lauantai 6. elokuuta 2011

Pitkäjärvi 2011

Laaksolahden Virin perinneseura järjesti perinteikkään Pitkäjärven yliuinnin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Viivalla oli ennätyksellinen joukko uimareita - yli 40. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen. Vesi oli +22 eli ihan kohtuu lämpöistä uikkareilla uitavaksi. Matkaahan yliuinnilla on noin 2,1 km. Reitti kulkee Laaksolahden uimarannalta vastarannan "isolle" kivelle ja takaisin. Kaikki lähtevät yhteislähdössä, mutta kilpailu on lähinnä vain itseä vastaan. Kiertopalkinto arvotaan ja lisäksi kaikki saavat kunniakirjan. Tällä kertaa matkaan lähtijöiden ikähaarukka oli 15-73 vuotta.

Tavoitteena itselläni oli uida tasavahva uinti ja toivoa, että se riittäisi edelliskesää parempaan tulokseen. Mielestäni olin kuitenkin viimevuotista paremmassa kunnossa. Tuulinen ja sitä myötä aallokkoinen järvi toki hieman kasvatti haastetta.


Hetki ennen lähtöä. Minä mustissa uikkareissa, valkoinen lakki päässä.
Lähtö meni mukavasti ja en uinut kovin monen kanssa päällekkäin. Alkumatkasta rinnalla näytti olevan useita uimareita, mutta reittivalinnat hieman hajoittivat porukkaa. Itsekin taisin koukata vastarannalle hieman liikaa oikean kautta.


Matkaan lähti 41, joista muutama oli selvästi kuntouimareita ja oli joukossa yksi vesijuoksijakin.

Puolimatkassa vastarantaa taitoin matkaa sitten jo lähes yksinäni. Yksi uimari oli muutama 10 metriä edessäni, näin hänen potkun pärskeet aina suuntaa katsoessani. Hieman ennen kiveä näin kärjen tulevan vastaan ja ilokseni laskeskelin olevani varsin vähän jäljessä ja sijoituskin oli neljäs.

Paluumatka meni toivoessa, että loppuisipa matka jo. En selvästikään ole vielä tottunut pitkien matkojen puuduttavaan puurtamiseen. Varsinkin maalilaiturin jo näkyessä noin 300 metriä ennen maalia olin aika väsähtänyt. Vauhtia olin kyllä pitänyt mielestäni varsin mallikkaasti yllä, mutta hieman tuossa lopussa taisi tahti hellittää.

Maaliin sitä lopulta kuitenkin päästiin. Aika parani yli minuutin viime vuodesta, joten tavoite saavutettiin. Olin oikein tyytyväinen uintiini kokonaisuudessa. Loppuaikani oli 32.15 ja edelleni ehti 2 miestä ja yksi nainen. Voittajalle hävisin lähes 5 minuuttia, joten erot olivat kuitenkin aika suuret sinne kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.


Viimeiset väsyneet vedot ennen maalia.

Yllättävää oli että ojentajien lisäksi myös kumpikin nivunen kipeytyi. Joskus kovissa treeneissä olen saanut tuntemuksia vasempaan nivuseen, mutta nyt siis kumpaankin ja vasta uinnin jälleen. Palautuminen ei onneksi vienyt kauaa, joten treenaaminen kohti avoveden SM- uinteja jatkuu.

Ei kommentteja: