Testausta

Innostuin mieheni esimerkkiä seuraten testaamaan itseäni. Kävin epäsuorassa kynnystestissä Vierumäellä. Testi tehtiin siis juosten urheiluopiston sisähallissa 200m radalla. Testauksesta vastasi kyseisen putiikin testauspäällikkö ja oli kaikessa tuskassaan oikein mukava kokemus. Kiitos mukavan ja kannustavan testiporukan. Olen nyt yrittänyt tulkita tuloksia sekä miehen kuvaamia videopätkiä. Ehkä tästä jotain potkua ja treenivinkkiä tuli kevääksi. Ainakin hiihtolenkeille yritän jo toteuttaa joitakin syke/treenivinkkejä. Olin tyytyväinen maitohapon sietooni - sain laktaatit nousemaan yli kymppiin. Mutta toisaalta en saanut sykkeitäni nousemaan maksimeihin. Ainakin hiihtäen olen saanut joitakin pykäliä korkeamman arvon. Syynä tähän tosin saattoi olla se, että vedin täyden setin testiä eli 8x1000m. Taisi matkallisesti olla hieman liikaa maksimeiden yrittämiseen viimeisellä. Onneksi rajat löytyi nätisti kolmannen ja kuudennen tonnin kohdilta.

Näytteenottoon tulossa

Samaisen Vierumäen loman yhteydessä otin uuden sykemittarin käyttöön. Oikeastaan perin miehen vanhan Polarin, kun hän hommasi itselleen Garminin. Kumpikin sai siis päivitetyn ja vähän paremmat lelun itselleen. Minulle uutena tuli gps-palikka, jolla nyt mittailen lenkkien matkaa ja lenkin aikana seurailen mm. nopeuttani. Olenkin pyrkinyt systemaattisesti pidentämään lenkkejäni ja onhan se yhdenlaista ajantappoa kun lenkin aikana vertailee miten nopeus vaihtuu ylä- ja alamäissä ;)

Treeniajat onkin mukavasti olleet nousussa vaikka treenimääriä en olekaan juuri kasvattanut. Lähestyin jo maagista 10h/vko useampana viikkona peräkkäin. Mutta pitihän se kauden eka tauti iskeä minuunkin. Flunssalla mennään ja toivotaan, että ehdin palautumaan vielä viimeistelyleiriin sekä loppukuusta käytäviin mastersien SM-uinteihin.

Pitkän radan masters SM 2011

Kisa-analyysini näyttää tulevan järjestäin muutaman kuukauden viiveellä. Ajattelin kuitenkin muutamalla lauseella kertoa Porin SM-uinneista ja hienosta uudesta hallista. Ei Suomen maassa niin usein uusia halleja rakenneta ja nyt pääsimme korkkaamaan uutuuttaan hohtavan hallin. Se varmasti siivitti ainakin minut ihan mahtaviin suorituksiin. Jännitykset oli avautuneet Jaltalla ja nyt vain nautiskeltiin. No 800 vu ei ihan irronnut kuten avauspäivänä Jaltalla, mutta selkäuinteihin olin ihan mielettömän tyytyväinen.

Viestit mukaan lukien starttasin selkäuintiin yhteensä viisi kertaa. Lyhyellä 50 m pyrähdykselläkin alan löytämään sisäistä uimariani. Olen aina ollut kehno näissä pikapyrähdyksissä, mutta nyt löysin rytmin.

200 selkäuinnissa pääsin hyvin vedon päälle ja sain kuin sainkin uitua sen SE-ajan jota oli jo pari vuotta havitellut. Tuntui, että pääsin ihan eri tasolle kun oli tahkonut sekunnin päähän siitä ennätyksestä ja nyt alitin sen yli viidellä sekunnilla. Tuuletin maalissa ekaa kertaa elämässäni ja nautin.

Viimeisenä päivänä alkoi kisapäivät jo painamaan, mutta uin kuin uinkin vielä ennätykseni 100 selärissä. Kisaviikonlopun täydensi naisten 4x100 sekariviesti, jossa teimme sekä SE:n että PE:n.

Porin uusi 50m allas

Blogihiljaisuutta

Syksy on mennyt hujauksessa. Lomamoodista takaisin arkimoodiin siirtyminen näyttää vievän kaiken energian. Omat haasteensa tähän syksyyn ovat tuoneet esikoisen koulun aloitus ja kahden läheisen ihmisen kuolemat.

Urheilua ei kuitenkaan ole unohdettu kaikista muista mielessä pyörivistä asioista huolimatta. Ilman sitä olisikin ollut varsin raskasta. Uskomattoman leuto syksy on innoittanut lenkkipoluille, mutta jostain syystä pyöräilyyn se ei minua ole juurikaan innostanut. Huono homma sinänsä ja nyt pitäisikin saada joku motivaatioruiske tähän ongelmaan. Ensi kesänä olisi edelleen tavoitteena saada parit tri-kisat kilpailukalenteriin.

Motivaation puute pyöräilyyn näkyi myös kesän aikana käydyssä kilometrikisassa. Vaikka joukkueemme saavuttikin palkintopallisijoituksen, olin minä peränpitäjänä joukkueen sisällä. Toki kesällä pyöräily painoittui alkukesään ja Kiskon mittelöiden jälkeen keskityin lähes 100% uintiin ja syyskuun EM-kisoihin. Ensi vuonna nämä arvokisat on jo kesäkuussa, joten erilainen kesä on jokatapauksessa tulossa ja sen pitäisi näkyä pyöräilykilsoissakin.

Suunnistuksen saralla tämä kesä oli myös hiljainen. Harmi sinänsä, koska suunnistus on niin karkkia treenauksessa. Urheilun lomassa ratkottavat pähkinät ja aivojumppa on niin ihanan rankkaa ja tyhjentävää. Syksyn Firmaliigassa uurastus onneksi palkittiin ja joukkueemme nousi seuraavaan sarjaan. Yhdessä osakilpailussa pääsin vielä joukkueemme kärkipaikalle ja ainoana naisena joukkueessa siihen voinee olla tyytyväinen. Espoorasteilla en etukäteispäätöksistä huolimatta uskaltautunut kuin helpoille c-reiteille. Ehkäpä haaste ensi vuodelle on hypätä askel eteenpäin tässäkin lajissa ja uskaltautua vaativammille b-reiteille.

Terveenä kuitenkin onnistuin pysymään koko niin sanotun kilpailukauden. Nyt syksyn viimeisten kisojen jälkeen olenkin sitten ollut flunssassa kohta toistaviikkoa. Toivottavasti viime syksyn kuukauden flunssaputki ei saa jatkoa ja voin pian taas aloittaa peruskuntokauden.

Mies täydensi välinevarastoani Inov:n maastojuoksukengillä. Malli ei ole täysin sama kuin kuvassa, mutta idea siitä varmasti välittyy.

Jaltan tunnelmia

Kaksi kuukautta mastersien EM-uintien jälkeen on hyvä palata kisatuloksiin ja tunnelmiin. Minulle ensimmäiset kilpailut ulkomailla ikinä toi tietenkin oman lisämausteensa koko reissuun. Itse kilpailuista päällimmäisenä on mielessä se, että päivät oli pitkälti odottamista, odottamista ja odottamista ennen omaa kilpailusuoritusta. Kuvaavaa oli se, että ensimmäisenä päivänä kisaohjelmassani oli 800 vu. Sitä ennen uitiin naisten ja miesten 200 sku sekä miesten  800 vu. Kilpailut alkoivat aamulla klo 9 ja oma eräni uitiin illalla klo 17. Kilpailijoita näissä kisoissa oli huomattavasti vähemmän kuin vastaavissa kisoissa aiemmin. Eksoottinen kilpailupaikka karsi todennäköisesti suurimman osan osallistujista. Suomella oli kuitenkin edustettuna mukavat noin 40 uimaria. Ja sijoituksethan jaetaan kuitenkin aina läsnäolijoiden kesken!

Tuloksellisesti olin heti kisojen jälkeen pettynyt allassuorituksiini. Ajat eivät hiponeet itselleni asetettamiani tavoitteita ja sitä mitalliakaan ei sitten tullut. Nyt 2 kk jälkikäteen olen vähän pehmentänyt ajatuksiani. Oikeastaan taisin kuitenkin uida ihan kelpo aikoja. Parannettavaa jäi erityisesti pitkillä vapareilla vauhdinjaossa ja kaikilla matkoilla käännöksissä. 100 su uinti viimeisenä allaspäivänä oli jo ihan rohkeaa, mutta myrskytuuli toi hankaluuksia käännökseen kun käännösliput liehuivat missä sattui. Tässä vielä ajat ja tulokset omassa 30-34 vuotiaitten sarjassa:
800 vu 11.22,22 sijoitus 4/8
200 vu 2.36,38 sij. 7/8
400 vu 5.31,46 sij. 4/8
200 su 2.55,55 sij. 5/7
100 su 1.20,07 sij. 5/9

Keskittymistä ennen starttia.

Viimeisenä matkapäivä oli vielä vuorossa avovesiuinti. Veden lämpötila oli mukavat +20 astetta, mutta mahdollinen kohtaaminen meduusojen kanssa mietitytti. Näköhavaintojen mukaan niitä oli kuitenkin ollut koko kisaviikon vedessä niukanlaisesti. Itse taisin törmätä (käsi hipaisi) ainoastaan yhteen uinnin aikana. Samassa lähdössä minun kanssani lähti neljästä eri ikäryhmästä uimareita - yhteensä 35 uimaria. Vaikka meillä oli eriväriset (hailakan) väriset lakit, ei uidessa juuri pystynyt erottamaan oliko vieressä uiva samaa ikäryhmää vai ei. Oli siis syytä kamppailla kaikkia vastaan. Heti lähdössä muutama lähti niin kovaa vauhtia ettei ollut mitään mahollisuuksia pysyä perässä. Viimeisellä kilometrillä meitä oli 5 naisen ryhmä ja sainkin ennen viimeistä poijua ohitettua kaikki. Viimeiseltä poijulta lähdin siis kärjessä. Onneksi näin sillä suunnistin väärin. Poijulta olisi pitänyt tehdä jyrkkä 120 sateen käännös ja se jäi minulta vajaaksi. Rannassa oli myös normaaleja uimapoijuja häiritsemässä suunnistusta. Kaikki takanani tulleet tod.näk. seurasivat minua ja niinpä kaikki teimme pienen kunniakierroksen. Tuomarit olivat kuitenkin ajantasalla ja vene tuli ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan. Vielä maalisuoralla kamppailin samaisessa ryhmässä uineen uimarin kanssa ja hävisin hänelle tulosten mukaan 0,06 sekuntia. Käsiajanotossa tämä on hieman kummallisen tarkkaa ajanottoa, mutta onneksi kyseinen uimari oli minua nuoremmassa ikäsarjassa.

Miesten avovesiuintia heti startin jälkeen.

Maalissa en tiennyt yhtään mikä sijoitukseni oli. Takaa valui koko ajan lisää naisia ja minulla päälimmäisenä ajatuksena ja harmistuksena oli lopun suunnistusmoka. Olin varma, että jos joihinkin kärkipään sijoituksiin olisi ollut mahkuja niin ne varmasti meni lopun kunniakierroksella. Olin onnessani kuitenkin kisojen loppumisesta ja siitä, että nyt voisi lopettaa kisajännittämisen. Niinhän minä luulin, kunnes sain alustavat tulokset, joissa olin ykkösenä. Heti perään kuitenkin järjestäjät totesivat, että tuloksissa on jotain häikkää ja niitä pitäisi vielä tarkistella. Jännitystä jatkuikin lähes 2 tuntia ja tulosten tarkistamisten jälkeen sijoitukseni oli kakkonen. Mikäpä sen hienompaa kuin päättää kilpailut palkintopallille!

Kisojen lisäksi matkaseura ja uudet uintitutut tekivät kisamatkasta ihan täydellisen! Ensi vuonna Italian Riccionessa meno onkin kahta hurjempaa. Kilpailjoita rajoitetaan paljon tiukemmilla aikarajoilla ja kisa-altaitakin on kaksi kappaletta! Toisessa altaassa kisaavat naiset ja toisessa miehet.

Treeniohjelma

Rupesin ihan ajatuksella miettimään aiemmin mainitsemaani treeniohjelmaa tai kausisuunnitelmaa.

Tositreenauksen kulta-aikoina silloin alle parikymppisenä koko ryhmälle oli yhteinen kausisuunnitelma. Käytännössä se meni niin, että treenejä oli 9 kertaa viikossa. Sunnuntai oli vapaa jos ei ollut kisoja. Ti, Ke ja Pe oli kahdet treenit. Kovaa uitiin Ti, To ja La treeneissä. Peruskuntokaudella treenit oli kynnysalueen pitkiä treenejä, kisakauden lähestyessä tehoja kasvatettiin maitohapon sietoon ja sitten kilpailukaudella kilpailunomaisia vetoja ylhäältä. Treenit ei juuri eronneet olit sitten nylkky ( pitkänmatkan uimari) tai sprintteri. Kroppaa ei kuunneltu, mutta valmentajaa sitäkin tarkemmin. Itsekin jäin usein uimaan treeniohjelman loppuun vaikka muut oli lähteneet. Tämä kyllä enemmänkin omaa tyhmyyttä kuin valmentajan käskystä.

Uinnin lisäksi yritettiin hieman oheistreenauksena kuntosalia mutumenetelmällä. Tehtiin vähän sitä sun tätä, kun ei juuri kokemusta ollut. Muistaakseni läpi kauden vedin vähän samantyyppistä treeniä, samoilla painoilla, samoilla laitteilla. Ihan urani lopussa mukaan tuli kuntopiirityyppistä kiertotreeniä. Käsittääkseni tilanne on onneksi täysin erilainen oheisharjoittelun suhteen nykyaikana.

Itselläni tämän tyyppinen kurinalainen, ei yksilöllinen ja yksipuolinen treenaaminen kostautui kummankin olkapään rasitusvammoina, tuloskehityksen pysähtymisenä ja johti lopulta loppuunpalamiseen. Intohimoa ja hulluutta olisi varmasti riitänyt jatkaa, jos edes sosiaaliset kuviot ryhmässä olisi toimineet. Iän myötä kuitenkin treenikaverit yksi toisensa jälkeen vaihtui nuorempaan ikäpolveen ja ei vaan enää oltu ryhmätovereiden kanssa samassa elämäntilanteessa saati samalla aaltopituudella.

Tuolloin treenatessa oli kuitenkin ihan eri edellytykset tähdätä huippukuntoon ja kisoihin, tai niin ainakin luulin. Nyt olen huomannut että nykyisellä treenauksella, joka on monipuolista, kropan kuuntelemista ja muun elämän huomioivaa tulokset ikä huomioiden ei hirveästi jää jälkeen entisistä ennätyksistä. On välillä ihan huvittanut kuinka kevyesti otan sen että suunniteltu kovatreeni jääkin väliin, kun lasten menot ajavat edelle tai viikon työmatka estää treenaamisen juuri ennen kauden pääkisoja. Edelleen selittelen ja tunnen huonoa omaatuntoa jos jätän ajatellun treenin väliin väsymyksen vuoksi. Mutta alan oppimaan olemaan itselleni armollinen ja myöntämään levonkin olevan tärkeä osa kehittymistä. Kantapään kautta on myös opittu se, että väsyneenä treenaaminen altistaa sairastumisillekin.

Mutta jos nyt ottaisin taas kausisuunnitelman mukaan. Treenejä tiettynä päivänä, mustaa valkoisella, kilometritavoitteita. Noudattaisinko niitä orjallisesti, voisinko ja osaisinko soveltaa. Olisivatko ne apuna vai paineena takaraivossa. Ennustaisinko toteutumisen mukaan tulevat kilpailusuoritukseni, jotka johtaisivat paineeseen ja pahimmillaan pettymisiin. Katoaisiko taas urheilun ilo?

Treenaaminen on välillä yksinäistä puurtamista.

Avovesiuinnin SM

Lämmin ja kaunis ilma, kylmä mutta tyyni vesi. Pitkä matka, lyhyt pinna. Uutta teknologiaa ranteessa, historiaa rannalla. Yleisessä sarjassa tipahdin pallilta, mutta joukkue kipusi kolmannelle. Eka muttei vika kerta. Mutta missä suihkut?

50 min ja 47 sekunnin uinnin jälkeen saa hetken puuskuttaa

Lomanlopetusahdistus

Olihan se mukava, että pääsi lomalla muuttamaan. Mutta kyllä nyt tuntuu, että koko loma meni vanhaa asuntoa purkaessa ja uutta laittaessa. Nyt viimeisellä lomaviikolla olen sitten paniikinomaisesti yrittänyt järjestää jotain muutakin tekemistä esim. kutsunut kavereita kylään. Siitä on sitten seurannut se, että illat on täynnä ohjelmaa. Ja niinpä iltaisin ei ole tullut urheiltuakaan. En osaa nyt kulkea sitä kultaista keskitietä vaan menen laidasta laitaan.

Toisaalta viime viikko oli varsin uintipainotteinen kuitenkin. Parit normitreenit sekä viikonloppuna leirintapainen tehotreenipäivä Riihimäen maauimalassa. Tämän viikon voi siis ottaa ihan hyvällä omallatunnolla ja maalaisjärjelläkin hieman kevyemmin. Lauantaina tulee kuitenkin 3 km kovaa uintia avoveden SM-uinneissa.

Hieman tuo lauantain kilpailu jo jännittää. Ei niinkään matka, vaikka se onkin pisin koskaan uimani kilpailumatka. Eikä seura, sillä samassa sarjassa kanssani ui yli kymmenen vuotta muo nuorempia. (Uskoisin parikymppisten kilpaiuimareiden uivan reilusti tällaista tätiä kovempaa.) Vaan tällä kertaa jännityskerrointa nostaa veden lämpötila. Ilma on kuitenkin jo viilenemään päin, yöt on kylmiä ja eletään jo kuitenkin elokuun puoliväliä. Argh, siellä joutuu siis kaikella todennäköisyydellä palelemaan.

On myös tässä selkä vaivannut. Olin Pitkäjärven yliuinnin jälkeen hierojalla ja samana päivänä vielä uintitreeneissä. No, selkä ei oikein tykännyt siitä. Se on heijastunut myös nivusiin. Niitä tässä olen omatoimisesti hoitanut tulehduskipulääkkeillä ja venyttelyllä. Nyt jumit alkaa hieman hellittämään, mutta selässä tuntuu olevan ikäviä lukkoja vielä joka aamu. Tarvisi mennä hoidattaamaan sitä jollekin naksauttajalle.

Tässä uintihuumassa ja kipuhoitojen keskellä havahduin myös siihen tosiasiaan, että lomalla en kaikista ajatuksista huolimatta saanut tehojaksoa pyöräilyyn, juoksuun saati suunnistukseen. Mutta annan tämänkin itselleni anteeksi. Silti hieman kiehtoisi ajatus siitä, että saisi aikaiseksi jonkun järjellisen treeniohjelman. Sellaisen joka palvelisi pääosin uintia talvisin, mutta painottaisi myös muita lajeja niin, että ensi kesänä voisi olla luottavaisin mielin viivalla myös triathlonissa. Nyt harjoittelu on pitkälti edennyt fiilispohjalta ja muun perheen menoihin mukautuen. Pitäisikö tästä tehdä ihan oma haasteensa?

Vedessä on elämää!