Blogihiljaisuutta

Syksy on mennyt hujauksessa. Lomamoodista takaisin arkimoodiin siirtyminen näyttää vievän kaiken energian. Omat haasteensa tähän syksyyn ovat tuoneet esikoisen koulun aloitus ja kahden läheisen ihmisen kuolemat.

Urheilua ei kuitenkaan ole unohdettu kaikista muista mielessä pyörivistä asioista huolimatta. Ilman sitä olisikin ollut varsin raskasta. Uskomattoman leuto syksy on innoittanut lenkkipoluille, mutta jostain syystä pyöräilyyn se ei minua ole juurikaan innostanut. Huono homma sinänsä ja nyt pitäisikin saada joku motivaatioruiske tähän ongelmaan. Ensi kesänä olisi edelleen tavoitteena saada parit tri-kisat kilpailukalenteriin.

Motivaation puute pyöräilyyn näkyi myös kesän aikana käydyssä kilometrikisassa. Vaikka joukkueemme saavuttikin palkintopallisijoituksen, olin minä peränpitäjänä joukkueen sisällä. Toki kesällä pyöräily painoittui alkukesään ja Kiskon mittelöiden jälkeen keskityin lähes 100% uintiin ja syyskuun EM-kisoihin. Ensi vuonna nämä arvokisat on jo kesäkuussa, joten erilainen kesä on jokatapauksessa tulossa ja sen pitäisi näkyä pyöräilykilsoissakin.

Suunnistuksen saralla tämä kesä oli myös hiljainen. Harmi sinänsä, koska suunnistus on niin karkkia treenauksessa. Urheilun lomassa ratkottavat pähkinät ja aivojumppa on niin ihanan rankkaa ja tyhjentävää. Syksyn Firmaliigassa uurastus onneksi palkittiin ja joukkueemme nousi seuraavaan sarjaan. Yhdessä osakilpailussa pääsin vielä joukkueemme kärkipaikalle ja ainoana naisena joukkueessa siihen voinee olla tyytyväinen. Espoorasteilla en etukäteispäätöksistä huolimatta uskaltautunut kuin helpoille c-reiteille. Ehkäpä haaste ensi vuodelle on hypätä askel eteenpäin tässäkin lajissa ja uskaltautua vaativammille b-reiteille.

Terveenä kuitenkin onnistuin pysymään koko niin sanotun kilpailukauden. Nyt syksyn viimeisten kisojen jälkeen olenkin sitten ollut flunssassa kohta toistaviikkoa. Toivottavasti viime syksyn kuukauden flunssaputki ei saa jatkoa ja voin pian taas aloittaa peruskuntokauden.

Mies täydensi välinevarastoani Inov:n maastojuoksukengillä. Malli ei ole täysin sama kuin kuvassa, mutta idea siitä varmasti välittyy.

Jaltan tunnelmia

Kaksi kuukautta mastersien EM-uintien jälkeen on hyvä palata kisatuloksiin ja tunnelmiin. Minulle ensimmäiset kilpailut ulkomailla ikinä toi tietenkin oman lisämausteensa koko reissuun. Itse kilpailuista päällimmäisenä on mielessä se, että päivät oli pitkälti odottamista, odottamista ja odottamista ennen omaa kilpailusuoritusta. Kuvaavaa oli se, että ensimmäisenä päivänä kisaohjelmassani oli 800 vu. Sitä ennen uitiin naisten ja miesten 200 sku sekä miesten  800 vu. Kilpailut alkoivat aamulla klo 9 ja oma eräni uitiin illalla klo 17. Kilpailijoita näissä kisoissa oli huomattavasti vähemmän kuin vastaavissa kisoissa aiemmin. Eksoottinen kilpailupaikka karsi todennäköisesti suurimman osan osallistujista. Suomella oli kuitenkin edustettuna mukavat noin 40 uimaria. Ja sijoituksethan jaetaan kuitenkin aina läsnäolijoiden kesken!

Tuloksellisesti olin heti kisojen jälkeen pettynyt allassuorituksiini. Ajat eivät hiponeet itselleni asetettamiani tavoitteita ja sitä mitalliakaan ei sitten tullut. Nyt 2 kk jälkikäteen olen vähän pehmentänyt ajatuksiani. Oikeastaan taisin kuitenkin uida ihan kelpo aikoja. Parannettavaa jäi erityisesti pitkillä vapareilla vauhdinjaossa ja kaikilla matkoilla käännöksissä. 100 su uinti viimeisenä allaspäivänä oli jo ihan rohkeaa, mutta myrskytuuli toi hankaluuksia käännökseen kun käännösliput liehuivat missä sattui. Tässä vielä ajat ja tulokset omassa 30-34 vuotiaitten sarjassa:
800 vu 11.22,22 sijoitus 4/8
200 vu 2.36,38 sij. 7/8
400 vu 5.31,46 sij. 4/8
200 su 2.55,55 sij. 5/7
100 su 1.20,07 sij. 5/9

Keskittymistä ennen starttia.

Viimeisenä matkapäivä oli vielä vuorossa avovesiuinti. Veden lämpötila oli mukavat +20 astetta, mutta mahdollinen kohtaaminen meduusojen kanssa mietitytti. Näköhavaintojen mukaan niitä oli kuitenkin ollut koko kisaviikon vedessä niukanlaisesti. Itse taisin törmätä (käsi hipaisi) ainoastaan yhteen uinnin aikana. Samassa lähdössä minun kanssani lähti neljästä eri ikäryhmästä uimareita - yhteensä 35 uimaria. Vaikka meillä oli eriväriset (hailakan) väriset lakit, ei uidessa juuri pystynyt erottamaan oliko vieressä uiva samaa ikäryhmää vai ei. Oli siis syytä kamppailla kaikkia vastaan. Heti lähdössä muutama lähti niin kovaa vauhtia ettei ollut mitään mahollisuuksia pysyä perässä. Viimeisellä kilometrillä meitä oli 5 naisen ryhmä ja sainkin ennen viimeistä poijua ohitettua kaikki. Viimeiseltä poijulta lähdin siis kärjessä. Onneksi näin sillä suunnistin väärin. Poijulta olisi pitänyt tehdä jyrkkä 120 sateen käännös ja se jäi minulta vajaaksi. Rannassa oli myös normaaleja uimapoijuja häiritsemässä suunnistusta. Kaikki takanani tulleet tod.näk. seurasivat minua ja niinpä kaikki teimme pienen kunniakierroksen. Tuomarit olivat kuitenkin ajantasalla ja vene tuli ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan. Vielä maalisuoralla kamppailin samaisessa ryhmässä uineen uimarin kanssa ja hävisin hänelle tulosten mukaan 0,06 sekuntia. Käsiajanotossa tämä on hieman kummallisen tarkkaa ajanottoa, mutta onneksi kyseinen uimari oli minua nuoremmassa ikäsarjassa.

Miesten avovesiuintia heti startin jälkeen.

Maalissa en tiennyt yhtään mikä sijoitukseni oli. Takaa valui koko ajan lisää naisia ja minulla päälimmäisenä ajatuksena ja harmistuksena oli lopun suunnistusmoka. Olin varma, että jos joihinkin kärkipään sijoituksiin olisi ollut mahkuja niin ne varmasti meni lopun kunniakierroksella. Olin onnessani kuitenkin kisojen loppumisesta ja siitä, että nyt voisi lopettaa kisajännittämisen. Niinhän minä luulin, kunnes sain alustavat tulokset, joissa olin ykkösenä. Heti perään kuitenkin järjestäjät totesivat, että tuloksissa on jotain häikkää ja niitä pitäisi vielä tarkistella. Jännitystä jatkuikin lähes 2 tuntia ja tulosten tarkistamisten jälkeen sijoitukseni oli kakkonen. Mikäpä sen hienompaa kuin päättää kilpailut palkintopallille!

Kisojen lisäksi matkaseura ja uudet uintitutut tekivät kisamatkasta ihan täydellisen! Ensi vuonna Italian Riccionessa meno onkin kahta hurjempaa. Kilpailjoita rajoitetaan paljon tiukemmilla aikarajoilla ja kisa-altaitakin on kaksi kappaletta! Toisessa altaassa kisaavat naiset ja toisessa miehet.

Treeniohjelma

Rupesin ihan ajatuksella miettimään aiemmin mainitsemaani treeniohjelmaa tai kausisuunnitelmaa.

Tositreenauksen kulta-aikoina silloin alle parikymppisenä koko ryhmälle oli yhteinen kausisuunnitelma. Käytännössä se meni niin, että treenejä oli 9 kertaa viikossa. Sunnuntai oli vapaa jos ei ollut kisoja. Ti, Ke ja Pe oli kahdet treenit. Kovaa uitiin Ti, To ja La treeneissä. Peruskuntokaudella treenit oli kynnysalueen pitkiä treenejä, kisakauden lähestyessä tehoja kasvatettiin maitohapon sietoon ja sitten kilpailukaudella kilpailunomaisia vetoja ylhäältä. Treenit ei juuri eronneet olit sitten nylkky ( pitkänmatkan uimari) tai sprintteri. Kroppaa ei kuunneltu, mutta valmentajaa sitäkin tarkemmin. Itsekin jäin usein uimaan treeniohjelman loppuun vaikka muut oli lähteneet. Tämä kyllä enemmänkin omaa tyhmyyttä kuin valmentajan käskystä.

Uinnin lisäksi yritettiin hieman oheistreenauksena kuntosalia mutumenetelmällä. Tehtiin vähän sitä sun tätä, kun ei juuri kokemusta ollut. Muistaakseni läpi kauden vedin vähän samantyyppistä treeniä, samoilla painoilla, samoilla laitteilla. Ihan urani lopussa mukaan tuli kuntopiirityyppistä kiertotreeniä. Käsittääkseni tilanne on onneksi täysin erilainen oheisharjoittelun suhteen nykyaikana.

Itselläni tämän tyyppinen kurinalainen, ei yksilöllinen ja yksipuolinen treenaaminen kostautui kummankin olkapään rasitusvammoina, tuloskehityksen pysähtymisenä ja johti lopulta loppuunpalamiseen. Intohimoa ja hulluutta olisi varmasti riitänyt jatkaa, jos edes sosiaaliset kuviot ryhmässä olisi toimineet. Iän myötä kuitenkin treenikaverit yksi toisensa jälkeen vaihtui nuorempaan ikäpolveen ja ei vaan enää oltu ryhmätovereiden kanssa samassa elämäntilanteessa saati samalla aaltopituudella.

Tuolloin treenatessa oli kuitenkin ihan eri edellytykset tähdätä huippukuntoon ja kisoihin, tai niin ainakin luulin. Nyt olen huomannut että nykyisellä treenauksella, joka on monipuolista, kropan kuuntelemista ja muun elämän huomioivaa tulokset ikä huomioiden ei hirveästi jää jälkeen entisistä ennätyksistä. On välillä ihan huvittanut kuinka kevyesti otan sen että suunniteltu kovatreeni jääkin väliin, kun lasten menot ajavat edelle tai viikon työmatka estää treenaamisen juuri ennen kauden pääkisoja. Edelleen selittelen ja tunnen huonoa omaatuntoa jos jätän ajatellun treenin väliin väsymyksen vuoksi. Mutta alan oppimaan olemaan itselleni armollinen ja myöntämään levonkin olevan tärkeä osa kehittymistä. Kantapään kautta on myös opittu se, että väsyneenä treenaaminen altistaa sairastumisillekin.

Mutta jos nyt ottaisin taas kausisuunnitelman mukaan. Treenejä tiettynä päivänä, mustaa valkoisella, kilometritavoitteita. Noudattaisinko niitä orjallisesti, voisinko ja osaisinko soveltaa. Olisivatko ne apuna vai paineena takaraivossa. Ennustaisinko toteutumisen mukaan tulevat kilpailusuoritukseni, jotka johtaisivat paineeseen ja pahimmillaan pettymisiin. Katoaisiko taas urheilun ilo?

Treenaaminen on välillä yksinäistä puurtamista.

Avovesiuinnin SM

Lämmin ja kaunis ilma, kylmä mutta tyyni vesi. Pitkä matka, lyhyt pinna. Uutta teknologiaa ranteessa, historiaa rannalla. Yleisessä sarjassa tipahdin pallilta, mutta joukkue kipusi kolmannelle. Eka muttei vika kerta. Mutta missä suihkut?

50 min ja 47 sekunnin uinnin jälkeen saa hetken puuskuttaa

Lomanlopetusahdistus

Olihan se mukava, että pääsi lomalla muuttamaan. Mutta kyllä nyt tuntuu, että koko loma meni vanhaa asuntoa purkaessa ja uutta laittaessa. Nyt viimeisellä lomaviikolla olen sitten paniikinomaisesti yrittänyt järjestää jotain muutakin tekemistä esim. kutsunut kavereita kylään. Siitä on sitten seurannut se, että illat on täynnä ohjelmaa. Ja niinpä iltaisin ei ole tullut urheiltuakaan. En osaa nyt kulkea sitä kultaista keskitietä vaan menen laidasta laitaan.

Toisaalta viime viikko oli varsin uintipainotteinen kuitenkin. Parit normitreenit sekä viikonloppuna leirintapainen tehotreenipäivä Riihimäen maauimalassa. Tämän viikon voi siis ottaa ihan hyvällä omallatunnolla ja maalaisjärjelläkin hieman kevyemmin. Lauantaina tulee kuitenkin 3 km kovaa uintia avoveden SM-uinneissa.

Hieman tuo lauantain kilpailu jo jännittää. Ei niinkään matka, vaikka se onkin pisin koskaan uimani kilpailumatka. Eikä seura, sillä samassa sarjassa kanssani ui yli kymmenen vuotta muo nuorempia. (Uskoisin parikymppisten kilpaiuimareiden uivan reilusti tällaista tätiä kovempaa.) Vaan tällä kertaa jännityskerrointa nostaa veden lämpötila. Ilma on kuitenkin jo viilenemään päin, yöt on kylmiä ja eletään jo kuitenkin elokuun puoliväliä. Argh, siellä joutuu siis kaikella todennäköisyydellä palelemaan.

On myös tässä selkä vaivannut. Olin Pitkäjärven yliuinnin jälkeen hierojalla ja samana päivänä vielä uintitreeneissä. No, selkä ei oikein tykännyt siitä. Se on heijastunut myös nivusiin. Niitä tässä olen omatoimisesti hoitanut tulehduskipulääkkeillä ja venyttelyllä. Nyt jumit alkaa hieman hellittämään, mutta selässä tuntuu olevan ikäviä lukkoja vielä joka aamu. Tarvisi mennä hoidattaamaan sitä jollekin naksauttajalle.

Tässä uintihuumassa ja kipuhoitojen keskellä havahduin myös siihen tosiasiaan, että lomalla en kaikista ajatuksista huolimatta saanut tehojaksoa pyöräilyyn, juoksuun saati suunnistukseen. Mutta annan tämänkin itselleni anteeksi. Silti hieman kiehtoisi ajatus siitä, että saisi aikaiseksi jonkun järjellisen treeniohjelman. Sellaisen joka palvelisi pääosin uintia talvisin, mutta painottaisi myös muita lajeja niin, että ensi kesänä voisi olla luottavaisin mielin viivalla myös triathlonissa. Nyt harjoittelu on pitkälti edennyt fiilispohjalta ja muun perheen menoihin mukautuen. Pitäisikö tästä tehdä ihan oma haasteensa?

Vedessä on elämää!

Pitkäjärvi 2011

Laaksolahden Virin perinneseura järjesti perinteikkään Pitkäjärven yliuinnin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Viivalla oli ennätyksellinen joukko uimareita - yli 40. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen. Vesi oli +22 eli ihan kohtuu lämpöistä uikkareilla uitavaksi. Matkaahan yliuinnilla on noin 2,1 km. Reitti kulkee Laaksolahden uimarannalta vastarannan "isolle" kivelle ja takaisin. Kaikki lähtevät yhteislähdössä, mutta kilpailu on lähinnä vain itseä vastaan. Kiertopalkinto arvotaan ja lisäksi kaikki saavat kunniakirjan. Tällä kertaa matkaan lähtijöiden ikähaarukka oli 15-73 vuotta.

Tavoitteena itselläni oli uida tasavahva uinti ja toivoa, että se riittäisi edelliskesää parempaan tulokseen. Mielestäni olin kuitenkin viimevuotista paremmassa kunnossa. Tuulinen ja sitä myötä aallokkoinen järvi toki hieman kasvatti haastetta.

Hetki ennen lähtöä. Minä mustissa uikkareissa, valkoinen lakki päässä.

Lähtö meni mukavasti ja en uinut kovin monen kanssa päällekkäin. Alkumatkasta rinnalla näytti olevan useita uimareita, mutta reittivalinnat hieman hajoittivat porukkaa. Itsekin taisin koukata vastarannalle hieman liikaa oikean kautta.

Matkaan lähti 41, joista muutama oli selvästi kuntouimareita ja oli joukossa yksi vesijuoksijakin.

Puolimatkassa vastarantaa taitoin matkaa sitten jo lähes yksinäni. Yksi uimari oli muutama 10 metriä edessäni, näin hänen potkun pärskeet aina suuntaa katsoessani. Hieman ennen kiveä näin kärjen tulevan vastaan ja ilokseni laskeskelin olevani varsin vähän jäljessä ja sijoituskin oli neljäs.

Paluumatka meni toivoessa, että loppuisipa matka jo. En selvästikään ole vielä tottunut pitkien matkojen puuduttavaan puurtamiseen. Varsinkin maalilaiturin jo näkyessä noin 300 metriä ennen maalia olin aika väsähtänyt. Vauhtia olin kyllä pitänyt mielestäni varsin mallikkaasti yllä, mutta hieman tuossa lopussa taisi tahti hellittää.

Maaliin sitä lopulta kuitenkin päästiin. Aika parani yli minuutin viime vuodesta, joten tavoite saavutettiin. Olin oikein tyytyväinen uintiini kokonaisuudessa. Loppuaikani oli 32.15 ja edelleni ehti 2 miestä ja yksi nainen. Voittajalle hävisin lähes 5 minuuttia, joten erot olivat kuitenkin aika suuret sinne kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Viimeiset väsyneet vedot ennen maalia.

Yllättävää oli että ojentajien lisäksi myös kumpikin nivunen kipeytyi. Joskus kovissa treeneissä olen saanut tuntemuksia vasempaan nivuseen, mutta nyt siis kumpaankin ja vasta uinnin jälleen. Palautuminen ei onneksi vienyt kauaa, joten treenaaminen kohti avoveden SM- uinteja jatkuu.

Muutto ja vähän muutakin

Olemme selvinneet muutosta! Päätimme alkuvuodesta myydä vanhan asuntomme ja ostaa uusi lähempää esikoisen syksyllä alkavaa koulua. Kaikkien kommellusten ja mutkien jälkeen heinäkuun puolivälissä nukuimme ensimmäisen yön uudessa kodissa. Pintaremontointi, tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen luonnollisesti vei suuren osan kesäämme. Olemme nyt kuitenkin pikku viilauksia vaille kotiutuneet uuteen kotiimme ja ehtineet jo harjoitella koulutaipalettakin. Nettiyhteyskin on tänään vihdoin saatu toimimaan.

Harjoitusrintamalla ei ole ollut täysin hiljaista, mutta vähän säästöliekillä on menty. Lomalla kun oli tarkoitus tehdä enemmän kuin arkena. Perustaso on pysynyt kuitenkin kohdillaan, kuten Pitkäjärven yliuintikin osoitti (siitä enemmän myöhemmin).

Vanhat, karmivat muistot tulvahtivat mieleen kun muuton jälkeisenä päivänä hyppäsin altaaseen. Nopeustreenin jälkeen vasen olkapää kipeytyi uintikelvottomaan kuntoon. Olen aikoinani saanut kumpaankin olkapäähän vuorollaan rasitusvammat ja tiedän paranemisen kestävän kauan. Burana-kuuri ja painavien laatikoiden välttäminen vei kivun kuitenkin vajaassa viikossa pois. Tämä kuitenkin muistuttaa lajin rasituksesta olkapäihin ja tärkeydestä pitää tukilihaksista huolta.

Asuista päätelleen menossa on uintikilpailu (Pitkäjärvi 2011)

ps. Toukokuussa leikattu mieheni (olkapään revennyt nivelkapseli) sai juuri lääkäriltään Heliöltä luvan aloittaa treenaamisen. Jatkossa jaetaan taas treenivuoroja!