevyesti otan sen että suunniteltu kovatreeni jääkin väliin, kun lasten menot ajavat edelle tai viikon työmatka estää treenaamisen juuri ennen kauden pääkisoja. Edelleen selittelen ja tunnen huonoa omaatuntoa jos jätän ajatellun treenin väliin väsymyksen vuoksi. Mutta alan oppimaan olemaan itselleni armollinen ja myöntämään levonkin olevan tärkeä osa kehittymistä. Kantapään kautta on myös opittu se, että väsyneenä treenaaminen altistaa sairastumisillekin.

Mutta jos nyt ottaisin taas kausisuunnitelman mukaan. Treenejä tiettynä päivänä, mustaa valkoisella, kilometritavoitteita. Noudattaisinko niitä orjallisesti, voisinko ja osaisinko soveltaa. Olisivatko ne apuna vai paineena takaraivossa. Ennustaisinko toteutumisen mukaan tulevat kilpailusuoritukseni, jotka johtaisivat paineeseen ja pahimmillaan pettymisiin. Katoaisiko taas urheilun ilo?

Treenaaminen on välillä yksinäistä puurtamista.

Harjoitus tekee mestarin

Tähän ikivanhaan sanontaan on kait uskominen. Sen verran hyvin meni viikonlopun kilpailut, että olen kyllä todella tyytyväinen suorituksiini ja myös järkevään harjoitteluun edellisten kilpailujen jälkeen. Olen päättänyt, että en tee sitä samaa virhettä kun teinivuosinani. Eli treenaisin määrällisesti itseni kyllästymispisteeseen ja täydelliseen jumiin. Siinä olen onnistunut. Koko ajan on tosin sellainen olo, että pitäisi harjoitella enemmän ja sehän tietenkin pitää motivaatiotason varsin hyvällä korkeudella. Lisäksi on virkistävää havaita, että teknillisestikin voi vielä kehittyä näin aikuisiälläkin. Kiitos loistavan valmentajamme, joka tuo täysin uusia ideoita ja ajatuksia uintiin.

Kiitos myös seurakaverilleni, joka kuvasi viikonlopun kilpailuissa 200 m sekauintisuoritukseni. Sitä varmastikin katson moneen otteeseen ja mietin, mitä voisin vielä parantaa. Heti tuli puolen tusinaa ajatusta tekniikan hiomisesta, joten altaaseen on taas kova kiire takaisin.

Seuraaviin todellisiin uintikoitoksiin on aikaa reilu 5 kk, joten nyt pitäisi suunnata katsetta myös niihin muihin lajeihin. Eilen illalla etsiskelin alkukesälle sopivaa puolimaratonia, mutta en vielä toistaiseksi onnistunut siinä. Muutamia rajoituksia aikataulullisesti on, joten ehkä täytyy vain keskittyä noihin muihin  lajeihin. Joka tapauksessa juoksuharjoittelu ja pyöräilyt pitäisi nyt vihdoin aloittaa todenteolla.

Hyvältä näyttää

Nimittäin treenipäiväkirja.

Etsin loppuvuodesta hyvää tapaa kirjata treenejä ylös. Mitään kriteerejä täyttävää valmista pohjaa ei tuntunut löytyvän. Siinä tuli olla mahdollisuus kirjata useita lajeja, seurata käytettyä aikaa tai matkaa tai molempia. Sekä tietenkin joskus tulevaisuudessa laskea kertyneitä treenejä määrällisesti, ajallisesti tai matkallisesti. Niin ja rasitustasonkin vielä halusin sinne lisätä fiilispohjalta. Päädyin lopulta itsetehtyyn Excel-taulukkoon.

Sen verran paljon siitä kotona murisin, että sain joululahjaksi oman perusPolarin (RS300x). Treenipäiväkirja toimii verkon kautta (polarpersonaltrainer.com) ja sinne voi lisätä myös harjoitukset joissa ei ole sykemittari mukana. Käytännössä suurin osa harjoituksistani onkin nyt talvella tullut tehtyä ilman sykemittaria. Minä kun en uidessa tykkää tuota mittaria käyttää. Uidessa tuo kello tuntuu oudolta kädessä.

Polar RS300x

Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen kyseiseen vempeleeseen. Ei siinä kaikkia herkkuja ole, mutta perustiedot antaa kuitenkin kuten treenin keston, maksimisykkeen ja keskisykkeen.

Latasin ja kirjasin siis juuri ylös tuonne treenipäiväkirjaani kaikki edellisen kahden viikon treenit. Täydeltä näyttää ja niinhän se loman jälkeen kuuluukin :) Ensi viikolla sitten palautellaan ja painetaan töitä. Olen nimittäin kolme päivää työmatkalla tuolla keski-Euroopassa. En aio tehdä Stubbeja ja käydä lenkillä ennen aamupalaa tai puntilla lounastauolla. Illatkin on jo varattu isäntien toimesta. Palautuminen tekee varmasti hyvää tottumattomalle kuntoilijalle ja ensi viikonloppuna onkin syytä olla iskussa Kotkan SM-uinteihin.

Tässä vielä lyhennelmä treenipäiväkirjan annista:
Ti 8.3. kuntopiiri 0,5 h + uinti 1h
Ke 9.3. Hiihto 1h
La 12.3. Kehonhallinta 45 min + Zumba 45 min
Su 13.3. Hiihto 1 h
Ma 14.3. Hiihto 1h 15 min
Ti 15.3. Uinti 45 min + Hiihto 1 h + Kuntonyrkkeily 45 min
Ke 16.3. Hiihto 1h 20 min
To 17.3. Hiihto 1h 30 min + vesijumppa 45 min + uinti 15 min
Pe 18.3. Hiihto 30 min + kahvakuula 45 min
Su 19.3. Uintikilpailut (800 vu 11.01,19)

Kahdelle viikolle yhteensä 14 h treenausta. Josta tosin suurin osa on seitsemän päivän sisälle mahtuvia treenejä. Ei noi määrät nyt tietenkään päätä huimaa, kun miettii millaisia määriä joskus teininä tuli vedettyä, mutta nyt, tässä ja näillä resursseilla aika loistavasti! (Tässä ei ole laskettu niitä pulkkamäki, leikkipaikka, jumppasali, kylpylä tunteja. Niitä kun lomalla lasten kanssa tulee...)

Setti loppui vielä varsin mukavasti seuran sisäisiin kilpailuihin. Siellä käväisin puntarilla pitkästä aikaa ja sain varsin mukavia tuloksia. Tulokset itse uintisuorituksestakaan eivät olleet pöllömmät! Tästä on mukava aloittaa tiukka työputki kohti kesälomaa.

Ihana ryytymys

Olen ollut tosi tyytyväinen tähän hiihtolomaan. Sen sijaan että olisimme matkustaneet vajaat 1000 km pohjoiseen, kärsineet lasten kärsimättömistä kysymyksistä "joko ollaan perille" ja hiihtäneet koko viikon ja pelkästään hiihtäneet, päätimmekin suunnata Vierumäelle. No juu, maisemat ei ehkä vedä vertoja Lapin vaaroille ja tuntureille mutta peruskuntoa on täälläkin saanut kohotettua. Ja vaikka hiihto onkin mukavaa niin viikon urheilulomalla on ihan kiva tehdä muutakin. Tähän mennessä jokapäiväisten hiihtolenkkien lisäksi olen käynyt viidessä eri "jumpassa" kuten kuntonyrkkeilyssä, kehonhallinnassa jne. Lisäksi pakolliset pari uintitreeniäkin olen päässyt vetämään.

Ei vielä kertaakaan, missään olla majoituttu näin lähelle latua. Sen lisäksi että voi tarkistaa hiihtäjien tiheyden ladulla, majoittuminen ladun vieressä helpottaa hiihtämään lähtemistä. Lastenkin kanssa on helppo kävästä ladulla. He kun eivät vielä järin pitkiä pyrähdyksiä jaksa. Ja kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, ladut on suhteellisen helpot. Variaatioita ei ole niin paljon kuin Lapissa, mutta kelpo lenkit täälläkin saa aikaiseksi.

Myös sää on suosinut. Ekat hiihdot vedettiin pilvisessä ja jopa vesisateessa, mutta viime päivät ovatkin olleet todella loistavia - aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Niinpä iloista mieltä on riitänyt väsyneestä kropasta huolimatta.

Suolaa ja pippuria

Olen yllytettävissä. Joskus jopa yllytyshullu. Varsinkin jos se liittyy urheiluun ja rajojen kokeilemiseen. Pidän haasteista ja tunnustan, että joskus lähden leikkiin liiankin kevyin eväin. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Välillä ehkä jo matkan varrellakin. Kuten silloin kun triahtlonissa uinnin jälkeen nousee ensimmäisten joukossa kuivalle maalle. Hetkeni huipulla, sillä pyöräilyssä olenkin pujottelukepin roolissa. Entäpä silloin kun marathonilla ihmiset kannustavat kilometrikaupalla reitin varrella. Tai kun yksin keskellä metsää näkee vilahduksen rastilipusta ja tietää löytäneensä rastin.

Itse kilpailusuoritukseen liittyy kuitenkin paljon työtä ja siitäkin on tehtävä itselleen mielekästä. Vaikka nautinkin kovasti maitohapoista ja tiukoista treeneistä, rakoista pitkän lenkin jälkeen tai väsymyksestä leiriviikonlopun aikana, niin kyllä ne mukavat, samanhenkiset ihmiset ja treenikaverit tekevät tästä kaikesta vieläkin haluttavampaa. On mukavaa jakaa tuntemuksia samanhenkisten kilpaurheilijoiden kanssa, mutta unohtamatta rentouttavaa höpötystä työkaverin kanssa pyörämatkalla kotiin tai maailman avartamisesta saunassa uintitreenien jälkeen.

Jos vaikka olenkin yllytettävissä, niin olen minäkin hyvä innostamaan muita mukaan liikunnan ja urheilun pariin. Oli se sitten sauvakävelyä, tekniikkakurssia tai marathon juoksua. Erityisesti erään tuttavan houkutteleminen ensimmäiselle marathonille on ollut onnistunut veto, nyt hänellä taitaa olla takana jo kymmenkunta hienosti juostua marathonia.

Kertokoon tämä blogi siis kaikesta siitä mitä urheilu elämääni tuo. Se on elämän suola. Koska elämä on välillä muutakin kuin pelkkää urheilua ja itseensä panostamista, menköön vielä pippuritkin päälle!

Tyttäreni parin vuoden takaa