Tiukkaa trikoota

Suomesta on haastava ostaa uintiin välineitä. Varsinkin kisatason uikkarit on haettava maahantuojilta tai tilattava ulkomailta. Itse olen turvautunut jälkimmäiseen varsinkin sen ykköstykki lahjeuikkarin kohdalla. Hintakin näytti olevan useamman kymmenen euroa edullisempi vaikka punnan kurssi ei meille tällä hetkellä kovin hyvä ole. Tilaus lähti siis tutun brittiläisen uintikaupan suuntaan.

Merkkiuskollisuutta on ihan käytännön syistä helppo ylläpitää. Koot on yhtenevät mallista toiseen.  Itse olen päätynyt Speedoon, jonka aiempi kisapuku LZR on ollut ihan huippuhyvä päällä. Kyseinen puku on jo loppuunmyyty ja tilalle Lontoon Olympialaisten alla lanseerattiin Fastskin3. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että Areenan puvut ovat herkullisen värisiä (mutta myös järjettömän kalliita) ja niitäkin hetken netissä katselin.

Vaikka Speedon on varmasti muokannut uudesta FS3:sta ominaisuuksiltaan parempaa kuin edellinen LZR oli, on ulkonäössä silti menty minustaa harppaus taaksepäin. Siinä kun LZR oli tyylikäs kokomusta puku, niin FS3:n kolme eri mallia on saanut mahan etumukseensa jotain ihmeen värikkäitä vauhtiviivoja. Kallein malleista (Super Elite) on tässäkin suhteessa parhaimman näköinen.

Uunituore uikkari

Hinnat ovat toki Olympialaisten jälkeen hieman tuulleet alas, mutta silti reilu kolmestaa euroa tuosta kalleimmasta mallista oli minulle hieman liian suolainen hinta. Tietojen perusteella toiseksi paras malli (Elite) ei pitäisi paljon ominaisuuksissa hävitä. Niinpä päädyin ostamaan sen. Tärkeintä puvussa on se että se istuu hyvin ja on jämäkkä ja tuntuu topakalta päällä. Ominaisuudet toki tarkoittavat myös sitä, että pukeminen on varsin haasteelista ja aikaa vievää. Oma pukuni saapui pari viikkoa sitten ja nyt vihdoin olen sitä myös päälle kokeillut. Yksin sen pukeminen ei kuitenkaan onnistu, vaan apua tarvitaan varsinkin pukemisen loppuvaiheessa. Hyvältä tuo puku silti vaikuttaa ja pian sitä pääsee kisoihinkin kokeilemaan.

Puhtaalta pöydältä

Uusi vuosi on aina monessa asiassa käännekohta ja uuden alku. Monelle urheilijalle se nollaa edellisen vuoden treenilaskurit ja usein myös suunnitelmat seuraavalle vuodelle hahmotellaan tässä vaiheessa.  Minulla urheilulliset kohokohdat löytynevät harvoista teksteistäni aika heposti.

Kevät 2012 ja ensimmäisiä pyörälenkkejä maantiepyörällä

Vuosihan oli jokatapauksessa ihan loistava. Toki ajattelin vuoden sujuvan hieman erilailla kuin se lopulta menikään, mutta eikös se usein menekin niin. Elämä kun on yllätyksellistä. Toisaalta kaikilla osa-alueilla (uinti, pyöräily, juoksu) treenasin kilometreissä enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että syksylle tuli parikin pitkää treenitaukoa loukkaantumisten johdosta. Pyöräilyn treenimäärät painottuu selvästi alkukesään ja uinnissa taasen kolme leiriä piti huolen kilsojen kertymisestä.

Tuloksetkin puhuvat puolestaan. Vuoden aikana tuli tehtyä monta henkilökohtasta ennätystä. Kaikista mahtavista reissuista, elämyksistä ja kokemuksista puhumattakaan.

Haasteena tälle vuodelle siirrän viime vuotisen haasteeni, jota en saanut toteutumaan eli juoksukilometrejä saisi kertyä enemmän kuin uintikilometrejä. Ei se paljosta jäänyt puuttumaan, mutta syksyn juoksujen tyssääminen näkyi nyt kyllä isona lovena juoksumäärissä.

Kilpailullisesti tämä vuosi tulee toistamaan edellistä. Syksyllä on pääkisat eli Mastersien EM-uinnit Hollannissa ja niitä täydentää lyhyen ja pitkän radan SM-uinnit. Triathlonin osalta kesä on vielä auki, mutta eiköhän Kiskossa taas rehkitä. Joku toinen ja kolmaskin koitos olisi kiva saada aikatauluun. Juoksun osalta ilmoitin itseni ja personal trainerini uuden vuoden aattona Länsiväylä juoksuun huhtikuulle. Onpahan tähtäin asetettu ja toivottavasti se potkii myös ahkerammin lenkkipolulle.

Avovesitreenit Oittaalla

PT:ni eli ukkokultani tähtäimessä on myös erinäköisiä kestävyyskoitoksia ja niistä voikin lueskella enemmän edustamansa seuran sivuilta. Viime vuoden rankin koitokseni olikin varmasti penkkiurheilusessioni syyskuulta, kun 14 tuntia jännitin Ö till Ö kilpailun etenemistä. Tämä kisa on vaatimattomasti myös listattu maailman yhdeksi rankimmista kestävyyskilpailuista. Tämän kisan suoritus ei meidän perheessä kuitenkaan vielä riitä meriitiksi Ironmaniin osallistumiseen, vaan olen asettanut vaatimukseksi puolimatkan ja maratonin suorittamisen. Joroinen kutsuu siis ainakin yhtä meiden perheen jäsentä...

Treeneihin panostetaan tänä vuonna kotimassa eikä ulkomaanleirejä ole suunnitteilla. Uintileirejä ainakin Vierumäellä ja toivottavasti joku pyörän tehoviikonloppu keväällä olisi kova sana. Kaiken kaikkiaan intoa puhkuen vuodelle 2013!

Epäonnen syyskuu

Kun jokin lähtee menemään urheilussa pieleen, saa olla tarkkana ettei kaikki mene entistä enemmän solmuun. Tämä opetuksena itsellenikin jatkoa ajatellen.

Aloitetaanpa alusta. Muutenkin kehnosti mennyt suunnistuskauteni sai loppupysäyksen, kun syyskuun alun firmaliigan osakilpailussa vedin kunnon lipat avokalliolla. Jalat lähti alta niin, että en muista vastaavaa tapahtuneen koskaan. Yhtäkkiä olin vain ketarat ojossa maassa. Joka paikkaa kihelmöi ja verta valui joka puolelta. Hetken tuntemuksia kuunneltuani juoksin kiltisti pari viimeistä rastia ja tein hyväksytyn suorituksen. Kaikkialle sattui pirusti maalissa, mutta enpähän keskeyttänyt ja annoinpahan panokseni joukkueelle.

Vaikka luulin selvinneeni pintanaarmuilla, antoi illan tuskaiset tunnit viitteitä siihen, että en ehkä olisi täysin työkuntoinen seuraavana päivänä. Yö vielä meni buranan voimalla, mutta päädyin aamulla kuitenkin kurvaamaan lääkärin kursittavaksi. Toisesta kämmenestä oli nahkaa rullalla reilun kokoiselta alueelta ja toinen polvi oli samoin kokenut varsin mittavat nahan luovutukset metsään. Muut ruhjeet olivatkin oikeasti pieniä naarmuja. Vaikka henkiset kivut oli valtaisat ei ne fyysisetkään kivut kovin pieniä olleet.

Uimaan ei tarvinnut vähään aikaan haaveilla pääsevänsä. No siitä suivaantuneena aloitin ensin kävelylenkeillä ja lopulta polven saadessa ruven päälle jatkoin juoksemalla. Olinpa tavoitteenkin jo asettanut syyskuun lopun puolimaratonille. Uimaan ei käden kanssa vielä uskaltanut mennä, joten lisäsin juoksutreeniä.

Lopulta syyskuun puolivälissä olisin jo uskaltautunut uimaankin, mutta miehen pitkän työmatkan ja monen epäonnisen lastenhoitoyrityksen jälkeen en päässyt koko syyskuussa uimaan lähes ollenkaan. Olinpahan kuitenkin juossut. Siinä määrin, että viikkoa ennen puolikasta pohje sanoi työsopimuksen irti.

Itse diaknosoin pikaisesti rasitusvamman/lihastulehduksen ja vaikka kuinka pidin jalkaa levossa ja söin tulehduskipulääkettä ei se jalka tointunut juoksemaan puolikasta. Pitkäänhän nuo rasitusvammat kestää parantua, joten malttia vain peliin. Olin kuitenkin siinä määrin hermoromahduksen partaalla näiden kaikkien vammojeni ja epäonnistumisteni kanssa, että piti kyllä vähän keräille itsetunnon rippeitä.

Onneksi kannustajia löytyi, kun jaksoin hieman tuohtumukseltani niitä kuunnella. Enpä ole ensimmäinen urheilija joka itseään teloo. Lokakuun alussa twitteriin ilmestyi kuvia Norjan hiihdon olympiavoittajan Skofterudin epäonnisesta lenkistä. Jos ei nyt ihan noin huipulle mennä, niin piankos sitä lähipiiristäkin löytyi vähän tavallisempaa tallaajaa epäonnistumistensa kanssa: sekä ruhjeiden, että rasitusvammojenkin. Epäonnenkierteessä on vain niin vaikea nähdä sitä isoa kokonaisuutta. Nyt jo hieman ahdistuksesta palautuneena ja vammoista vapaana, olen jo suunnannut toiveikkaat katseeni tulevaisuuteen ja kohti niitä kuuluisia uusia haasteita.

Tässä vielä hieman mallia Milanon keskustan pyöräreiteistä, joita ihailin työmatkallani lokakuun alussa. Ai että, kun Suomessakin kesäinen kausi jatkuisi lokakuun puolelle ja voi kun pyöräilijät huomioitaisiin näin ruhtinaallisesti minunkin kotikaupungissani Espoossa.

Milanon keskustan pyöräkaista ja lokakuinen pyöräilysää.

Avovesiuintikauden saldo

Avovesiuinti on viimekesinä ollut yksinäistä puuhaa harjoitella ja eipä kisoissakaan ruuhkaa ole ollut. Tänä kesänä treenien osalta saatiin hieman tilannetta parannettua. Eräs uimari aloitti avovesiuintiryhmän ja aktivoi ison joukon uimareita osallistumaan Espoon Kaitalammella pidettyihin avovesitreeneihin. Itse osallistuin muutaman kerran ja erityisesti treeneissä tuli totuttua kylmään veteen. Kaitalampi on syvä järvi ja vesi siellä ainakin tänä kesänä varsin viileää. Toisaalta mikäpäs sen paremmin valmistaa lämpimiin allasvesiin tottunutta avovesikoitoksiin.

Yhteensattumat antoivat minulle vielä varsin kovatasoista uintiseuraa varsinaisissa kilpailuissa. Pitkäjärven yliuinti oli saanut osallitujia ennätysmäärän 50 kpl. Tämä määrä leviää Pitkäjärvelle varsin hyvin, kun mukana on kuitenkin monen tasoista menijää. Menomatkalla sain kuitenkin mukavan peesin ja nautiskelinkin tästä harvinaisuudesta koko matkan kivelle asti. Kääntöpaikan jälkeen yritin hieman jo saada hajurakoakin. Vaikka seura on aina mukavaa järvenselällä, on voitto (vaikka ei kilpailusta olekaan kyse) kuitenkin vielä mukavampaa. Varsinkin kun matkakaverina oli niinkin kova luu kuin Teemu Lemmettylä. Oma aikani oli lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna, joten tulosparannuksella ei päässyt tällä kertaa tuulettelemaan.

Pitkäjärven uimarannan kuhinaa ennen starttia.

Avovesiuinnin SM-kisoissa Kangasalla uintiseuran saaminen oli vielä makoisampaa. Tällä kertaa uin koko 3 km matkan legendaarisen triathlonisti Pauli Kiurun kanssa. Uimme Paulin kanssa vuorovedoin. Vauhti oli tasaista ja koska omassa sarjassani olin jo varsin hyvissä asemissa ensimmäisen 500 m metrin jälkeen ei hirveästi tehnyt mieli mennä mukavuusalueelta pois. Viimeisellä kierroksella hieman kuitenkin kilpailuvietti taas voitti ja niinpä vauhtiakin lisättiin. Kiritaistelussa sainkin maalissa parin sekunnin edun. Vaikka vesi olikin vain 18 asteista oli kimppatreeneistä selkeästi ollut hyötyä. Olin myös henkisesti valmistautunut siihen, että tämän tulen kestämään vaikka kylmää olisi. Näillä eväin selvisin ilman suurimpia ongelmia. Aikakin oli kovempi kuin viime vuonna Hämeenlinnassa.

Minä edessä, Pauli Kiuru perässä juuri ennen maaliintuloa (kuva järjestäjien sivuilta).

Ensi kaudella pyrin osallistumaan avovesiuinnissa myös arvokisoihin. Hollannin EM-uinneissa olisi tarkoitus syyskuussa olla puolustamassa EM-hopeaa. Ensi kesänä on treeneissä ja avovesikisoissa siis tiedossa erilaista säpinää. Ennen sitä on kuitenkin monta muuta haastetta odottamassa...

Kisko 2012

Eilen starttasin jo toista kertaa Kiskon perusmatkan tri-kisaan. Tästä taitaa tulla jo kesäperinne! Ilma onneksi suosi paremmin kuin viime kerralla. Vuosi sitten kärsittiin 30 asteen auringon täyteisestä hellepäivästä. Nyt ennen starttia satoi, mutta itse kisa käytiin sateettomassa säässä. Lämpöä oli pitkälti yli 20 astetta (pyöräilyn keskilämpötila oli 25 C) ja sää pilvinen.

Täytyy myöntää, että perhosia oli vatsassa riittävästi ennen starttia. Syynä tähän lienee varsin vaisu valmistautuminen tähän kesäharrastukseeni. Pitkiä pyörälenkkejä tein kyllä ennemmän, mutta kokonaiskilsat oli varmasti pienemmät. Märkäpuvulla ehdin käydä pari lyhyttä kokeilua ja ne kummatkin päättyivät kipeisiin käsiin. Lisäksi aktiivista treeniaikaa söivät valmistautuminen alkukesän MM-uinteihin, joka toki oli päätavoitteeni tänä vuonna. Positiiviista on kuitenkin ollut uuden juoksutekniikan löytäminen ja sen hiominen näytti tuottavankin hyvää tulosta kisassa.

Kisavalmisteluja vaihtopaikalla.

Naisia kisaan starttasi tänä vuonna 18 ja miehiä 102. Jostain syystä lähtö on jaettu niin, että naisilla on oma karsina ja miehillä omansa. Ehkä järjestäjät halusivat säästää naisia pahimmalta ryysikseltä. Itseäni tämä harmitti jo viime vuonna. Uinnissa kun on ihan mukava päästä kovaan peesiin ja nyt se ei täysin onnistunut. Lisäksi olen varma, että tällä järjestelyllä naisten uintimatka oli piirun verran pidempi kuin miehillä. No onneksi pääsin kuitenkin ennen ensimmäistä poijua isomman miesporukan eteen ja lopulta rantauduin toisena. Aika 23,45 oli hieman viime vuotista hiljaisempi, mutta matkahan voi hieman vuodesta toiseen vaihdella. Tällä kertaa en kuitenkaan hiljennellyt vauhtia loppuvaiheessa, vaan otin jopa pikku loppukirin.

Pyöräilyreittiä oli edellisestä vuodesta muutettu yhdeksi lenkiksi. Alkuun oli kiivettävänä varsin miehekäs mäki. Uinnin ja vaihtoalueen häsellysten jälkeen kyllä otettiin luulot heti pois ja hapot huuteli reisissä. Reitti oli hieman lyhyempi kuin viime vuonna, mutta varsin vaativa kovine vastatuulineen. Pyöräily sujui treenaukseen nähden ihan mukavasti vaikka toiveet vähän paremmasta keskivauhdista jäi toiveen tasolle. Tässä osa-alueessa olisi varmasti helposti kehitettävää, kun pyöräily on kuitenkin itselle se uusin laji näistä kolmesta. Aikaa 38 kilsan lenkkiin meni 1h 25 min eli keskivauhti jotakuinkin 27 km/h.

Juoksu oli tuttua Kiskoa. Kaksi viiden kilsan lenkkiä mäkisessä maastossa. Pari ekaa kilsaa kärsin pohkeiden kramppailusta, mutta se helpotti onneksi ennen ensimmäistä kääntöpaikkaa. Jouduin kuitenkin kävelemään pari mäkeä ja jopa pysähdyin venyttämään toista pahemmin oireilevaa jalkaa. Loppumatkaa kohden meno kohentui ja viimeiset 4 kilometriä meni suorastaan lentäen. Juoksuun aikaa tuhraantui kuitenkin yli tunti. Loppuaika parani viime vuodesta kuitenkin lähes 10 minuuttia ja pääsin alle sen maagisen kolmen tunnin rajan ajalla 2.55,10. Tästä suurin tulosparannus tuli ehdottomasti juoksusta. Fiilikset oli kaiken kaikkiaan ihan huippuhyvät maalissa ja ei tässä auta kuin suunnitella seuraavaa triathlon iloittelua. Matkan pituus ei tästä kyllä näillä näkymin tule kasvamaan.

Tässä kovassa lajissa kaikki maaliin päässeet ovat voittajia!

MM-kisaraporttia

Kisamatkasta on jo toivuttu ja on taas aika vetää tuloksia yhteen. Typistetty kilpailuohjelma ei kuitenkaan taannut kevyttä ohjelmaa. Tästä piti huolta vauhdikkaat tyttäreni. Vapaapäivät menivät uidessa heidän kanssaan meressä, hotellin altaassa ja paikallisessa vesipuistossa. Matkassa mukana oli myös yltyvä yskä.

Kilpailujen rekvisiittaa

Ensimmäisenä koitoksenani oli heti saapumista seuraavana päivänä päämatkani 200 selkäuintia. Uinti oli ulkoaltaassa ja päivän pelasti pilvinen sää. Kirkkaalla säällä suoraanuiminen on aina haastellisempaa. Lisäksi sijoituksellani (19.) jouduin kymmenen rataisessa altaassa reunaradalle, joka selkäuinnissa ei ole se kaikkein mieluisin rata. Uinti kulki kuitenkin varsin mukavasti vaikka hieman olisin voinut vauhtia toisella satasella lisätä. Loppu aika oli kuitenkin kohtuullinen ja jäin ennätyksestäni ainoastaan muutaman kymmenyksen. Ajalla 2.50,07 heltisi 12. sija. Kymmenelle parhaalle jaettiin mitallit ja tällä kertaa kymmenes sija jäi 0,9 sekunnin päähän.

200 su startti ulkoaltaassa

Viestipäivänä edessä oli neljä 50 metrin viestiä ja niissä uin kahdesti selkää ja kahdesti vaparia. Hyvin lähti nämä pikapyrähdyksetkin. Viesteissä sijoitukset vaihtelivat 15. ja 35. välillä. Viestiosallistujia oli parhaimmillaan/pahimmillaan lähes sata joukkuetta, joten mielestäni joukkueidemme sijoitukset olivat ihan loistavia! Kaiken lisäksi viestit ovat tosi hauskoja uida. Varsinkin tällaisissa massakisoissa on mukava puhaltaa joukkuekavereiden kanssa yhteen hiileen edes viestien ajan. Muuten tuntui, että muita ei ehtinyt juuri kisapäivien aikana näkemään.

Viestipyrähdysten innoittamana starttasin vielä viimeiseen uintiini 100 selkäuintiin kovat kierrokset mielessäni. Uinti menikin lähes nappiin ja tuloksena oma ennätys. Ajalla 1.16,88 olin lopulta 16. Jalat sain aivan hapoille ja kävely altaan reunalta ei onnistunut muutamaan hetkeen. Jäinkin katselemaan kuuman erän uintia, jossa koettiin draaman hetkiä. Ylivoimaisessa johdossa ollut Brasialialainen uimari hämääntyi luulemaan varaslähtököyttä maaliköysiksi ja teki maalikurotuksen 10 metriä liian aikaisin. Nopeasti kuitenkin reagoi tähän ja tuli kuin tulikin voittajana maaliin. Mutta sattuu sitä virheitä näemmä "huippu-uimareillekin".

Kokonaisuudessaan siis mukavasti menneet kisat. Yskä yltyi lopulta niin, että jatkoin lomaa vielä suoraan sairaslomalla. Onneksi sain kuitenkin kisat vedettyä ennen taudin huippua. 

Tyytyväinen MM-kisaaja

Kohti Italiaa ja MM-uinteja

Huomenna matka suuntaa kohti Italian Riccionea ja mastersien MM-uinteja. Tiedossa on kaikkien aikojen isoimmat uintikilpailut. Yhteensä ilmoittautuneita on 12 660, joista uintien allaslajeihin osallistuu lähes 9700 uimaria. Uinnit uidaan kahdessa olympiamitat täyttävässä altaassa. Joka toinen päivä naiset uivat ulkoaltaassa ja miehet sisällä ja sitten vaihdetaan. Aamulla kilpailut alkavat jo klo 7.30 ja lähes joka ilta jatkuvat klo 21 asti. Kisat pullistelevat osallistujia jo niin paljon, että epäilen hiukan voiko kisat enää olla kilpailijalle kovinkaan mielyttävät. Todennäköisesti ruuhkaa on verryttelyaltaassa, vessoihin, suihkuihin ja omaa vuoroa kilpailukoitokseenkin varmasti jonotetaan pitkään. Tunnelma tulee kuitenkin olemaan huikea!

Ulkoallas ja takana verryttelyallas

Tällä kertaa lomamme matkapäivät osuvat kisapäiville niin, että sekä 800 vu että 3 km avovesiuinti jäävät minun osaltani uimatta. Päätinkin keskittyä selkäuinteihin ja viesteihin. Samalla kisapäivät osaltani typistyivät kolmeen ja ehdin hieman lomailemaan muun perheen kanssa. Päin vastoin kuin viime vuoden EM-kisoissa, nyt ei tarvitse mitalleista haaveilla. Johan tuo osallistujamääräkin kertoo siitä, että paljon uimareita on saatu liikkeelle ja Italiaan kilpailemaan. Omat aikani lähtölistoilla oikeuttavat sinne sijan 20 tienoille. Ihan nimekkäitäkin uimareita on mukana, joten täytynee yrittää bongata muutamat olympiamitalistit ja maailmanmestarit. Ainakin mukana pitäisi olla 70-luvun tähti Jim Montgomery ja tuoreempia mestareita Vladimir Selkov ja Oleg Lisogor. Ja kun masters-kisoista on kyse täytyy mainita, että ilmoittautuneissa on toista kymmentä yli 90 vuotiasta ja vanhin osallituja on syntynyt vuonna 1914.

Hupiviesti Kyproksen leirillä

Suomalaisia uimareita uimaliiton tiedotteen mukaan mukana on 90. Mastersien MM- ja EM-kisoissa edustetaan omaa seuraa eli esimerkiksi viestit kootaan seuroittain. Uskoisin, että meidän seuran porukka, yhteensä 16 uimaria, on suurin. Tämä tietenkin helpottaa myös viestien kokoamista. Itse olen mukana kaikissa neljässä viestissä, jotka uidaan yhtenä viesteille pyhitettynä päivänä.