perjantai 11. marraskuuta 2011

Blogihiljaisuutta

Syksy on mennyt hujauksessa. Lomamoodista takaisin arkimoodiin siirtyminen näyttää vievän kaiken energian. Omat haasteensa tähän syksyyn ovat tuoneet esikoisen koulun aloitus ja kahden läheisen ihmisen kuolemat.

Urheilua ei kuitenkaan ole unohdettu kaikista muista mielessä pyörivistä asioista huolimatta. Ilman sitä olisikin ollut varsin raskasta. Uskomattoman leuto syksy on innoittanut lenkkipoluille, mutta jostain syystä pyöräilyyn se ei minua ole juurikaan innostanut. Huono homma sinänsä ja nyt pitäisikin saada joku motivaatioruiske tähän ongelmaan. Ensi kesänä olisi edelleen tavoitteena saada parit tri-kisat kilpailukalenteriin.

Motivaation puute pyöräilyyn näkyi myös kesän aikana käydyssä kilometrikisassa. Vaikka joukkueemme saavuttikin palkintopallisijoituksen, olin minä peränpitäjänä joukkueen sisällä. Toki kesällä pyöräily painoittui alkukesään ja Kiskon mittelöiden jälkeen keskityin lähes 100% uintiin ja syyskuun EM-kisoihin. Ensi vuonna nämä arvokisat on jo kesäkuussa, joten erilainen kesä on jokatapauksessa tulossa ja sen pitäisi näkyä pyöräilykilsoissakin.

Suunnistuksen saralla tämä kesä oli myös hiljainen. Harmi sinänsä, koska suunnistus on niin karkkia treenauksessa. Urheilun lomassa ratkottavat pähkinät ja aivojumppa on niin ihanan rankkaa ja tyhjentävää. Syksyn Firmaliigassa uurastus onneksi palkittiin ja joukkueemme nousi seuraavaan sarjaan. Yhdessä osakilpailussa pääsin vielä joukkueemme kärkipaikalle ja ainoana naisena joukkueessa siihen voinee olla tyytyväinen. Espoorasteilla en etukäteispäätöksistä huolimatta uskaltautunut kuin helpoille c-reiteille. Ehkäpä haaste ensi vuodelle on hypätä askel eteenpäin tässäkin lajissa ja uskaltautua vaativammille b-reiteille.

Terveenä kuitenkin onnistuin pysymään koko niin sanotun kilpailukauden. Nyt syksyn viimeisten kisojen jälkeen olenkin sitten ollut flunssassa kohta toistaviikkoa. Toivottavasti viime syksyn kuukauden flunssaputki ei saa jatkoa ja voin pian taas aloittaa peruskuntokauden.

Mies täydensi välinevarastoani Inov:n maastojuoksukengillä. Malli ei ole täysin sama kuin kuvassa, mutta idea siitä varmasti välittyy.

Ei kommentteja: