Ylimenokausi?

Alkusyksy on yleensä ollut ylimenokausi kesäharrastuksista (avovesiuinti ja triathlon) kohti uinnin hallikautta. Tästä syksystä muodostui kuitenkin aktiivinen ja kestävyysurheilupainotteinen. Triathlonissa uskaltauduin puolimatkan kilpailuun. Ajankohta siirtyi kuitenkin jalkavaivojen takia keskikesältä loppukesään,  jotta sain tahkottua treeniä sopivasti alle. Kisafiiliksistä avauduinkin jo aikaisemmin.

Käringsundin alkukiihdytys

Alkuvuodesta olin jo suunnittellut juoksevani puolimaratonin Pääkaupunkijuoksussa. Tapahtuma järjestetään aina syyskuun lopussa. Juoksu menikin aivan upeassa syyssäässä alle tavoittelemani 2 tunnin rajan. Edellisestä puolikkaasta oli vierähtänyt yli 2 vuotta ja tuolloin jäin harmittavasti muutaman sekunnin tuosta haamurajasta. Nyt pistin reilusti paremmaksi ja enkka parani lähes 7 minuuttia.

Maalissa! voipunut tuuletus.

Heti viikko puolikkaan jälkeen oli vuorossa historiallinen Suomen ensimmäinen Swimrun. Nappiinhan se meni ja kisan jälkeen on ollut kiva hehkuttaa loistavaa tapahtumaa ja tietenkin meidän suoritusta!

Varusteet ojennukseen! (Solvalla Swimrun)

Ylimenokaudeksi tätä ei siis voi kutsua, vaikka treeniä kisasuoritusten välissä on tullut tehtyä varsin maltillisesti. 2 viikon päässä siintää pitkän radan masters SM-uinnit ja niihin olisi tarkoitus lähteä kauhomaan. Tiedän, että olen elämäni parhaassa kestävyysurheilukunnossa, mutta sillä ei valitettavasti pitkälle pötkitä uinnissa. Jostain pitäisi kaivaa motivaatiota muutamaan lajinomaiseen laatutreeniin ja sitten vaan leuka pystyssä kohti uusia haasteita. Levätä ehtii sitten myöhemminkin!

You are an ironman

Ei, en itse ole tätä kuninkuusmatkaa suorittanut, mutta perheeseemme leivottiin yksi teräsmies elokuun lopussa. Pääsin itse ensi kertaa tutustumaan tähän kuuluisaan Ironman brändiin ja seuraamaan monen unelmien toteutumista. Triathlonin täyttämatkaa ei turhaan kutsuta köyhän miehen Everestiksi.

Erään ikäsarjan lähtö hieman klo 7 jälkeen aamulla.

3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja maratonjuoksu vielä päälle vie monelta aikaa reilusti yli 10 tuntia. Kisan nopein  kipitti maaliin reilussa 8 tunnissa ja hitaimpia odoteltiin maaliin noin 16 tunnin taivalluksen jälkeen.

Kaikkia kolmea lajia on syytä hallita jossakin määrin. Tosin uinnissa todistin usean sammakkouimarin etenemistä pää pinnalla. Pyöräilyssä ei sentään Jopoja tullut vastaan, mutta muutama varsin verkkainen vaihtoon lipuva suoritus tuli todistettua. Maratonilla viimeistään testataan monen luonnon lujuus, vaikka juoksujalka olisi huippuunsa treenattu. Kaikilla osuuksilla on ns. Cut off ajat joiden puitteissa on päästävä vaihtoon, muuten matka loppuu kesken. Ajasta riippumatta kaikki maaliin päässeet olivat kuitenkin voittajia. Mitä kauemmin matkaan kului sitä liikuttavampia tunteen ilmauksia näytti pääsevän ilmoille. Monen kuukauden työ ja uhraukset saivat täyttymyksensä.

Rannalle jätettyjä tavaroita. Monet sipsuttelivat sandaleilla tai villasukilla rannalle asti ja jättivät ylimääräiset tavarat kätevästi järjestäjien siivottavaksi.

Seurasin kisan etenemistä enimmäkseen uinti- ja juoksuosuuksilla. Siirtymisiin käytin kätevästi pyörää. Kööpenhamina kun on pyöräilijän luvattu kaupunki hyvine pyöräväylineen. Uinti käytiin Amager Strandparkissa, jonne oli noin 6 km matka keskustasta. Aamulla sinne olikin hankala päästä mitenkään muuten kuin pyörällä (tai taksilla). Sunnuntaina ennen klo 7 julkista liikennettä kun ei juuri ole. Pyöräily lähti heti kaupungista kohti pohjoista ja teki siellä kahden lenkin kierroksen, kunnes palasi taas kaupungin keskustaan. Päätin siis jättää sen seuraamisen netin varaan. Juoksuosuudella yleisön määrä oli niin mahtavan suuri, että vaihdon pyörän suosiolla kävelyyn. Kävelinkin lähes koko 10 km juoksulenkin päästä päähän. Matkalla kannustin tietenkin omaa ja muita suomalaisia teräsmiehiä ja -naisia. Järjestäjien mukaan reitillä on jopa 100 000 kannustajaa. Nautin mielettömän kannustavasta ilmapiiristä ja tarkkailin muita tuhansia kannustajia matkan varrella. Juoksureitti palveli myös hyvänä turistireittinä läpi kuninkaanlinnojen pihojen aina pienelle merenneidolle asti.

Kävelymatkan aikana ihmettelin myös järjestäjien työtä ja organisointia. Lähes 3000 kilpailijan vaihtopaikkojen organisointi on jo logistinen taidonnäyte. Vaihdoissa tarvittavat tavarat jokainen kilpailija lajitteli siihen tarkoitettuun pussukkaan johon liimattiin kisanumerotarra kiinni. Pyörät vietiin kilpailua edeltävänä päivänä rannalle vartioidulle alueelle. Pyöräilyn jälkeen vaihtopaikalla keskustassa oli organisaation puolesta henkilöt ottamassa pyöriä vastaan, kun taas kilpailijat siirtyivät suoraan vaihtamaan juoksupussukastaan juoksukamppeita päälle.

Kannustajia löytyi joka lähtöön!

Matkaa ei tosiaankaan tarvinnut tehdä yksin. Ja jos ei ollut vaikuttunut matkan aikana olleista kaiken karvaisista kannustajista, niin viimeistään maalialueella pala nousi kurkkuun katsellessa loppukirien kirjoa. Järjestäjien puolesta tästäkin tehtiin mieletön show. You are an ironman kaikui sen lähes 3000 kertaa ja salamavalot välkkyivät. Jokaikinen sai tuntea olevansa voittaja.

Edes sade ei haitannut maalisuoran kannustajia!

Maalisuoralla näin muunmuassa miehen joka juoksi kukkakimppu kädessä maalisuoraa kunnes löysi rakkaansa katsomosta ja ojensi tälle kimpun. Toinen taas maalin alla kosi polvillaan kihlattuaan. Kolmas tuli maaliin pyörätuolilla (myös vammaisia oli useita kilpailussa mukana). Suurin osa kisaajista yhtyi maalisuoran älämölöön ja teki hirveitä loppukirejä ansaiten hurjat kannustushuudot. Yleisö oli myös jatkuvasti valmiina heittämään ylävitosia kilpailijoiden kanssa. Monet varmistivat voittoisan maalikuvan tuulettamalla näyttävästi leveä hymy huulillaan.  Kyllä - saatoin aistia sen miltä tuntuu päästä huipulle!

Vielä pari metriä maaliin ja 226km päiväurakka on täynnä!

Solvalla Swimrun

Käsi on ruhjeilla, niska hiertynyt, märkkäri repeytynyt ja varpaista lähtee suurella todennäköisyydellä kynsiä irti. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois! Näimme aivan upeita Nuuksion erämaamaisemia maalta ja vedestä käsin ja teimme historiaa Suomen ekassa swimrun kisassa.

Nuotit valmiina maastoon!

Näillä sanoilla tiivistin tunnelmani sosiaalisessa mediassa Solvalla Swimrunin jälkeen. Tarina päivän kilpailuun lähtee kuitenkin jo muutaman vuoden takaa, jolloin perheemme tutustui tähän uuteen lajiin. Alkunsa kisamuoto sai Ruotsin saaristossa käytävästä ÖtillÖ kilpailusta, joka käydään Sandhamnin ja Utön välillä. Tämä yksi maailman vaativimmista yhden päivän kisoista koostuu vaihtelevista juoksu ja uintipätkistä siten, että matkaa kertyy juosten 65km ja uiden 10 km. Tässä linkki myös siihen tarinaan, joka seurasi kun tämä laji löytyi :)

No itse en alunperin ollut kauhean innostunut kokeilemaan lajia. Hulluahan se on toistakymmentä tuntia rääkätä itseään. Onneksi Ötön rinnalle on kehitetty näitä hieman lyhyempiä "jokamiehen" swimrun kisoja. Lopullinen lähtölaukaus osallistumiseen lähti kuitenkin vielä minuakin hullummalta kaveriltani, joka houkutteli minut parikseen. Tältä tyypiltä puuttuu selvästi itsesuojeluvaisto. Kovahan tuo uimakaveri on uimaan, mutta juoksukokemusta metsässä, erämaamaastosta puhumattakaan ei ole yhtään. Hänen edukseen on kyllä sanottava, ettvä aivan loistavasti suoriuduttu ja mielettömällä taistelutahdolla vielä höystettynä!

Kisainfoa kuuntelemassa.

Solvallan maastot ovat tosiaan haastavat ja niin kuin kokeneemmat siteerasivat adjektiivilla "teknisiä". Tämä kilpailureitti koostui ns. itälenkistä ja länsilenkistä. Kisakeskuksena toimi Solvallan urheiluopisto. Itälenkkiä olimme jo testanneet yhteistreeneissä muutamaa viikkoa aikaisemmin ja osasimme näin ollen varautua pahimpaan.

Reitti itäpuolella oli varsin haastavaa - pieniä polkuja eikä kovin helppoja juosta. Reitillä oli yhteensä kolme uintiosuutta ja yksi niistä osui Kattilajärvelle. Matkaa tuli noin 11 km, josta uintia 1,1km. Veteenmenot ja rantautumiset olivat oikein hyviä eikä niiden kanssa ollut suurempia ongelmia. Ystävälliset urheiluopiston opiskelijat opastivat uintiin lähdöissä ja uintireitin kanssa. Veden lämpötila oli 11-13 C välillä eli varsin rapsakkaa. Itse käytin neopreenilakkia, joka oli kyllä oikein passeli varustus noissa lämpötiloissa. Juoksureitti oli hyvin merkitty ja jos vain malttoi seurata merkkejä ei eksymisen vaaraa ollut. Muutama harhalaukaus piti kuitenkin vauhdikkaiden lajinvaihtojen yhteydessä tehdä. Niistä ei onneksi ollut loppuen lopuksi hirveästi muuta haittaa kun muutama väliin jäänyt sydämen lyönti, kun reittimerkkejä ei enää näkynytkään.

Lähtölaukausta odottamassa

Urheiluopiston huoltopisteen jälkeen jatkettiin läntiselle reitille. Tämän piti olla astetta helpompi, mutta saimme todeta, että juurakot ja kivet ja muut ihanuudet olivat näilläkin poluilla läsnä. Korkeuseroakin löytyi astetta enemmän kuin itälenkiltä. Muutamat satojen askelmien ylämäkirappuset saivat pohkeet mukavasti hapottamaan. Lisäksi matkaa sulostuttivat mm. pitkospuut, soiset pätkät ja yllättäen ihmispaljous Haukkalammen kohdilla. Saimme useaan otteeseen selostaa mitä olimme tekemässä ja mistä kilpailusta oli kyse. Onneksi länsipuolella juoksimme myös kansallispuiston runkoreittiä, joka on hiekkatietä. Tämä noin 20 km länsilenkki sisälsi kuusi uintipätkää, joiden piti olla yhteensä 2,2km. Kanssakilpailijoiden kanssa spekuloitiin kisan jälkeen, että pari pulahdusta oli kylläkin etukäteen ilmoitettua pidempiä. Pisteenä i:n päälle järjestäjät olivat järjestäneet loppuhuipennukseksi Solvalla laskettelurinteen kapuamisen, jossa sai viimeisetkin mehut puristaa kropasta irti.

Swinghillin laskettelurinteessä matkalla ylös kohti maalia.

Loppuun jäi myös jännitettävää koska olimme tehneet kahden muun naisjoukkueen kanssa tasaisesti matkaa ja näimme toisiamme aina uintiosuuksien aikana. Olimme tämän porukan kärjessä ja toisena naisjoukkueena etenemässä kohti maalia. Laskettelurinteen päällä saimmekin toisen näistä naisjoukkueista näkökenttään ja koska he olivat vielä rinteen alla saatoimme iloita myös naisten sarjan kakkostilasta (tulokset täältä).

Maalisuoralla - onnellisena!

Vaikka pieniltä fyysisiltä ruhjeilta emme tällä matkalla säästyneetkään niin täytyy kiittää kaveriani kisaan yllyttämisestä. En pidä itseäni minään kummoisena juoksijana enkä juoksua varsinaisesti rakasta, mutta tässä muodossa mukavasti uintien väliin piilotettuna juoksu tuntui maistuvan oikein hyvin. Kylmä vesi myös auttoi mukavasti palaautumisessa ja kelluessa bullareiden välissä kapulat palautuivat mukavasti seuraavalle metsäpätkälle. Tässä lajissa on selvästi aineksia täyttämään tulevaa kilpailukalenteria.

Käringsundin puolikas

Urheiluharrastus antaa niin monenlaisia elämyksiä. Moni muistaa jo sen jännityksen ja innostuksen tunteen kun painaa osallistumisnappia ilmoittautumisen yhteydessä. Puhumattakaan niistä kaikista treeneistä ulkona huikeine maisemineen ja maitohapon makusine sivujuonteineen. Mutta onnistuneen valmistautumisen siirtyminen itse kisasuoritukseen ja itsensä yllättäminen, on jo oma lukunsa.

Uinti takana. Hieman lyhennettynä +15 C takia. Kolmantena ylös vedestä. Seuraava nainen jossain 5 min päässä.

Itselläni ensimmäisen triathlonin puolimatkaan ilmoittautuminen oli jo iso askel kohti tuntematonta. Kestävyysurheilu oli astumassa ihan uudelle tasolle ja en halunnut lähteä puolimatkalle kärsimään. Olen nuoruudessani käynyt vetämässä yhden marathonin, kun olisin ollut korkeintaan puolikkaan kunnossa. Ei ollut kivaa.

Treenejä varjosti kaikenmaailman vaivat, mutta loppuen lopuksi ihan monipuolisesti mielestäni sain kaikkea kolmea lajia vahvistettua niin, että lopulta uskaltauduin lähteä viivalle. Olin jo lähtökohtaisesti ihan luottavainen kuntoni suhteen, mutta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen.

Uinti oli varsin perussuorittamista. Olen kova jännittämään ja se vetää jalat usein aika jäykiksi enkä aina saa ihan kaikkea uinnissa irti. Toisaalta uinti on se vahvin laji, joten en vaivaa sillä kovinkaan päätäni. Pyöräilystä kisa sitten lähtee käyntiin. Ahvenanmaan tiet on ihanteellisessa ajokunnossa ja punainen asfaltti siivitti kulkuani varsin vauhdikkaasti. Neljä lenkkiä antoi mahdollisuuden kannustajillekin pysymään suht hyvin kärryillä menosta maantiellä. Jaloissa tuntui koko ajan passelilta ja en siis viitsinyt  kovin paljoa hermostua itselleni varsin kovista keskareista. Takaraivossa toki hieman tykytti ajatus, että noinkohan vauhti kostautuu juoksussa.

Ja vielä yhdelle kiekalle. Pitkähihanen oli oikein hyvä valinta pyöräilyyn.

Juoksu lähti mainiosti käyntiin yhden puskakäynnin jälkeen. Vasta viimeaikoina olen oppinut juoksemaan kellon kanssa ja tällä kertaa se kyllä taisi pelastaa minut pahimmalta katastrofilta. Vauhtisokeus meinasi viedä mennessään. Maltillisesti käsijarru päällä vedin ensimmäisen reilun 5km lenkin. Vauhti pysyi suhteellisen tasaisena kaikki neljä lenkkiä. Sen verran juoksukunto vielä odottaa huippuansa, että viimeisellä kierroksella ei toiveista huolimatta ollut enää paukkuja loppukiriin. Tiesin kuitenkin, että tavoite 6h aloitus menee reilusti rikki ja olin siitä kyllä enemmän kuin onnellinen ja innoissani.

Erityisen innostavaa oli kanssakilpailijat, jotka hymyilivät ja tsemppailivat pyöräilyn ja juoksun aikana. Huikeeta, että muutkin ovat lähteneet hakemaan hymyissä suin niitä parhaita fiiliksiä siitä matkasta kohti maaliviivaa. Tässä ei perimmiltään ole kyse tiukkapipoisesta sijoitusten ja ennätysten metsästämisestä vaan onnistumisen tunteesta.

Maalisuoralla saa jo tuulettaa! Olipa voittaja fiilis.

Vaikka matka puolikkaan suoritukseen oli itsessään jo iso nautinto, leijailen nyt viikko puolikkaan jälkeen vieläkin pilvissä. Jos triathlon saa aikaan tällaisia tunteita kisa kisan jälkeen, taidan tulla riippuvaiseksi. Tämä elämys kantaa treenausta pitkin syksyä ja kohti uusia haasteita.

Matkaennätykset paukkuu

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämässäni vetänyt yli 100 km pyörälenkin. Ensimmäinen osui ihanalle kevätreissullemme Espanjaan, josta täytynee vielä kertoa myöhemmin enemmän. Toinen tehtiin Lappeenrannassa järvimaisemissa Espanjan matkakavereidemme kotimaisemissa. Meneehän se kun on aikaa ja voi tehdä muutaman kahvilapysähdyksen. Muutenkin keskivertolenkkini on pidentynyt roimasta. Kilometrikisassakin ennätykset paukkuivat jo elokuun alussa kun rikoin ensimmäistä kertaa 1000 km rajan. Kilometrikisa alkaa vasta toukokuun alusta, joten esim. nuo Espanjan kilometrit eivät sinne ole rekisteröityneet.

Toinen matkaennätykseni paukkui avovesiuintikisoissa. Osallistuin Kangasalla järjestettyihin pohjoismaisiin mestaruusuinteihin 5 km matkalla. Seuraavana päivänä olisi ollut tarjolla myös Masters lähtö 3 km matkalla, mutta halusin kokeilla tuota pidempää kisamatkaa. Sijoituksista ei tarvinnut haaveilla, sillä mukana oli parikymppisiä avovesispesialisteja ja muutama nuori suomalainen uintilupaus. Kokemus oli ihan mukava vaikka tylsäähän se oli yksin paukuttaa kaksi kierrosta 2,5 km rataa. Aallokkoa oli sen verran etten juuri muita uimareita matkalla nähnyt. Viimeisenä ei onneksi tarvinnut maaliin raahautua. Loppuaikakin oli mukavasti 1.22,37.

Seurailin tuloksia koko viikonlopun ajalta ja hämmästyttävintä oli huomata, että nuo samaiset avovesihirmut uivat lauantaina 10 km kilpailumatkan tismalleen samaan aikaan kuin perjantaina. Siis kun kertoi perjantain tuloksen kahdella sai loppuajan 10 km matkalle. Ovat ne kyllä yhdenlaisia dieselkoneita!

Kun toipuminen lasketaan kuukausissa

Olipa masentavaa huomata, että edellinen postaus käsitteli tismalleen samaa aihetta, josta ajattelin taas avautua. Vaivat näyttävät seuraavan toisiaan ja ehkä tässä alkaa jo oppimaan kohtaamaan nämäkin vaivat haasteina. Edelliset kivut on saatu paranneltua ja niiden jäljiltä on jäänyt ehkäisevät ja vahvistavat jumppaliikkeet. Akillesjänne/kantapää vaiva kesti lopulta reilu kaksi kuukautta.

Huhtikuusta olen pystynyt aloittamaan juoksemisen ja lisäämään juoksua ihan mukavasti. Uskalsin lopulta myös ilmoittaa itseni puolimatkan triathloniin, joka on parin viikon päästä. Tänä kesänä pääsin lopulta kisaamaan useammassa tri-kisassa. Kesäkuussa pikamatka ja heinäkuussa perusmatka tahdittivat mukavasti treenaamista. Tulokset eivät päätä huimanneet, mutta tyydyttivät kuitenkin. Jälkimmäisen kisan jälkeen rupesi ranteeni oireilemaan ja kävin sitä lopulta näyttämässä myös ortopedilla. Mitään hälyttävää hän ei siitä löytänyt, joten kivun rajoissa jatkettiin reenamista. Käytännössä ranne tuntui ainoastaan pidemmillä uintimatkoilla. Taas näyttää toista kuukautta vierähtävän, että siitäkin vaivasta päästään.

Uusimpana kolotuksen aiheena on kantapää jalkapohjan puolelta. Ei treenatessa tunnut, mutta levossa seisoessa ja kävellessä. Tätä lähdetään nyt seuraamaan, että tarviiko lähteä näyttämään jollekin. Ei tässä kannata lähteä hötkyilemään. Tuskin ihan hetkessä lähtee kuitenkaan. Kunhan ei hirveästi kipeytyisi lisää, kun on parit kivat kisatkin tässä tulossa.

Uusi mottoni: "Treenaamista kipujen ehdolla"

Urheilija ei tervettä päivää nää

Epätoivoista kirjoittaa noinkin kliseinen otsikko. Ei vain tullut mikään muu mieleen kun mietin tätä reilua puolta vuotta, jona en ole purkanut ajatuksiani tänne. Ei sillä ettenkö ole saanut urheiltuakin, mutta kremppojen määrä näyttää lisääntyvän uhkaavasti ja ne saa aina vaan kummallisempia ja täysin uusia muotoja.

Syksyllä solisluun seutu kipeytyi ja luulin saaneeni rintalihakseen krampin. Välttelin uintia ja jatkoin pyöräilyä ja juoksua. Osteopaatin avustuksella selvisi, että se olikin hermopinne. Pienillä hermovenytyksillä ja yläselän mobilisoinnilla pääsin alle viikossa eroon useita viikkoja vaivanneesta kivusta. Kiitokset siis asiantuntevalle ja ammattitaitoiselle osteopaatilleni.

Nyt alkuvuodesta olin jo päässyt mukavasti monipuolisen treenaamiseen makuun, kun jalkani alkoi oireilemaan. Oikean jalan akillesjänteen alaosa kipeytyi. Syynä mahdollisesti uudet sisäkengät tai innokkaat pitkät lenkit kovassa pakkasessa. Ei auttanut tulehduskipulääkekuurit, lepo eikä jääpussihoito. Jopa kävely oli tuskaista. Samaan aikaan alkoivat ihanat keväiset ja aurinkoiset päivät lisääntymään ja minä vain tahkon treeniä sisällä altaassa ja pyörän selässä. Onneksi jalka siis pysyi kivuttomana uidessa ja spinnatessa. Kahdella lääkärillä ja yhdellä fyssarilla käyty. On kokeiltu korkokenkähoitoa ja yöllisiä Mobilat hauteita. Nyt on aika varattu jalkaspesialisti fyssarille ja toivon, että sieltä vihdoin löytyisi apua ja toisaalta ennalta ehkäisyä mahdollisia tulevia jalkaongelmia ajatellen. Jalan tilanne on nyt se, että kipua on jatkunut yli 2 kuukautta. Kipu on laimentunut niin, että sitä on vain aamuisin. Näyttäisi siis siltä, että tämäkin (rasitusperäinen) vaiva näyttäisi ajan kanssa menevän ohi. Odottavan aika on vain niiin pitkä.

Olen varmastikin saanut liikanimen Jane Fonda kun liikun kaikkialla säärystimet jalassa. Tuntuu kuitenkin, että akillesjänteiden pitäminen lämpimänä on helpottanut asiaa. Jatkossa juostessakin kannattanee suojata akillesjänteet kylmältä. Hoidon kannalta haasteellista on myös ollut se, että kaikissa akillesjännevaivojen hoito-ohjeissa viitataan kireisiin pohkeisiin tai jänteeseen. Minä kun vain olen pohkeista (ja nilkasta) varsin liikkuva enkä helposti löydä liikettä, jolla pohjetta saisin tehokkaasti venytettyä. Tässäkin olen kehitellyt omia virityksiä ja panostanut enemmän niihin vahvistaviin liikkeisiin.

SM-uinteihin olen toki lähdössä Lappeenrantaan, mutta Länsiväyläjuoksusta on nyt luovuttava. Laitoin jo järjestäjille viestiä, että voisiko osallistumisoikeuden siirtää seuraavalle vuodelle. Tällä viikolla olin suunnitellut tekeväni myös päätöksen uuden haasteen vastaanottamisesta. Taitaa nyt päätös triathlonin puolikkaan suorittamisesta siirtyä tulevaisuuteen. Josko tässä kuitenkin olisi vielä toiveita loppukesän kisakalenterin täyttämiselle...

Tyttäreni näkemys minusta. Äiti uimassa ja haaveilemassa jäätelöstä.

Kesäharrastukseni triathlon

Kesäharrastukseni muuttuu kesä kesältä vakavammaksi. Tänä kesänä tavoitteeni oli osallistua jo huikasevasti kahteen kilpailuun edellisen kesien yhden sijaan.

Kisko-triathlon 2013, miesten lähtö

Kesäkuun alun Sääksi-triathlonin sprinttimatka (750-20-5) oli tarkoitus olla mukava harjoitus Kiskon perusmatkalle. Perusmatkaa pitempiä matkoja en ole harkinnutkaan ja tuollainen vajaan kolmen tunnin ponnistus onnistuu näillä treenimäärillä ja uimarin pohjilla vielä mainiosti.

Sääksi tarjosi mukavat puitteet kirkkasvetisen, lähdepohjaisen järven ja suhteellisen tasaisen maaston muodossa. Kävimme paria viikkoa aiemmin testaamassa pyöräreitin. Päätimme myös samassa yhteydessä tulla kisapaikalle jo edellisenä iltana ja yöpyä läheisellä opistolla. Kisa kun alkoi jo klo 9.

Itse kilpailu meni uinnin osalta kohtuullisesti. Ikäsarjojen SM-lähdössä miehet ja naiset starttasivat yhtäaikaa. Änkesin eturiviin ja pelkäsin isojen korstojen jyräävän mut lähtöjuoksussa (järvi oli jonkin matkaa varsin matalaa), mutta ihan hyvin pääsin uinnin päälle. Uintiseuraa riitti hyvin ja lopussa vielä ohittelin hyytyviä lihaskasoja. Ihan parhaaseen vauhtiin en mielestäni päässyt.

Pyöräily meni huikasevan reipasta vauhtia ja nautin vauhdin hurmasta. On se jännä etten näytä saavan tuollaista menoa irti muuten kuin numerolappu rinnassa. Porukkaa tulikin alussa vain maltillisesti ohi. Loppumatkasta reitti muuttui mäkisemmäksi ja allekirjoittaneen jalat hapotti. Mukavasti kerrytetty reilun 30 km/h keskarit alkoi tippumaan, mutta selvisin kuitenkin kohtuullisen voimissani vaihtoon.

Juoksu lähti yllättävän kepeästi vauhtiin ja ohittelin pari tyyppiä ja olin kolmannen peesissä varsin pitkään. Tämän leidin ohitin reilu kilometri ennen maalia. Paljon ei loppumatkalla tehoja kropasta kuitenkaan saanut irti ja niinpä loppukirissä tämä ohitettu meni menojaan. Tuloksista vielä selvisi, että kisasimme samassa sarjassa, höh!

Tässä vielä iloisesti edellä.

Kokonaisuudessa olin kisaan erittäin tyytyväinen. Kaikki ennakkoon ajatellut tavoiteajat paukkuivat rikki. Sijoitus SM-sarjassa (N35-39) oli lopulta 7. mutta iloisesti yllätyin siitä tosiasiasta, että mitallille matkaa oli vain 1,5 minuuttia (loppuajan ollessa 1h25min). Kilpailun tasosta mulla ei toki ole mitään tietoa, kun en kanssakilpalijoita (vielä) kovin hyvin tunne. Mutta näillä treenimäärillä täytyy olla vain tyytyväinen.

Iloinen kesäkauden aloitus vaihtui siis jo aikaisemmin mainitsemaani sitkeään yskään. Kiskossa olin kuitenkin mukana kisaturistina ja mukava ensikokemus sekin. Kameralla oli töitä ja sekin oli varsin vauhdikasta puuhaa. Loppukesästä en enää kisoihin halunnut ilmoittautua, koska keskittyminen kohti uinnin EM-kisoja on kuitenkin päätavoitteeni.

Muitakin merkkejä kesäharrastuksen vakavoitumisesta on havaittavissa. Pyörälenkit ovat pidentyneet ja talven harjoittelua on täydennetty spinningin muodossa. Pyörääni on ilmestynyt lisätangot, joita kaikista ennakkomanaamisista huolimatta olen oppinut käyttämään. Juoksuunkin olen panostanut vähän enemmän ja lisännyt juoksu(kisoja)tapahtumia ohjelmaan. Ensi vuonna ollaan taas uuden tilanteen edessä kun olen suunnitellut jättäväni uinnin MM-kisat Kanadassa väliin ja kesä on niin sanotusti vapaa täytettäväksi vaikkapa triathlon kisoilla.

Kotimainen avovesikausi

Eilen sai päätöksensä kotimaan avovesikausi. Itselläni kausi on ollut lyhyt mutta ytimekäs. Avovesitreenit voi laskea kahden käden sormilla. Kisoja oli kahdet. 

Pitkäjärven yliuinti uidaan heinäkuun lopussa Espoossa. Tapahtumaan olen osallistunut jo useana vuotena ja tänä vuonna oli pahimmat sinileväesiintymät minun aikanani, mutta minua se ei niin haitannut. Levät näytti painuneen rantaan ja matkalla en haistanut enkä maistanut mitään. Matkaan lähti 35 uimaria ja itse rantauduin viidentenä. Tällä kertaa uin matkat yksin eikä kiriapua tai suunnistuapua ollut. Yllätyksekseni paransin kuitenkin reittiennätystäni minuutilla. 2,1 km taittui aikaan 31min17s.

Tiukka irvistys uinnin jälkeen. Hieman hengästytti!

Avovesiuinnit SM-kilpailut uitiin eilen 10.8. Kangasalla. 3 km koitokseen lähti omassa 35-49 vuotiaitten sarjassa 9 uimaria. Vesi oli tällä kertaa yli 20 asteista ja siis varsin mielyttävä verrattuna viime vuoden alle 18 asteeseen. Mestaruuteen sai tänä vuonna tehdä ihan kunnon päivätyön kun kakkoseksi tullut oli koko matkan näköetäisyydellä. Matka uitiin kuutena 500 m lenkkinä. Suunnistus oli yllättävän haasteelista tällä kertaa. Soutustadionin pienet ja valkoiset reittipampulat oli hankalat minulle ja jouduin katsomaan suuntaa turhan usein. Käännökset sen sijaan meni mukavan vauhdikkaasti. Vaikka en mitenkään hissukseen muitakaan kierroksia mennyt niin viimeiselle kierrokselle yritin vauhtia vielä lisätä. Viimeisen reilun 200m suoran painelin kyllä aivan kaikki pelissä. Päätin, että loppukiriin tätä taistoa ei viedä ja niin tuo taktiikka puri. Mestaruus tuli 25 s erolla!

Ryhmähenkeä parhaimmillaan! Masters naiset juuri ennen lähtöä.

Taas irvistellään. Voittajan on helppo hymyillä!

Kausi jatkuu vielä Mastersien EM-uinneissa Hollannin Eindhovenissa syyskuun alussa. Siellä minulla on puolustettavana kahden vuoden takainen avoveden EM-hopea. Sarja on tosin vaihtunut, mutta taistelemaan lähdetään. Uinti siellä on mielenkiintoinen. Reitti on kaupungin keskustan kanaalissa ja suora 3 km reitti. Käännöksistä ei siis tarvitse murehtia, muta toisaalta välimatkojen arviointi voi olla haastavaa. Pari siltaa matkalla on, joten hieman tarvinnee reittiin tutustua etukäteen.

(Kuvat Maikki Torsti)

Havnebad, Kööpenhamina

Perheen kesälomareissu suuntautui Tanskaan. Otin itselleni hieman omaa aikaa Kööpenhaminassa ja suuntasin minnepä muualle kuin uimaan. Kööpenhaminan uimarantoja täydentää kanaaleihin tehdyt uimalat "havnebad". Osuin niistä kuuluisimpaan Islands Bryggen uimalaan. 

Uimala kokonaisuudessaan hieman kauempaa kuvattuna.

Uimala sijaitsee kävelymatkan päässä keskustassa. Valvottu ja aidattu alue takaa suht mukavat puitteet. Alue oli kuin suuri laituri joka erotti pari lasten allasta, hyppyaltaan ja 75 m pitkän uima-altaan. Veden laatua kehuttiin nettisivuilla ja Köpiksessä onkin kuulemma tehty paljon töitä kanaalien veden laadun kohottamiseksi. Ihan kirkasta ja aistivaraisesti puhdasta vettähän se oli. Suolaiseen makuun en kuitenkaan ihan heti tottunut. Meressä tulee uitua aika harvoin. Altaassa ei ole seiniä vaan turvallisuuden takaamiseksi alue on verkotettu reinoilta ja pohjasta. Pohjaan oli laitettu laatat 10 m välein niin oli jotain katseltavaa uidessa :) Allas oli noin 10 metriä leveä eikä rataköysiä ollut. Onneksi uimareita ei ollut kovinkaan paljon. Hetkellisesti taisin olla altaassa jopa yksin ja uskalsin kokeilla myös selkää. Pieni miinus siitä, että vaatteiden vaihtoon tai arvotavaroiden säilytykseen ei ollut tiloja. Mutta kerrankin lomalla sai tällaisen elämyksen ilmaiseksi.

Vesi mukavan lämpöistä +22C ja ilmakin +25C.

Kehon hallintaa

Sitkeän kesäyskän jälkeen ja lähes kolmen viikon urheilutauon jälkeen addikti pääsi vihdoin nauttimaan kropan hallinnasta ja kipeistä lihaksista.

Kevyttä paluuta yritettiin bodybalancen ja seinäpilateksen avulla. Bodybalancehan on sekoitus Tai Chi:tä, pilatesta ja joogaa. Periaatteessa ihan kevyttä, jos siis hallitsee keskikroppaansa ja tasapainoa. Treenitauon jälkeen lihakset olivat kuitenkin ihmeissään tällaisesta ”sisäisen tasapainon ja harmonian etsinnästä” kuten tuntia kuvataan.

Seinäpilateksen ohjaaja onneksi osasi heti palauttaa meidät ensikertalaiset maan pinnalle ja kertoi, että tunti tulee olemaan rankka ja seuraavana päivänä paikat tulee olemaan kipeät. Seinäpilates kun ei hirveästi muistuta lyhyempää kaimaansa pilatesta. Yhteistä toki on kehonhallinta ja liikkeen virtaavuus.

Seinän varassa killuva kuvaaja.

Seinäpilateksen teho aloittelijoille perustunee kauhusta jäykkänä pidettäviin lihaksiin. Roikkuminen seinästä vyön varassa koettelee myös insinöörin uskoa fysiikanlakeihin. Kun tunnin edetessä luotto kasvaa, voi liikelaajuuksista saada tehoa myös niihin löytämättömiin lihaksiin. Oman kropan liikkeen lisäksi lisävastusta ja monipuolisempaa treeniä saa erilaisista seinään kiinnitettävistä kuminauhoista joilla tehdään käsi- ja jalkaliikkeitä. Puoltoistatuntisen kruunaa venyttely ja apinamainen roikkuminen seinällä pää alaspäin. Seuraavana päivänä tosiaan oli lihakset kipeänä ja lantio mustelmilla seinävyöstä. Kokemus oli kuitenkin huikaiseva, joten joutunen suosittelemaan tätä ainakin eräänlaisena elämyksenä. Kolmiulotteiset liikkeet soveltuvat vieläpä erityisen hyvin uimareille.

Sen sijaan että alkaisin itkuvirren sairastamisesta kesällä parhaaseen treenikauteen, päätänkin tämän siihen ihanaan tunteeseen, kun pääsee taas urheilemaan tauon jälkeen ja tuntee lihaksissa maitohappoa, tärinää ja väsymystä. Tämän kevyen paluun jälkeen onkin mukava lähteä keräämään näitä tuntemuksia vedessä, maantiellä ja lenkkipoluilla.

Jäähyväiset Leppävaaran uimahallille

1969 rakennettu halli peruskorjataan

Toukokuun lopussa jätimme jäähyväiset päätreenialtaallemme Leppävaraan uimahallissa. Hallissa on edessä parin vuoden perusteellinen remontti ja samassa yhteydessä Espoo saa vihdoin kunnon maauimalan. Uintikeskuksesta muodostuukin varsin mukava uinnin mekka. Ulos tulee Olympiamitat täyttävä allas ja sisälläkin on 8 ratainen piikin allas sekä uutena hyppyallas. Lisähärpäkkeinä muutama lastenallas lisää, porealtaita, saunoja, punttisali ja kunnon kahvio. Hallin remontin etenemistä voi seurata esimerkiksi Leppävaara seuran sivuilta.

Suihkutilojen lasitiilet kasvattivat talvisin komeat jääpuikot ilmastointi aukon alle.

Naisten pukuhuoneen suihkuhuone.

Piiitkä käytävä.

Tuohon suuntaan kroolaamaan.

Espoossa ei remontin ajan ole kuin kolme hallia käytössä: Tapiola, Espoonlahti ja Keski-Espoo. Ahtaus tulee olemaan suuri. Me mastersuimarit väistymme tietenkin nuorempien harrastajien tieltä ja saamme käyttöömme kaikki jämäharjoitusajat. Olimmekin tottuneet varsin hyviin oloihin. Treenejä oli joka arki-illalle ja tilaa reilusti. Leppävaarassa käytössä oli koko halli sulkemisajan jälkeen ja Espoonlahdessakin useampi 50 m rata. Lisäksi vapaaharjoitteluvuoroja oli viikonloppuisin. Syksyn vuorot ovat jo alustavasti tiedossa ja Espoon puolelta tilaa meille ”vanhuksille” on tosi niukasti. Onneksi saimme hätäapuvuoron Kauniaisista ja siellä meillä on yhtenä iltana viikossa koko halli käytössä. Sopu sijaa antaa ja edessä häämöttää uudistunut Leppävaaran halli, tai paremminkin uimakeskus.

Legendaarisia mainoksia. Osa jo varsin vanhoja.

Uusi halli ja ulkoalue piirrustuksissa.

Masters SM Maarianhamina 22.-24.3.2013

SM-uinnit järjestettiin lähes ulkomailla kun matkasimme laivalla Maarianhaminaan. Asiointikin piti pääosin tehdä toisella kotimaisella. Yllättävän paljon masters-uintiväkeä oli kuitenkin meren taakse matkaan lähtenyt. Itselläni starttisetti oli varsin vakiintunut. Perjantain jätin taas väliin, mutta lauantaille ja sunnuntaille lajeja riitti. Viestit jaksojen alkuun ja loppuun ja lisäksi joka jaksossa henkilökohtainen pulahdus. Lauantain päivästä tulikin megapitkä, kun ilta venähti hallin valojen sammuttua automaattisesti klo 20 kesken viimeisten viestiuintien. Eivät olleet kisojen ajaksi poistaneet ajastimia valoista. Lopulta hallilta pääsimme pois vasta klo 21. Vielä kun paikalliset ravintolat eivät osanneet varautua nälkäisiin uimarilaumoihin, kotiuduimme hotelliin ruokailun päätteeksi vasta klo 23. Omalta osalta kisat sujuivat varsin mallikkaasti ja ajat viittasivat siihen, että vielä sitä edelleen kehitytään uimarina. Valitettavasti kuitenkin päälimmäisenä reissusta ei suinkaan jäänyt onnistumisen maku suuhun.

Käännösvahdit työntouhussa.

Lauantain megayllätyksestä vastasi nimittäin virkaintoinen käännösvahti. En muista, että minua olisi ikinä ennen hylätty uimakisoissa. No nyt tuli sekin koettua. Päämatkallani 200 selkäuinnissa kolmannessa käännöksessä en käännösvahdin mielestä toiminut sääntöjen mukaisesti. Itse en kyllä tällaista ”virhettä” tunnistanut tehneeni ja asia selvisi kun mieheni oli netistä liveaikoja seuratessaan ihmetellyt tuloksen häipymistä ruudulta. Tekstiviestiä ihmeteltyäni kävin minäkin tulosliuskoista toteamassa asian laidan. Ei auttanut keskustelut päätuomarin kanssa. Asiasta ei kuulemma kannata valittaa, koska tuomiota ei tultaisi purkamaan. Sana sanaa vastaan. Oh well, eipä aika edes ihan ollut suomenennätys, joten olkoon nyt sitten… Varsin kova aika kuitenkin oli ja olisin mielelläni sen ennätyksekseni kirjannut.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Maarianhaminan Mariebad täytyy kyllä kehua miljöönsä puolesta aika huikeaksi halliksi. Ulkoaltaat olivat talvellakin auki ja siellä kamerat välkkyivätkin ahkeraan. Taustalla sekä hallin ikkunoista että ulkoaltaista idyllinen meren jää, jäätie ja paljon ulkoilevia ihmisiä auringonpaisteessa.

Ja takana siintää meri.

Tiukkaa trikoota

Suomesta on haastava ostaa uintiin välineitä. Varsinkin kisatason uikkarit on haettava maahantuojilta tai tilattava ulkomailta. Itse olen turvautunut jälkimmäiseen varsinkin sen ykköstykki lahjeuikkarin kohdalla. Hintakin näytti olevan useamman kymmenen euroa edullisempi vaikka punnan kurssi ei meille tällä hetkellä kovin hyvä ole. Tilaus lähti siis tutun brittiläisen uintikaupan suuntaan.

Merkkiuskollisuutta on ihan käytännön syistä helppo ylläpitää. Koot on yhtenevät mallista toiseen.  Itse olen päätynyt Speedoon, jonka aiempi kisapuku LZR on ollut ihan huippuhyvä päällä. Kyseinen puku on jo loppuunmyyty ja tilalle Lontoon Olympialaisten alla lanseerattiin Fastskin3. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että Areenan puvut ovat herkullisen värisiä (mutta myös järjettömän kalliita) ja niitäkin hetken netissä katselin.

Vaikka Speedon on varmasti muokannut uudesta FS3:sta ominaisuuksiltaan parempaa kuin edellinen LZR oli, on ulkonäössä silti menty minustaa harppaus taaksepäin. Siinä kun LZR oli tyylikäs kokomusta puku, niin FS3:n kolme eri mallia on saanut mahan etumukseensa jotain ihmeen värikkäitä vauhtiviivoja. Kallein malleista (Super Elite) on tässäkin suhteessa parhaimman näköinen.

Uunituore uikkari

Hinnat ovat toki Olympialaisten jälkeen hieman tuulleet alas, mutta silti reilu kolmestaa euroa tuosta kalleimmasta mallista oli minulle hieman liian suolainen hinta. Tietojen perusteella toiseksi paras malli (Elite) ei pitäisi paljon ominaisuuksissa hävitä. Niinpä päädyin ostamaan sen. Tärkeintä puvussa on se että se istuu hyvin ja on jämäkkä ja tuntuu topakalta päällä. Ominaisuudet toki tarkoittavat myös sitä, että pukeminen on varsin haasteelista ja aikaa vievää. Oma pukuni saapui pari viikkoa sitten ja nyt vihdoin olen sitä myös päälle kokeillut. Yksin sen pukeminen ei kuitenkaan onnistu, vaan apua tarvitaan varsinkin pukemisen loppuvaiheessa. Hyvältä tuo puku silti vaikuttaa ja pian sitä pääsee kisoihinkin kokeilemaan.

Puhtaalta pöydältä

Uusi vuosi on aina monessa asiassa käännekohta ja uuden alku. Monelle urheilijalle se nollaa edellisen vuoden treenilaskurit ja usein myös suunnitelmat seuraavalle vuodelle hahmotellaan tässä vaiheessa.  Minulla urheilulliset kohokohdat löytynevät harvoista teksteistäni aika heposti.

Kevät 2012 ja ensimmäisiä pyörälenkkejä maantiepyörällä

Vuosihan oli jokatapauksessa ihan loistava. Toki ajattelin vuoden sujuvan hieman erilailla kuin se lopulta menikään, mutta eikös se usein menekin niin. Elämä kun on yllätyksellistä. Toisaalta kaikilla osa-alueilla (uinti, pyöräily, juoksu) treenasin kilometreissä enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että syksylle tuli parikin pitkää treenitaukoa loukkaantumisten johdosta. Pyöräilyn treenimäärät painottuu selvästi alkukesään ja uinnissa taasen kolme leiriä piti huolen kilsojen kertymisestä.

Tuloksetkin puhuvat puolestaan. Vuoden aikana tuli tehtyä monta henkilökohtasta ennätystä. Kaikista mahtavista reissuista, elämyksistä ja kokemuksista puhumattakaan.

Haasteena tälle vuodelle siirrän viime vuotisen haasteeni, jota en saanut toteutumaan eli juoksukilometrejä saisi kertyä enemmän kuin uintikilometrejä. Ei se paljosta jäänyt puuttumaan, mutta syksyn juoksujen tyssääminen näkyi nyt kyllä isona lovena juoksumäärissä.

Kilpailullisesti tämä vuosi tulee toistamaan edellistä. Syksyllä on pääkisat eli Mastersien EM-uinnit Hollannissa ja niitä täydentää lyhyen ja pitkän radan SM-uinnit. Triathlonin osalta kesä on vielä auki, mutta eiköhän Kiskossa taas rehkitä. Joku toinen ja kolmaskin koitos olisi kiva saada aikatauluun. Juoksun osalta ilmoitin itseni ja personal trainerini uuden vuoden aattona Länsiväylä juoksuun huhtikuulle. Onpahan tähtäin asetettu ja toivottavasti se potkii myös ahkerammin lenkkipolulle.

Avovesitreenit Oittaalla

PT:ni eli ukkokultani tähtäimessä on myös erinäköisiä kestävyyskoitoksia ja niistä voikin lueskella enemmän edustamansa seuran sivuilta. Viime vuoden rankin koitokseni olikin varmasti penkkiurheilusessioni syyskuulta, kun 14 tuntia jännitin Ö till Ö kilpailun etenemistä. Tämä kisa on vaatimattomasti myös listattu maailman yhdeksi rankimmista kestävyyskilpailuista. Tämän kisan suoritus ei meidän perheessä kuitenkaan vielä riitä meriitiksi Ironmaniin osallistumiseen, vaan olen asettanut vaatimukseksi puolimatkan ja maratonin suorittamisen. Joroinen kutsuu siis ainakin yhtä meiden perheen jäsentä...

Treeneihin panostetaan tänä vuonna kotimassa eikä ulkomaanleirejä ole suunnitteilla. Uintileirejä ainakin Vierumäellä ja toivottavasti joku pyörän tehoviikonloppu keväällä olisi kova sana. Kaiken kaikkiaan intoa puhkuen vuodelle 2013!

Epäonnen syyskuu

Kun jokin lähtee menemään urheilussa pieleen, saa olla tarkkana ettei kaikki mene entistä enemmän solmuun. Tämä opetuksena itsellenikin jatkoa ajatellen.

Aloitetaanpa alusta. Muutenkin kehnosti mennyt suunnistuskauteni sai loppupysäyksen, kun syyskuun alun firmaliigan osakilpailussa vedin kunnon lipat avokalliolla. Jalat lähti alta niin, että en muista vastaavaa tapahtuneen koskaan. Yhtäkkiä olin vain ketarat ojossa maassa. Joka paikkaa kihelmöi ja verta valui joka puolelta. Hetken tuntemuksia kuunneltuani juoksin kiltisti pari viimeistä rastia ja tein hyväksytyn suorituksen. Kaikkialle sattui pirusti maalissa, mutta enpähän keskeyttänyt ja annoinpahan panokseni joukkueelle.

Vaikka luulin selvinneeni pintanaarmuilla, antoi illan tuskaiset tunnit viitteitä siihen, että en ehkä olisi täysin työkuntoinen seuraavana päivänä. Yö vielä meni buranan voimalla, mutta päädyin aamulla kuitenkin kurvaamaan lääkärin kursittavaksi. Toisesta kämmenestä oli nahkaa rullalla reilun kokoiselta alueelta ja toinen polvi oli samoin kokenut varsin mittavat nahan luovutukset metsään. Muut ruhjeet olivatkin oikeasti pieniä naarmuja. Vaikka henkiset kivut oli valtaisat ei ne fyysisetkään kivut kovin pieniä olleet.

Uimaan ei tarvinnut vähään aikaan haaveilla pääsevänsä. No siitä suivaantuneena aloitin ensin kävelylenkeillä ja lopulta polven saadessa ruven päälle jatkoin juoksemalla. Olinpa tavoitteenkin jo asettanut syyskuun lopun puolimaratonille. Uimaan ei käden kanssa vielä uskaltanut mennä, joten lisäsin juoksutreeniä.

Lopulta syyskuun puolivälissä olisin jo uskaltautunut uimaankin, mutta miehen pitkän työmatkan ja monen epäonnisen lastenhoitoyrityksen jälkeen en päässyt koko syyskuussa uimaan lähes ollenkaan. Olinpahan kuitenkin juossut. Siinä määrin, että viikkoa ennen puolikasta pohje sanoi työsopimuksen irti.

Itse diaknosoin pikaisesti rasitusvamman/lihastulehduksen ja vaikka kuinka pidin jalkaa levossa ja söin tulehduskipulääkettä ei se jalka tointunut juoksemaan puolikasta. Pitkäänhän nuo rasitusvammat kestää parantua, joten malttia vain peliin. Olin kuitenkin siinä määrin hermoromahduksen partaalla näiden kaikkien vammojeni ja epäonnistumisteni kanssa, että piti kyllä vähän keräille itsetunnon rippeitä.

Onneksi kannustajia löytyi, kun jaksoin hieman tuohtumukseltani niitä kuunnella. Enpä ole ensimmäinen urheilija joka itseään teloo. Lokakuun alussa twitteriin ilmestyi kuvia Norjan hiihdon olympiavoittajan Skofterudin epäonnisesta lenkistä. Jos ei nyt ihan noin huipulle mennä, niin piankos sitä lähipiiristäkin löytyi vähän tavallisempaa tallaajaa epäonnistumistensa kanssa: sekä ruhjeiden, että rasitusvammojenkin. Epäonnenkierteessä on vain niin vaikea nähdä sitä isoa kokonaisuutta. Nyt jo hieman ahdistuksesta palautuneena ja vammoista vapaana, olen jo suunnannut toiveikkaat katseeni tulevaisuuteen ja kohti niitä kuuluisia uusia haasteita.

Tässä vielä hieman mallia Milanon keskustan pyöräreiteistä, joita ihailin työmatkallani lokakuun alussa. Ai että, kun Suomessakin kesäinen kausi jatkuisi lokakuun puolelle ja voi kun pyöräilijät huomioitaisiin näin ruhtinaallisesti minunkin kotikaupungissani Espoossa.

Milanon keskustan pyöräkaista ja lokakuinen pyöräilysää.

Avovesiuintikauden saldo

Avovesiuinti on viimekesinä ollut yksinäistä puuhaa harjoitella ja eipä kisoissakaan ruuhkaa ole ollut. Tänä kesänä treenien osalta saatiin hieman tilannetta parannettua. Eräs uimari aloitti avovesiuintiryhmän ja aktivoi ison joukon uimareita osallistumaan Espoon Kaitalammella pidettyihin avovesitreeneihin. Itse osallistuin muutaman kerran ja erityisesti treeneissä tuli totuttua kylmään veteen. Kaitalampi on syvä järvi ja vesi siellä ainakin tänä kesänä varsin viileää. Toisaalta mikäpäs sen paremmin valmistaa lämpimiin allasvesiin tottunutta avovesikoitoksiin.

Yhteensattumat antoivat minulle vielä varsin kovatasoista uintiseuraa varsinaisissa kilpailuissa. Pitkäjärven yliuinti oli saanut osallitujia ennätysmäärän 50 kpl. Tämä määrä leviää Pitkäjärvelle varsin hyvin, kun mukana on kuitenkin monen tasoista menijää. Menomatkalla sain kuitenkin mukavan peesin ja nautiskelinkin tästä harvinaisuudesta koko matkan kivelle asti. Kääntöpaikan jälkeen yritin hieman jo saada hajurakoakin. Vaikka seura on aina mukavaa järvenselällä, on voitto (vaikka ei kilpailusta olekaan kyse) kuitenkin vielä mukavampaa. Varsinkin kun matkakaverina oli niinkin kova luu kuin Teemu Lemmettylä. Oma aikani oli lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna, joten tulosparannuksella ei päässyt tällä kertaa tuulettelemaan.

Pitkäjärven uimarannan kuhinaa ennen starttia.

Avovesiuinnin SM-kisoissa Kangasalla uintiseuran saaminen oli vielä makoisampaa. Tällä kertaa uin koko 3 km matkan legendaarisen triathlonisti Pauli Kiurun kanssa. Uimme Paulin kanssa vuorovedoin. Vauhti oli tasaista ja koska omassa sarjassani olin jo varsin hyvissä asemissa ensimmäisen 500 m metrin jälkeen ei hirveästi tehnyt mieli mennä mukavuusalueelta pois. Viimeisellä kierroksella hieman kuitenkin kilpailuvietti taas voitti ja niinpä vauhtiakin lisättiin. Kiritaistelussa sainkin maalissa parin sekunnin edun. Vaikka vesi olikin vain 18 asteista oli kimppatreeneistä selkeästi ollut hyötyä. Olin myös henkisesti valmistautunut siihen, että tämän tulen kestämään vaikka kylmää olisi. Näillä eväin selvisin ilman suurimpia ongelmia. Aikakin oli kovempi kuin viime vuonna Hämeenlinnassa.

Minä edessä, Pauli Kiuru perässä juuri ennen maaliintuloa (kuva järjestäjien sivuilta).

Ensi kaudella pyrin osallistumaan avovesiuinnissa myös arvokisoihin. Hollannin EM-uinneissa olisi tarkoitus syyskuussa olla puolustamassa EM-hopeaa. Ensi kesänä on treeneissä ja avovesikisoissa siis tiedossa erilaista säpinää. Ennen sitä on kuitenkin monta muuta haastetta odottamassa...